Pääset tänne ylös "Alkuun"-linkeistä. Takaisin Matkat-sivulle. Versio 1.67 / 11.3.2025. Rakenne tarkastettu ja kotisivulinkit suurennettu.

Kesälomareissu 2011

Reissun tarkoituksena oli ajella Irman kanssa vähän aiemmista kerroista poikkeavalla reitillä noin viikon verran, jonka jälkeen hän palaisi lomansa loppuessa Suomeen ja minä jatkaisin vielä jonkun aikaa itsekseni. Kumpikaan tyttäristämme ei valitettavasti ollut mukanamme Lauran oltua taas NZ:ssa ja Jaanan kieltäydyttyä lähtemästä mukaan edes lentäen.

Sisällysluettelo:

Sisällysluettelo:

• • Päivä 1. Imatra- Helsinki, noin 270 km.
  • Päivä 2. Gdynia – Łodz, noin 370 km.
  • Päivä 3. Łodz, kaupunkipäivä.
  • Päivä 4. Łodz – Hotel A4 MOP Zastawie, noin 215 km.
  • Päivä 5. Hotel A4 MOP Zastawie – Auschwitz – Praha, noin 530 km.
  • Päivä 6. Praha, kaupunkipäivä.
  • Päivä 7. Praha, kaupunkipäivä.
  • Päivä 8. Praha – Riva del Garda, noin 770 km.
  • Päivä 9. Riva del Garda - vuorisolia, noin 230 km.
  • Päivä 10. Riva del Garda – Madonna di Campiglio, noin 65 km.
  • Päivät 11 - 13. Madonna di Campiglio, kyläpäiviä.
  • Päivä 14. Madonna di Campiglio - Passo Giau - Cortina d’ Ampezzo, noin 200 km.
  • Päivä 15. Cortina d’ Ampezzo – Passo Cibiana, noin 110 km.
  • Päivä 16. Cortina d’ Ampezzo – viisi Passoa, noin 250 km.
  • Päivä 17. Cortina d’ Ampezzo, kyläpäivä.
  • Päivä 18. Cortina d’ Ampezzo – Amalienfelde, noin 950 km.
  • Päivä 19. Amalienfende - Puola - Peenemunde - Wolgast, noin 450 km.
  • Päivä 20. Peenemunde, noin 30 km.
  • Päivä 21. Wolgast - Rugen - Köningsfeld, noin 450 km.
  • Päivä 22. Konigsfeld - Lyypekki - Travemunde, noin 100 km.
  • Päivä 23. Lähtö Itämerelle.
  • Päivä 24. Helsinki - Imatra, noin 270 km.

Alkuun

Reitti: Imatra - Helsinki - laiva - Gdynia - Łodz - Praha - Munchenin kehätie - Innsbruck - Brenneron sola - Riva del Garda - vuorisolia, yms - Madonna di Campiglio - vuorisolia - Cortina d´Ampezzo - reilusti vuorisolia - Amalienfelde - Wolgast - Peenemunde - Rugen-saari - Köningsfeld - Lyypekki - Travemunde - laiva - Helsinki - Imatra. Yhteensä 5315 kilometriä + laivamatkat Itämerellä. 

Majoittuminen hotelleihin ja pensionaatteihin sekä laivoihin:

-   1. yö: Vuosaari - Gdynia, laivan kahden hengen sisähytti
-   2. yö: Łodz, hotelli, 2 hh, 25 €/yö
-   3. yö: Łozd, hotelli
-   4. yö: A4 Zastawie, hotelli, 2 hh, 42 €/yö
-   5. yö: Praha, hotelli, 2 hh, 33 €/yö
-   6. yö: Praha, hotelli
-   7. yö: Praha, hotelli
-   8. yö: Riva Del Garda, huoneisto neljälle, sohvapaikka
-   9. yö: Riva Del Garda, huoneisto
- 10. yö: Madonna di Campiglio, hotelli, 1hh, 44 €/yö
- 11. yö: Madonna di Campiglio, hotelli
- 12. yö: Madonna di Campiglio, hotelli
- 13. yö: Madonna di Campiglio, hotelli
- 14. yö: Cortina d'Ampezzo, hotelli, 2hh, 40 €/yö
- 15. yö: Cortina d'Ampezzo, hotelli
- 16. yö: Cortina d'Ampezzo, hotelli
- 17. yö: Cortina d'Ampezzo, hotelli
- 18. yö: Amalienfelde, pensionaatti, 2hh, 35 €/yö
- 19. yö: Wolgast, hotelli, 1 hh, 38 €/yö
- 20. yö: Wolgast, hotelli
- 21. yö: Köningsfeld , pensionaatti, 1 hh, 31 €/yö
- 22. yö: Travemunde - Vuosaari, laivan miespaikka 2  hh ulkohyttiin (sisähytit loppu), 190 €
- 23. yö: Travemunde - Vuosaari, laiva

Hotellien (** - ***) ja pensionaattien hintataso oli tähän aikaan vuodesta vielä sen verran maltillisella tasolla, ettei muualle kannattanut mennä vaikka päivitetty Hostelling Internationalin kortti mukana olikin. Muuan paluulaivassa tavattu motoristi kertoi kiertäneensä matkallaan leirintäalueita ja maksaneensa niillä yöpymisestään alimmillaan kolme euroa per yö + jotain lämpimästä suihkuvedestä. Ja Travemunden uimarannalla tapaamani englantilainen sanoi nukkuneensa teltassaan jonkin kapeamman tien päässä mahdollisimman kaukana asutuksesta - täysin ilmaiseksi.

Alkuun

Päivä 1. Imatra- Helsinki, noin 270 km.

21.6.2011.

Lähtölukema Suzuki GSX-1250 FA:ssa Imatralla oli 2366 km.

Lähtötankkaus: 14,05/191,1/5,9/2368 = tankkiin meni 14,05 litraa, tankkausvälejä seuraavan osamatkamittari kakkosen lukema oli 191,1 km, varatankilla oli ajettu 5,9 km ja kilometrimittarin lukema oli tämän tankkauksen jälkeen 2368 km. Sama kaava toistuu jatkossa ilman selitteitä, tosin joskus rivin loppuun on kirjattu myös bensa-aseman nimi, bensan laatu ja litrahinta.

Tankkaus: 16,84/252,6/49/2621

Koko matkan polttoaineenkulutus 374 litraa, keskiarvo 7,2 litraa sadalle kilometrille, näyttää tankkauskirjanpidon mukaan tältä:

Ensimmäinen ja viimeinen merkintä ovat kotimaan kulutus Kouvolan leveäkaista- ja Porvoon moottoritien kautta ajettuina. Kolme nopeinta ajokertaa seurannutta tankkausta näkyvät piikkeinä keskiarvon yläpuolella. Ensimmäisen piikin korkeuteen vaikutti osaltaan myös alueella puhaltanut voimakas vastatuuli. Nopeusmittarin mukainen ajonopeus 170 eli todellinen gps-nopeus 157 kilometriä tunnissa on vielä sillä rajalla, että kulutus pysyy järkevissä rajoissa ja ajaminen on muutenkin rentoa.

Koska noin 120 km/h nopeuden saavuttamisen jälkeen pyörän ja sen kuorman kokonaispaino on ohitettu bensankulutusmielessä, niin sitä suuremmassa nopeudessa kulutusta nostaa eniten noin neliössä ajonopeuteen nähden kasvava ilmanvastus. Ilman laukkuja ajaen kulutuslukemat olisivat varmasti useammin kuuden litran viivan alapuolella. Sen verran vähän oli kertynyt ajokokemusta nykyisestä pyörästä etten osaa sanoa oliko eri maissa tankattujen polttoaineiden välillä eroja, kuten eräässä suomalaisessa mp-lehdessä viitattiin kesällä 2011.

Satulassa istuminen alkoi tuntua onneksi vasta päivämatkan lopussa eli etukäteisharjoittelun määrä olisi voinut olla suurempikin. Mennessä pysähdyttiin vielä pikaisesti Maijan ja Jussin asunnolla, Timon ollessa siihen aikaan töissä.

Vuosaaren Satama, Provianttikatu 5, 00980 Helsinki ja sen laiturialue olivat meille uusia mutta liikkeellelähtö kävi sieltäkin juohevasti. Alla näkyvillä jonotuskaistoilla odotti toiseenkin laivaan lähteviä matkustajia, ei pelkästään Finnlinesin asiakkaita. Satama-alueella liikutaan vain ohjatusti sillä Vuosaaressa ja Travemundessa pienempien ajoneuvojoukkojen keulalla kulki Follow Me -auto tarvittaessa laivan oikealle kannelle saakka. Takaisin palatessani jokaisessa Vuosaaren sataman sisäisessä risteyksessä oli henkilökuntaa ohjaamassa liikkumistamme trukkien ja muiden satama-ajoneuvojen seassa.


Alkuun

Hetken odottelun jälkeen noustiin laivaan nimeltä M/S Nordlink. Laivalla oli ainakin seitsemännellä kannella riittävästi pikasidontaliinoja ja rengastukia. Matkustajat sitovat itse pyöränsä merimatkaa varten laivayhtiön tarvittaessa vain neuvoessa, he eivät kiinnitä pyörää kanteen puolestasi.

Siellä oli käytössä tavallisten räikkäliinojen sijaan pikalukittavat liinat, joissa keltaisten sidontaliinojen molemmissa päissä ovat koukut ja liinan puolenvälin toisella puolella metallinen kahva, jonka läpi edestakaisin menevä liinan puolikas kiristetaan ensin aavistuksen löysälle ja kahva käännetään sitten liinan suuntaisesti sen yläpään rautalansilmukan läpi lukkoon, jolloin liina kiristyy lopulliseen tiukkuuteensa. Irroitusvaiheessa käännetään kahva lenkin läpi takaisin auki jolloin liina jälleen löystyy. Noissa sääoloissa neljään suuntaan kiristäminen oli liioittelua mutta kun niitä ja aikaa kerran oli reilusti niin tulipa vähän treenattua. Kuoppaisemmalla merikelillä liinat olisi ehkä kannattanut kiinnittää ylemmäksi pyörän runkoon heilunnan aiheuttamien voimien vähentämiseksi. Suurin osa porukasta suosi sivuseisontatukea tukipisteenä.


 
Autokansi oli kerrankin hytin vieressä ja tavaroiden kuskaaminen vaivatonta. Autokannelle pääsi lähdön jälkeen uudelleen vasta seuraavaan laituriin kiinnittymisen jälkeen. Pyörien vieressä lukitsemattomina kuivuneet kypärät, saappaat ja muut pienemmät ajovarusteet olivat tallella merimatkan jälkeen, ehkä nurkassa pään yläpuolella olevalla valvontakamerallakin oli oma osansa siihen.

Avainkortit piti hakea ja palauttaa laivan seitsemännen kannen Info-pisteeseen. Meillä oli tilava sisähytti # 7049, hinta-laatusuhde oli senkin suhteen hyvin kohdallaan. Saunakin olisi löytynyt tarvitsijoille. Laivassa on kaksi baaria ja yksi isompi ravintola jossa nautittiin á 22 € / C illallinen (muista ostaa alkoholipitoinen ruokajuomasi samasta paikasta lipun kanssa eli ravintolan oven viereisestä baarista), sekä aamiaisen sijaan 17 € hintainen lounas seuraavana päivänä. Myös pieni Tax Free -myymälä löytyi samasta kerroksesta.

Laivalla ei havaittu olleen käytettävissä nettiyhteyttä.

Hyvin vielä nukuttivat lähtöä edeltäneet työnantajan järjestämät pariviikkoiset riennot, niinpä univajetta piti pienentää oikein urakalla satamastalähtölonkeron jälkeen.
Alkuun

Päivä 2. Gdynia – Łodz, noin 370 km.

22.6.2011.

Poistuminen aurinkoisesta satamasta oli pala kakkua Garmin Zumo 660:n ohjeilla, tosin eipä tuossa karttaperusteisestikaan sen suurempaa haastetta olisi ollut.

Gdyniasta etelään vievä moottoritie [A1/E75] on vielä paikoitellen tekeillä mutta pääsimme ajamaan yli sata kilometriä 140 km/h luvallista nopeutta. Moottoritiemaksu oli kahdeksan zlotya eli kaksi euroa pyörältä. Moottoritien alusta on paikoitellen uimarantakelpoisen eli hienon näköistä hiekkaa, joka ei kantane rekkoja kovinkaan helposti ilman pohjan vahvistustöitä, siksipä eräässä paikassa tien perustuksissa näkyi olevan noin 20 - 40 senttimetriä paksu betonikerros lisävahvikkeena.

Irma kokeili moottoritiellä miten Diversion kulkee ja jonnekin 180 km/h mittarivauhtiin se pääsikin. Yamahan kone lienee ollut aika karstoittunut kun sen meno kuulemma muuttui jo viikon kuluessa melkoisen paljon pirteämmäksi.

Pääosa vastaan tulleista teistä [E75] oli hyvässä kunnossa vähän sivummallakin, tosin yhden kaupungin tahi kylän läpiajo oli melkoista rynkytystä tien pinnan ollessa lähinnä rekkojen runnomaa kynnöspeltoa. Pitkien liikennevaloissa tai muuten seisovien autojonojen rauhallisen siisti ohitus oli parasta aloittaa heti kun paikallisten motoristien ajotapa ja autoilijoiden suhtautuminen siihen oli selvillä. Parhaimmassa tapauksessa edessämme ollut täysperärekka jäi vihreisiin valoihin odottamaan siksi lyhyeksi ajaksi että ehdimme sen eteen ensimmäisiksi (kuski heilutti kädellä meille taakse että siitä vaan). Vastaavasti annoimme mekin tilaa nopeammin liikkuneille ajoneuvoille. Kaikille jonoissa seisojille ohittaminen ei oikein sopinut mutta suoranaista kiusantekoa tai suurempaa avautumista ei ainakaan havaittu siellä. Muutenkin oli ajotapa siellä parantunut huomattavasti sitten vuoden 2008 tai ainakin se tuntui siltä. Missään ei enää ajeltu neljä rinnakkain kylien välisellä kaksikaistaisella tiellä paikallisten näyttäessä miten hyvin se saksalainen tuontiauto kulkikaan, jonkun erehdyttyä menemään heistä ohi tai oltua muuten vaan sopivasti näköpiirissä. Ainahan on vara parantaa mutta kehityksen suunta on näin satunnaisen ohikulkijan silmin tarkasteltuna hyvä.

Tankkaus: 13,58/423/11,3/2792

Hotelik na Zdrowiu, Minerska 6, 94-304 Łódź (GE) löytyi puiston kyljestä helposti. Se oli halpa, Booking.com:n kautta varattuna hinnaksi jäi 180 zlotya kahdelta yöltä sekä yhteensä 20 zlotya parkkipaikoista suljetulla sisäpihalla.



Eli euroissa 26 € yöltä ilman aamupalaa. Noin 400 € vastasi 1540 zlotya sillä paikallisen kuitin mukaan kurssi oli tuolloin luokkaa 1 € = 3,85 PLN.

Alkuun

Saimme matalammasta rakennuksesta oman rauhallisen ja siistin huoneen # 5 jaetulla porstualla sekä ulko-ovella viereisen huoneen kanssa, vähän sivummalta löytyi myös pieni keittiö tarvittavine välineineen. Parkkipaikan jälkeen alkoi pienehkö viheralue puutarhatuoleineen, -pöytineen sun muineen ennen aitoja. Koneellista ilmanvaihtoa saati ilmastointia ei ollut mutta ei tällä kertaa tarvittukaan, yläreunastaan paikallaoloajaksemme raolleen jätetty iso ikkuna riitti hyvin. Vessassa toimi valoihin kytketty poistopuhallin.

Televisio-ohjelmista ei saanut mitään selvää dubbauksen ja siitä johtuneen kielimuurin vuoksi mutta tulevien päivien sääennuste sentään selvisi nähdyn kartan perusteella, jota oli mahdollista paikata myös internetin kautta. Langaton salaamaton nettiyhteys hotellilla oli käyttökelpoinen vaikkakin peittoalueeltaan vähän nafti ulkona puutarhassa.

Lyhyt iltalenkki heitettiin lähimmän puiston puolelle, onneksi mikään viihdepitoinen paikka ei ollut enää auki siihen aikaan. Syvemmälle puiston syövereihin emme lähteneet pimeällä seikkailemaan, sen verran on itsesuojeluvaistoa vielä tallella.


Alkuun

Päivä 3. Łodz, kaupunkipäivä.

23.6.2011.

Aamulla viereisestä puistosta löytyneeltä aamupalapaikalta irtauduttuamme menimme keskustaan ensimmäisellä vastaan tulleella raitsikalla, tosin kyseisen reitin lähellä tulosuunnassamme olleen kääntöpaikan kautta ja kuskin lakisääteisen kännykkä- ja tupakkitauon päätyttyä siellä. Matka maksoi meille 1,80 Zl (1,40 €) x 3 lippua ja ne taisivat olla voimassa 60 - 90 minuuttia leimauksestaan. Miksikö juuri kolme lippua - ei vaaleanpunaista aavistusta.

Puolaa puhuvan paikallisen kuskin puheista ei saatu liikaa selville mutta korjaustöistä johtuva pakollinen linjan vaihtokin onnistui, kun riittävän kauan keskusteltiin eri kielillä ja katsottiin yhdessä linjakarttaa. Vieläkin selvittiin ilman kynää, paperia ja piirtämistä.

Tämä oli kävelykatupäivä puhtaimmillaan ja itse -katu pitkä kun nälkävuosi, tosin GE:n mittaustyökalun mukaan vain parisen kilometriä päästä päähän. Piotrkowska -ulitsa eli -katu sijaitsee keskustassa ison Wolności-ympyrän (GE) jatkeelta karttaetelään päin.


Alkuun

Kaupat olivat kiinni jonkun kirkollisen pyhän vuoksi mutta se ei meitä haitannut, muutamat ulkoilmaterassit (joista yhdessä 2 x iso Tyskie-olut maksoi á 6,50 €) ja ravintolat olivat auki eikä shoppailuun ollut muutenkaan suurta himoa. Kadun yläpäässä liikkui jonkinlainen kirkollinen kulkue kadulta toiselle poliisien valvoessa sivukatujen liikennettä kulkueen sivuilla, muualla kävelykadun varrella liikkui polkupyörätakseja ja päissä vähän muitakin ajoneuvoja. Tavallisia taksejakin oli, mutta niitä ei tietenkään näkynyt missään enää illemmalla. Muitakin liikkujia oli muttei ruuhkaksi asti koko päivänä.



Kovasti on tuolla rakennusten peruskorjauksia ja pintaremontteja tehty. Viiden vuoden kuluttua kaupungin ulkonäkö läheisillä sivukaduillakin on epäilemättä täysin eri tasolla nykypäivään nähden. Kaikissa niissä paikoissa joissa vierailimme puhuttiin vähintään ymmärrettävää englantia.

Irkku-pub ruokineen ja juomineen sekä henkilökuntineen oli mainio kuten moni muukin vastaan tullut kilpailijansa, ensin mainittuun pääsi näemmä ajamaan moottoripyörällä aivan sen sisäpihalle saakka vihreää mattoa pitkin. Irish coffee oli siellä tietysti oivallista kuten myös kanalla ryyditetty César-salaatti. Myös Irmalle kokonaiseen vaaleaan leipään koverretussa kolossa tarjoiltu valkoinen borch-keitto näytti maistuvan. Se kyllä alkoi olla jo lähellä leivän väärinkäyttöä..

Nestetankkauksista oli syytä pitää huolta auringon porottaessa reilusti, esimerkiksi puolen litran tölkki olutta nimeltään Prem maksoi huoltoasemalla 3,59 Zl (0,93 €) ja mineraalivesipullo 2,70 Zl (0,70 €). Ajoneuvotankkauksissakin oli valinnanvaraa kun vastaan tulleilla bensa-asemilla myytiin normaaliaineiden lisäksi nestekaasua autoihin.

Polttoaineiden litrahintoja: halvempi Lotos-diesel: 4,96 Zl (1,29 €), kalliimpi Dynamic-diesel: 5,16 Zl (1,34 €), Lotos-95E: 5,07 Zl (1,32 €), Dynamic-98E: 5,33 Zl (1,38 €) ja Lotos-LPG: 2,49 Zl (0,65 €).

Olipa kerrassaan mukava päivä tässä noin 750 000 asukkaan kaupungissa, nyt on pakko myöntää ettei Puola enää ole pelkkä pikainen läpiajomaa. Myös sen pohjoisrannikkoa on kehuttu useammalta taholta, joka on joku kesä tarkastettava myös omin silmin.

Vain öljyiset jäljet jälkeemme jäivät kun pyöriemme automaattiset ketjurasvaajat olivat tulomatkan ajan hieman liian suurilla asetuksilla ja eri puolille rakenteita keräytynyt ketjuöljy valui lämmön vuoksi alas pihalaatoitukselle. Irman Yamahaan uusitun Scottoilerin säiliö tyhjeni kokonaan ja Suzukin CLS 200u:n neljänneslitran säiliö noin neljänneksellä kahden ensimmäisen ajopäivän aikana. Onneksi mukana oli sekä Scottoilerin omaa että CLS:n käyttämää puolisynteettistä Stihl-teräketjuöljyä säiliöiden täyttämiseksi. Hieman näytti hotellin omistaja irvistelevän paikkansa merkanneille pyörillemme mutta laatoissa jo olevista lukuisista vastaavista jäljistä päätellen se taisi olla tuttua siellä päin muutenkin - aikaisemmista sikäläisistä moottoripyöräsukupolvista puhumattakaan.

Irma teki vanhalle alumiiniselle Trangian polttoainepullolle kotona kantopussin, jonka sai kätevästi nippusiteillä kiinni ja yhdellä irtohihnalla kiristettyä laukkutelineen vasemmanpuoleiseen runko-osaan. Siihen oli tarkoitus laittaa bensaa vajaa litra hätävaraksi vuoristoon, myöhemmin kun polttoaineen todellinen kulutus ei enää ollut yllätys sai siihen siirrettyä edellä mainitun ketjuöljyn tankkilaukun lasipullosta (muovisen keulaöljypullon suuosa halkesi toisella avauskerralla ja öljy piti siirtää väliaikaiseen astiaan). 

Ruuhkia riitti moniin kapeimpiin kohtiin ja hyviä autoja sekä pyöriä näkyy jo olevan täkäläisillä lukumäärän kasvaessa koko ajan. Koko Puolassa olon aikana havaitsin vain kymmenkunta vanhaa mustaa rekisterikilpeä, kaikki muut havaitut olivat nykyistä eu-mallia. He ovat tuolla menolla pian kiinni paremmassa autokannassa kuin me suomalaiset, ainakin tämän kokoluokan kaupungeissa asuvat monet täkäläiset.

Alkuun

Päivä 4. Łodz – Hotel A4 MOP Zastawie, noin 215 km.

24.6.2011.

Lähtö hotellilta oli helppoa kun oikea ajoreitti etelään [E75] päin alkoi lähes ensimmäisestä risteyksestä. Päästyämme kaupungin ulkopuolelle nautittiin aamukahvi tien oikealla puolella olevan tuulimyllybaarin pihalla, juuri ennen kaksikaistaiselle tielle siirtymistä jonne saakka kyseisen kokoojatien tökkivä liikenne ei enää jatkunut. 

Tankkaus: 13,97/228,3/11,4/3020    Polski Koncern Naftowy Orlen S.A, Eurosuper, 5,09 Zl (1,32 €) / litra

Loppuvaiheessa tien numero jälleen vaihtui [E40].

Tankkaus: 14,55/214//3234

Ja sitten se hauskuus vasta alkoikin kun oikea takareisi revähti Suzukin kaatuessa päivän toisella bensa-asemalla sivulta suoraan päälle. Syynä oli oma moka eli tankkaustietojen kirjaamisen yhteydessä sattunut oikean jalan lipsahdus vasemmanpuoleiselta jalkatapilta vaihdepoljinta rassatessani (kone oli sammuksissa ja kuuma, jolloin vapaan löytäminen vain poljinta siirtämällä on joskus hieman työlästä. Ilman vapaata tai tappokatkaisijan oikeata asentoa pyörän näytössä lukee vain CHECK). Samanaikainen aavistuksen verran liian pitkä tönäisy eteen päin vaihteen siirtämiseksi vapaalle riitti kaatamaan pyörän vasemmalle kyljelleen.

Pyörään ei tullut minkäänlaista jälkeä jalkani toimiessa laskualustana, joka oli päivän ehkä positiivisin osuus. Sen verran reisilihaksen revähdyshetkellä kuitenkin sattui että henkilökohtainen horisontti heilui hetkisen, niinpä sanoin apuun tulleelle Irmalle että "maatkoon pa*ka hetken kyljellään kun juuri nyt en pysty tekemään sille yhtään mitään". Bensaa ei valunut laatoitukselle eikä takanamme ollut tankkaamaan pyrkivää autojonoa. Bensa-aseman poika auttoi muutaman minuutin päästä Irmaa nostamaan pyörän ylös ja paikallinen motoristi tuli apuun työntäen Suzukin viidenkymmenen metrin päähän parkkipaikalle. Irma kävi hakemassa gps:n ja muut arvoesineet talteen samalla kun menin itse bensa-aseman invavessaan tutkimaan tilannetta kipusalvatuubin kanssa. Luulin vielä tuossa vaiheessa että kyse oli vain venähdyksestä tai vastaavasta kyseltyäni kännykällä neuvoa KariS:lta (reilusti urheilutaustaa) ja MerjaK:lta (terveysalan ammattilainen).

Onneksi Hotel A4 MOP Zastawie **, Autostrada A4, Jaworzno, 43-607 oli juuri samalla kohdalla joten hotellihuoneeseen pääsy ei ollut kovin ison kiven alla. Ei muuta kuin toisen kerroksen huoneeseen, kipulääkettä naamariin, lisää salvaa reiden sisäpintaan ja sänkyyn heti sen jälkeen, kun pyörä oli siirretty hotellin parkkipaikalle. Tarjolla oli Orudis 2,5%-salvaa ja paketin viimeiset Panacod-kapselit kuumeen noustua samantien, sekä päälle paljon unta mutta ei mitään kylmää paikallishoitoon kun kylmä kaljatölkkihaudekin unohtui siinä hötäkässä kokonaan. Polven ja reiden takaosa mustenivat paria päivää myöhemmin ja vasta joskus heinäkuun viidennen päivän kieppeillä ajoa haittaava oireilu päättyi. Lämpökäsittely ja muu kuntoutus alkoivat sen jälkeen kun revähtymä on parantunut kuukauden tai parin kuluessa. Kotona se olisi mitä todennäköisimmin leikattu samantien..

Niinpä sille päivälle suunniteltu Auschwitz-käynti oli osaltani pakko siirtää seuraavaan aamuun ja Irma sai vapaan iltapäivän, kun ei halunnut käydä itsekseen parinkymmenen kilometrin päässä olevassa keskitysleirissä.

Tämä oli jo toinen tyylipuhdas kaato paikallaan sitten vuoden -81, tästähän alkaa tulla kohta paha tapa. Edellinen 2009 Islannissa Isolla Rosvolla tehty kumpsahdus hiekkatiellä maksoi vajaan satasen, tämä kerta laatoituksella ei mitään. Edellisen tilanteen yhteydessä tuli todistetuksi että tukirangan ja lihaksiston ollessa ehjiä sekä riittävän adrenaliiniannoksen kiertäessä veressä nousee vajaa kolmesataakiloinen pyörä matkavarusteineen maasta pystyyn kevyesti kuin ajatus. Mutta tuskin enää varttituntia myöhemmin.

Juhannustoivotuksia lähti ja tuli eri suunnista.

Aurinkoista ja puolipilvistä päivällä, illemmalla tarjoiltiin ukkosta ja yöllä myös sadetta.

** Hotel A4 MOP Zastawie oli Madonna di Campiglioon saakka hienoin ja kallein huoneeltaan, enpä olisi uskonut tätä etukäteen kun kyseessä kuitenkin oli bensa-aseman ja levähdyspaikan yksi lisäpalvelu muiden joukossa. Hinta ja laatu kohtasivat hyvin. Myös netti toimi hyvin, respasta ilman eri korvausta saadulla metrisellä ethernet-parikaapelin pätkällä. Viisimetrinen kaapeli olisi yltänyt sänkyyn saakka.

Alkuun

Päivä 5. Hotel A4 MOP Zastawie – Auschwitz – Praha, noin 530 km.

25.6.2011.

Aamupalalla tavattu keski-ikäinen valkovenäläispariskunta toivotteli hyvää ruokahalua ja matkaa poistuessaan autolleen. Aamupalan jälkeen tilanne oli se, että makoilu sai siltä erää jäädä ja eteenpäin oli lähdettävä kaksikaistaisen tien [E40] kautta kapeammalle yksikaistaiselle tielle [933]. 

Auschwitzissa oli paljon väkeä kiertelemässä paikkoja ja isossa rakennuksessa elokuvissa. Paikan luonteesta johtuen tällaiset ovat niitä harvoja kuvausluvallisia paikkoja, josta en ota lainkaan valokuvia. Niistä kun puuttuu tasapuolisuuden ja loppuselvittelyjen kannalta usein se tärkein osa eli varoittava, kattava esimerkki tulevaisuuden vastaavia syyllisiä varten.

Parkkeeraus maksoi kahdeksan zlotya (2 €) pyörältä leirin puoleisella parkkialueella, jolla muuten oli kova kilpailu tien toisella puolella olevan parkkipaikan väen kanssa: liikenteenohjaajilla heiluivat kädet kuin kattohaikaran pesän asukkien siivet lähestyessämme asianomaista risteystä. Se oikeanpuoleinen kauempana oleva parkkipaikka ei meitä vakuuttanut ja niinpä käännyimme portilta takaisin. Vasemmalla leirialueen puoleisessa parkissa pyörät pysäköitiin poistumisportin luona olevalle jalankulkualueelle, suoraan porttivahdin valvovien silmien ääreen. Siitä oli enää lyhyt kävelymatka päärakennukseen luurien jakopaikalle tai elokuviin.

Pakollinen kuuloke ja värikoodattu opastuksen kuunteluvastaanotin maksoivat á 40 zl (10,38 €). Niitä tarvittiin kun liikuttiin englanninkielisen opastusryhmän osana, yksin aidatulla alueella ei kylttien mukaan enää saisi liikkua. Ehkä syynä siihen oli kuusikymmentävuotias israelilaispariskunta, joka vast'ikään sai kaksi vuotta ehtoollista paikallisessa oikeudessa varastettuaan seitsemän ruokailuvälinettä ja/tai muuta pikkukapinetta alueen varastotiloista. He jäivät kiinni lentokentällä juuri ennen maasta poistumistaan.

Aikaa siellä olisi mennyt helposti neljästä kuuteen tuntiin myös Birkenauhun ja muihin sikäläisiin paikkoihin tutustuttaessa, meillä aikataulu painoi päälle ja vierailu jäi kierroksen alun englanninkielisen ryhmän odotteluineen noin kahteen tuntiin, sekin vain ensimmäisessä leirissä. Aikaa ei ollut enempää hukattavaksi, niinpä pidimme kuulokkeet korvilla ja vaihtelimme sujuvasti selkä edellä vastaan tulevista ryhmistä toisiin, mikä onnistui ryhmien todella hitaasta etenemistahdista johtuen erinomaisesti. Lopulta ymmärrettävä kuulutuskieli häipyi kuulumattomiin, jonka jälkeen lueskeltiin kylttejä ja opasteita sekä katseltiin kuvia omaan tahtiin. Kukaan ei tullut kommentoimaan mitään avoimeen ja omatoimiseen merkityllä reitillä liikkumiseemme, niin teki moni muukin pikkuporukka. Juuri ennen apuvälineiden palautusta ja aidatulta alueelta poistumista olisi ollut mahdollista ostaa muistoksi monenlaista kirjallista- tai DVD-muotoista dokumenttia alueen tapahtumista. Ja aitojen ulkopuolelta lisää.

Matka jatkui reittiä [948] - [52] - Bielsko-Biala - [E642] - Zory - [D1] - Brno ja edelleen Praha. Mukavaa maastoa etenkin alkupäästään.

Ajaminenkin onnistui edelleen, vaikka peruuttamalla pyörän satulaan nousu oli epäilemättä lähinnä huvittavan näköistä sivummalta seurattuna. Satulassa istuminen sujui jo mutta eilinen keikaus tuntui silti ajoittain polvesta pakaraan saakka. Noin helpossa maastossa saattoi suuremmitta riskeittä myös seisahtua pelkän vasemman, eli vaihdevivun puoleisen jalan varaan kertyneen ajokokemuksen ja liikennesilmän vuoksi, paikanvalintamielessä. Sen sijaan vuoristoon ei vielä ollut mitään asiaa liian suuren uudelleenkaatumisvaaran vuoksi, oikea jalka ei vielä olisi kestänyt riittävästi omaa, pyörän ja tavaroiden yhteispainoa päälleen.

Tankkaus: 12,26/202,9/5,34/3337
Tankkaus: 15,23/214,2/27/3551
Tankkaus: 15,12/192,5/25,7/3744

Garmin Zumo 660 juuri ennen reissua päivitettyine karttoineen toimii hyvin, tosin tiettyjä asioita voisi tehdä toisinkin tai sitten oikeaa käyttötapaa ei ole vielä löytynyt. Kartta-aineisto ei ole sataprosenttisen ajan tasalla mutta mahdotontahan se olisikin, vaikka esimerkiksi seuraavan karttapäivityksen sai asennettua mikroon ja gps:aan jo elokuun alkupäivinä.

2022: Basecamp-ohjelmalla syhtyy jonkinlaista tulevan reitin ja POI-pisteiden suunnittelun lopputulosta, mutta ei ehkä niin helposti kuin etukäteen kuvittelin. Samoin nykyään yli neljägigaisen Eurooppa-kartta-aineiston kanssa joutuu MapInstallin kanssa temppuilemaan sisäisen muistin loppumisen vuoksi (vaikka käytössä on erillinen muistikortti).

Brnon läheisten betonisten moottoriteiden oikeanpuoleiset ajokaistat ovat viimeistelynsä laadun vuoksi todella epätasaisia kymmenien kilometrien matkalta, esimerkiksi yhden ohittamamme pienen japanilaisen henkilöauton pelkääjän puoleinen eturenkaan jousitus tai tukirakenne näytti juuri levinneen moottoritielle. Kuski oli vielä polvillaan autonsa vieressä hänet ohittaessamme. Nopeuden nosto aina 180 km/h saakka ei auttanut vaivaan vähääkään vaan renkaiden, jousituksen ja rungon suunnasta kuului koko ajan nopeasti toistuva jumputus. Rasittavaa ajettavaa on tuo kuulema matkailuautossakin.
Alkuun

Muutama nyppylä Tatra-vuoristostakin havaittiin, mutta sen ylemmäksi vuorille emme päässeet. Maisema muuttui kumpuilevammaksi koko tien mitalla pitäen osaltaan ajomielenkiintoa yllä, samoin vauhdilla vasemmalta ohi menneet paikalliset ja puolalaiset ajoneuvot. Etuvastainen tuuli puhalsi sen verran kovaa että Irman oli hiljennettävä ajonopeuttaan pitääkseen Diversioninsa oikealla kaistalla myös aukeammilla paikoilla. GSX:n kokokate toimi hyvin siinäkin tuulessa joskin bensaa paloi huolella.

Pe*seet puutuivat molemmilla ajopäivän loppuun mennessä niin että melkein kirveli, niinpä jalkatapeilla seisoskelu tai jalkojen roikottaminen yleistyivät päivän edetessä huomattavasti. Ajomatkaa ei ollut kuin reilu 530 kilometriä mutta silti tuo rassasi, olimmehan molemmat vielä satulaantottumiskäyrän nousevalla osalla.

Prahan Hotel Prague Briliant, Prosecka 73/69, Prague 9 - Prosek, (GE) jonne mentiin suoraan Prahan läpi. Ainakaan tuota reittiä en käsikopelolta olisi kovinkaan todennäköisesti mennyt. Harmi ettei Prahassa ole ainakaan vielä kunnollisia sisäkkäisiä kehäteitä käytettävissä.



Tässä kuvasta vasemmalle on se viimeinen hotellille tuova ylämäki. Ei ihan yhtä paha mäki oli kuvassa oikealla, lähimmän metroaseman suunnassa. Selän takana alempana on kaupunkia ja takavasemmalla kelkkailurata. Sisäpihalle pääsee vasemmalla näkyvän kadun kautta, saman sivukadun puolella oli myös huoneemme ikkuna. Kaksi alinta ikkunaa vasemmalla ovat hotellin aamiais- ja iltaravintolaa, oikeanpuoleisin respa.

Pieni oli huoneemme # 205 toisessa kerroksessa mutta hintansa huomioiden riittävä ja pyörätkin pysyivät muutaman päivän hyvin parkissa hotellin pienellä sisäpihalla. Sen verran piti varmistella että ne olivat ketjulla kiinni toisissaan ja molempien pyörien etujarrulevyissä oli ainakin yksi lisälukko, Suzukin päällä vieläpä juuri ennen reissua hankittu mp-peitekin. Irman hälyttävä Xena-jarrulevylukko toimi muuten hyvin, mutta sen hälyttimen paristot piti poistaa jatkuvien piippausten vuoksi, olisikohan niiden varaus pudonnut juuri sopivasti varoitusrajalle sen ainoan kerran kun sitä tarvittiin.

Alkuun



Heikointa huoneessamme oli täysin tukea antamattomat kuitutäytteiset tyynyt ja pehmeimmilläänkin lähinnä kivikova patja, saimme myös vapaasti valita haluammeko yöpyä kuumassa vai meluisassa huoneessa. Ikkuna auki sai nukkua aamukuuteen saakka ennen kuin ohi kulkeva liikenne pääsi vauhtiin, sen jälkeen syvemmän nukkumisen saattoi unohtaa. Ikkunan sulkeminen hiljensi ohikulkevan liikenteen melun yllättävän hyvin mutta sisälämpötilakin alkoi nousta. Mutta on muistettava ettei kahden tähden hotellin hinnalla saa viiden tähden hotellin palveluja, niinpä vain yksi numismaatikkotyttö respastakin oli perusystävällinen saaden meiltä lisää suomalaisia kolikoita kokoelmaansa, niistä muista kollegoistaan ei tässä sen enempää.

Tuossa hotellissa kannattaa olla tarkkana sängylle asetettujen tervetuliaismakeisten suhteen: se sellofaaniin tai muuhun rapisevaan kääreeseen kääritty pieni vaalea levy ei ollut marsipaania, valkosuklaata eikä muutakaan suuhunpantavaa. Ei mennyt sekään saippuainen puraisu hukkaan, sillä nauru näkyy pidentävän ikää ainakin huoneen toisella puolella.

Illalla käytiin syömässä erinomaista pastaa paikallisessa ravintolassa á 99 + 35 korunaa (5 € / C) olut ja sen viereisessä paikassa juomassa vielä yhdet mojitot - eivät olleet pahoja nekään drinkit, joiden myynti näytti kaiken lisäksi olevan aika suuritöistä tekijälleen. Molemmissa ravintoloissa oli itseasiassa yksityistilaisuus menossa mutta aina sinne pari maksavaa turistia sekaan sopi; tuo on kyllä terve ja kannatettava toimintatapamalli niin ravintoloitsijan kuin satunnaisten asiakkaidenkin kannalta.

Noin 410 € vastasi 10 000 korunaa.

Ilta oli suorastaan KYLMÄ shortseissa ja t-paidassa joten ajotakkiakin olisi hyvin voinut käyttää ilta-asun osana. Muutamasta palelemisesta ja satojen kilometrin takittomasta ajosta huolimatta koko reissun aikana ei ilmennyt minkäänlaisia flunssan oikeita, vasta pari viikkoa kotiinpaluun jälkeen joku erikoisempi viruskanta iski työkeikalla menestyksekkäästi kimppuun.

Positiivista oli täälläkin kaikenlaisten vertaimevien hyönteisten puute, sama juttu kuin Puolassakin.

Langaton netti WPA-koodeineen oli toisessa kerroksessa kuuluvuudeltaan suorastaan heikko. Alakerran aamiaishuoneessa tilanne oli aivan toinen.

Alkuun

Päivä 6. Praha, kaupunkipäivä.

26.6.2011.

Aamupalan, joka oli oikein hyvä, kautta liikkeelle kohti metroasemaa. Metro ja bussit veivät helposti minne halusimme ja vuorokauden voimassa ollut lippu maksoi vain sata korunaa (4 €). 

Siis ensin bussilla pari pysäkinväliä ylämäkeen, pysäkiltä rappuja laskeutuen viereisen kauppakeskuksen alla olevalle metroasemalle ja taas mentiin linjalla C, väri Punainen. Matka-aika keskustaan oli noin kaksikymmentä minuuttia kun välissä vajaa kymmenkunta metroasemaa. Keltainen linja tuntui kaikkein tarpeettomimmilta koska Punaiselta ja Vihreältä linjalta sille vaihdettaessa sai kävellä aika pitkiä käytäviä ja rappuja, jonka olisi voinut tehdä yhtä hyvin maan päälläkin - ei se turistin useimmiten hakema keskustan alue sentään niin suuri Prahassakaan ole.

Kaupunki kierrettiin reilussa tunnissa yhden pienen kiertoajelubussin kyydissä mikä oli hyvä kertaus Prahan tärkeimmistä paikallisista nähtävyyksistä, kerrontakielenä ensimmäinen kotimainen kanavalla # 12. Kierroksen jälkeen oli vähän helpompi orientoitua ympäristöön ja jatkaa jalan eteen päin.

Tästä alkaa suuri puutarha-alue, joka yltää ainakin tuon taustalla näkyvän kirkon muurien vaiheille:

Näköala edellisessä kuvassa taustalla näkyneen kirkon edustan muurilta alas kaupungille:



Joku vingutti Audin mustaa R8-urheiluautoa sen verran, että liikennevalokäännöstä seuraavan kiihdytyksen jälkeen sivukadulta kimppuunsa iskeytyi poliisiauto pillit ja vilkut päällä. Audimies pysäytti nopeasti kadun varteen sillä jonkinlaisen huviveron maksu lienee ollut halvin vaihtoehto. Sopivasti vaimentamaton V10-moottorin pakoääni karjuu aika mukavasti talojen välisessä kuilussa, ei siinä mitään.

Prahassa liikkui turistikuljetustehtävissä pakollisten hevosten ja rattaiden myös lukuisa määrä päällepäin hyvinkin vanhoja, mutta selvästi jossain uusiopajassa tehtyjä avo- sekä muita retroautoja, joiden tekopaikka tosin jäi valitettavasti hämäräksi. 
Alkuun

Cappuzzino-kupillinen keskeisimmillä pelipaikoilla kustansi 115 korunaa (4,6 €), meikäläisiin hintoihin tottuneelle vähän mutta tuolla suhteellisesti paljon. Se on normihinta tuollaisessa paikassa, tosin sivummalla sillä summalla sai myös erinomaisen pasta-annoksen lisukkeineen eteensä. Rahat pois turisteilta voisi tulla mieleen, toisaalta tällainen kauppahan perustuu puhtaasti asiakkaan vapaaehtoisuuteen eikä yllätä ketään kuin korkeintaan kerran. Venetsiassa San Marcon aukion kahvilassa sen voi käydä toteamassa myös, tosin siellä hintataso ulkopuolella sijaitsevissa pöydissä oli jo vuonna 2003 luokkaa kymmenkertainen erityisten musiikkimaksujen vuoksi.



Irman tutut Marja ja Päivi Lappeenrannasta nähtiin vanhassa kaupungissa, siitä seurasi sujuva siirtyminen sivummalle vähän halvemmalle alueelle, jossa neljä isoa olutta maksoivat yhteensä vain 140 paikallista (alle 6 €). Kuten opas sanoikin, on juomavesi siellä usein kalliimpaa kuin olut.

Kolme postikorttiakin lähti tuolta liikkeelle. Mielenkiintoinen postitusohjeen päivitys havaittiin yhdessä paikallisessa postilaatikossa Intercontinentalin vieressä.



Päivään kuului paljon kävelyä kamerankin kanssa. Muisti toimii näköjään vielä, se sama paikallisten pappien oven pikkuhärski kolkutin ylhäällä mäellä olevan kirkon sivuovessa löytyi helposti, vaikka viimeisestä näköhavainnosta on kulunut jo tovi (kävimme siellä vuonna 1987 mopoilemassa Immun ja Antin kanssa). Kun alaosan kääntää ylös niin varmaan vuotta vaille seitsemänkymppisen tekijän mielikuvatuksen laatu selviää äkkiä. Asia oli muidenkin tiedossa ja alla näkyvää kuvaa ottaessani korvani juuressa napsui useampiakin kameroita.

Alkuun

Samoin se keskiaikaisten, nykyistä paljon pienempien ihmisten vanha asuinalue löytyi lyhyen matkan päästä alamäestä keskustan suunnalta, tällä kertaa käynti siellä olisi ollut jo maksullinen.

Jos kerran olemassa on Yellow Submarine, niin miksei sitten myös Pink Panzerwagen. Opiskelijoiden tukea suoraan sikäläisestä lähihistoriasta, sijoitettuna tällä kertaa jonkun musiikkitapahtuman kunniaksi keskelle jokea sijoitetulle ponttoonille. Paikalliset pomppivat sen päällä aikansa ennen kuin joku kävi hätistelemässä polkuveneilijöitä vähän kauemmaksi.



Musiikkitapahtuman äänet kuulemma kimpoilivat oikein hyvin läheisten hotellien suuntaan joella olevasta saaresta, varsinkin illalla.

Illalla palattiin hotellille suuremman kaupan ja edellisillan ravintolan kautta, eiliseen verrattuna ilta oli aivan eri tasoa lämmöltään. Eikä niitä mojitojakaan sentään joka ilta kärsi nauttia. Hotellin viereinen kelkkaratakin jäi kokeilematta tällä kerralla.

Alkuun

Päivä 7. Praha, kaupunkipäivä.

27.6.2011.

Hieno päivä oli tämäkin eikä vesisateesta tarvinnut vieläkään pahemmin kärsiä.

Aamulla ajoimme jälleen metrolla keskustaan ja lähdimme molemmat oppaan ja pienen turistiryhmän kanssa tutustumaan maan alle siihen eilisestä tutun torikahvion viereisen aurinkokellotornin alle. Sen jälkeen lähdin vielä toiselle opastetulle kävelykierrokselle (Kommunismi Tsekeissä ja kylmän sodan aikainen bunkkeri) jonne Irma ei lähtenyt, muistaen vissiin kesän 1991 D-Day -kierroksemme Normandiassa Ranskassa. Kierrosten varaus samaan aikaan antoi toisesta parikymmentä prosenttia alennusta, olisikohan niiden kokonaishinta ollut jossain 1800 korunan (74 €) kieppeillä.



No joo, kertasuorituksena maanalainen maailma vaikutti mielenkiintoiselta jo lähtövaiheessa katutason huoneen katossa olevan mosaiikin vuoksi ja sen alapuolisen kierroksen tuodessa hyvin esiin muun muassa kuinka paljon ja miksi entinen sekä nykyinen katutaso eroavat niin paljon toisistaan korkeussuunnassa (syynä lähinnä toistuvat tulvat), millaisissa oloissa vankeja oli aikoinaan niissä tiloissa pakkosäilytetty (jos et maksa verojasi niin tervemenoa pimeään maanalaiseen kiviseinäiseen monttuun noin suurinpiirtein ennalta määräämättömäksi ajaksi), miten sen ajan asuntokohtainen jätehuolto oli järjestetty (kaikki roskat heitetään yhteen syvään monttuun, jonka täytyttyä kaivetaan viereen toinen samanlainen = nykyajan argeologien aarreaitta, mutta samalla voi kuvitella kuinka raikkaat tuoksut ovat sieltä talon muihin huoneisiin levinneet) ja kuinka hyvin sikäläiset ovat kohdelleet esimerkiksi paria kerrosta ylemmäksi tehdyn aurinkokellon tekijää hänen työnsä valmistuttua (silmien sokaisu, jotta hän ei voinut tehdä samanlaista mihinkään muualle. Pieniä haasteita takuuhuolloille ja tuleville korjauksille).

Viimeisten tulvien aikana noissakin tiloissa oli kuulemma ollut reilusti vettä. Toistuvista tulvista johtuen alueella voi olla muun muassa kolmikerroksisia holvattuja kellareita etenkin joen varren lähellä olevien vanhojen talojen alla. Ne ovat yhteydessä toisiinsa ja niinpä tulvavesi leviää suurelle alueelle kaupungin kellareihin.

Kierreltävää riitti parissakymmenessä maanalaisessa huoneessa, kaivoilla, kellareissa ja muissa tiloissa vajaaksi tunniksi, jonka jälkeen firma tarjosi oluen, viinin tai mitä kukin virvokkeekseen halusi läheisessä kellariravintolassa. Se oli varmaan valittu myös näyttävyytensä vuoksi ja sopi erinomaisesti kierroksen teemaan.
Alkuun

Toisella kierroksella käveltävää oli melkoisesti maanpinnalla sijaitsevilta kohteilta toisille, ennen kuin noustiin tramiin ja ajettiin yleisradioyhtiön maston läheiseen ydinbunkkeriin.



Siitä oli puolet vuokralla oppaan firmalla ja loput varalla yleisradiolla. Ensin mainittu sisälsi kaikenlaista menneen ajan krääsää joista osaa olisi voinut itse kokeilla kuten sotilaspuvut, lakit, kaasunaamarit, deaktivoidut Kalasnikovit ja niin edelleen, ainakin pari pientä käytäväbaaria sekä korkean kiipeilyseinän alas vievien kaksoiskierreportaiden keskellä olevassa kuilussa. Nelitonniset puolikaaren muotoiset, todella paksut teräsovet liikkuivat vielä saranoillaan kevyesti kuin ajatus, kaipa tuosta ainakin jotain säteilysuojan tyyppistä apua olisi vieläkin, sikäli kun muun muassa ilmansuodatus- ja energiantuottopuoli saadaan toimimaan asianmukaisesti. Siellä on varmaan järjestetty melkoisia bileitäkin, luulen, vailla ulkopuolisia häiriötekijöitä ja kuokkavieraita. Meille siellä tarjottiin vain viileätä paikallista olutta pullollinen mutta hyvää oli sekin.

Opas varotti taskuvarkaista joka kerran kun mentiin lähellekään raitsikoita. Liput niihin kuuluivat osallistumismaksuun.

Kierroksen loputtua lähtöpaikkaan verrattuna vanhan kaupungin toiselle puolelle lähdin kävelemään takaisin keskustorille, jonne oli vain jonkun sadan metrin kävelymatka. Muutaman pienen sivuaskelen aikana yhytin tutut rouvat yhdeltä pieneltä sisäpihalta ruokailemasta ja olusilta, niinpä jokunen hetki meni vastaillessa kysymyksiin mistä ja miten ihmeestä juuri siihen samaan paikkaan eksyin, kun Irman sms-viestikin oli lähtenyt liikkeelle noin silmänräpäystä aiemmin. Noo, ei tämä Praha niin suuri paikka ole etteikö... tosiasiassa se oli puhdasta onnea.

Tämä kuvassa venyttelevä herrasmies on niitä jo unohtamani paikallisen taiteilijan kätten töitä.



Kaupungissa tuli vastaan Segway i2 ja x2 -malleilla ajelevia turistiryhmiä. Mukulakivikaduilla niitä näkyi vähemmän, ehkä tuollaisten hallinta ei ainakaan kylmiltään ole epätasaisella alustalla kovin helppoa. Kenties joku päivä tuollaista pääsee kokeilemaan itsekin.

Mitä eroa tälläkin kaupungilla on esimerkiksi Helsinkiin verrattuna kaupungin koon, historian ja iän lisäksi - no senkin verran että meidän pääkaupungissamme taitaa olla jonkin verran vähemmän esimerkiksi matkailuautoille varattuja yöpymispaikkoja aivan keskustan tuntumassa, kun taas tuolla näytti olevan oikea karavaanarialue keskellä Vltava-jokea olevalla niemellä Sisarska Louka -kadun varrella. Kelpaa sieltä kävellä läheiseen keskustaan tuhlaamaan rahojaan. Jaa miksikö moinenkin asia kiinnostaa, no kerran oli jo lähellä etten hankkinut matkailuautoa pidempiaikaisen harkinnan perusteella.

Kuumaa oli ja porukkaa riitti jo nyt joka paikkaan. Millaistahan täällä olisi elokuussa?

Alkuun

Päivä 8. Praha – Riva del Garda, noin 770 km.

28.6.2011.

Aamupala, loppujen kamojen pakkaus ja pian oltiin molemmat lähtövalmiina. Viereisessä pöydässä paikallinen rakennus- tai joku muu vastaava miesporukka nautti omaa aamiaistaan ohrapirtelömuodossa, se lienee ollut heille normaali ennakoiva nestetankkaustilanne ennen raskasta työpäivää.

Irma kyseli vielä mitä teen jalkani kanssa eli lähdenkö samantien mukanaan Suomeen? En, kun revähtymää kerran pitää potea niin sama se on tehdä täällä, tai ehkä vieläkin mieluummin Alppimaisemissa.

Irma lähti ajamaan pohjoiseen ja minä etelään, poistettuani ensin etujarrulevystä ne sinne jo unohtamani Abloy-lukot. Jarrulevylukot piti aina laittaa kaatumisvaaran vuoksi niin, ettei pitkä liike ollut mitenkään mahdollista ennen kuin lukko ottaa kiinni jarrusatulaan tai etuteleskoopin pintaan. Olisihan niihin lukkoihin voinut merkkilangatkin laittaa, mutta olin jo säästänyt yhden violetin kissanulkoilutushihnan kiinnitettäväksi vanhaan pyöreään rosterilätkään, jonka sai sen avulla sivuseisontatuen alle ja alta myös satulassa istuen. Pehmeillä alustoilla se oli oiva peli edelleen, toimiva muisto menneisyyden vastaavista käyttötarpeista leirintäalueilta. Ensi kesään mennessä saanen siihen hihnaan jonkunlaisen siteen aikaiseksi jotta se pysyy paremmin nipussa eikä jatkuvasti tankkilaukun eri vetoketjujen välissä.

Prahan läpiajo meni Zumon vallassa muuten hyvin, mutta yhden keskeisen tietyömaan kohdalla reititys jäi luuppiin ja eteneminen vaati manuaalista otetta, muutoin olisi pitänyt ajaa liikaa yksisuuntaisia katuja vastakarvaan. Turistiajokin toki onnistuu, mutta turha on kerjätä hankaluuksia jos se on helposti vältettävissä. Hetken päästä oikea reitti kaupungin osin alittaville tunneleille selvisi sillekin ja pian tien varrella näkyi jo opasteita muun muassa Brnoon. Ei muuta kuin kohta käännös oikealle [D5] kohti Plzenia ja Saksaa. Matkanopeus oli aikalailla sama lähes rajoitusten mukainen niin kuin paikallisillakin, joten matka joutui ja bensaa paloi. Prahaa lukuun ottamatta oikea reitti etenkin nopeimmalla moottoritiestöllä löytyi erittäin helposti seuraavan reilun seitsemän sadan kilometrin matkalla.

Siellä oli kaksi rajanylityspaikkaa Tsekin ja Saksan rajan molemmin puolin koko lailla käyttämättöminä muiden kuin rekkojen osalta, tullin tehdessä niiden kanssa hartaasti töitä kertyneistä jonoista päätellen. Hieman siitä edelleen Saksan puolelle näkyi nelikaistaisen tien varressa nurmella nopean näköinen henkilöauto kahdella henkilöllä varustettuina, herrat lienevät olleet valvomassa liikennettä ja mahdollisesti poimimassa normaalista liikennevirrasta poikkeavat kohteet talteen, tai sitten tullimiehiä tekemässä omia tehtäviään. Nimittäin vähän myöhemmin näkyi tullin väkeä nelikaistaisen tien levähdysalueella, jossa tarkastuksen kohteena oli puolalainen henkilöauto - liekö joku tupakan, alkoholin tai muiden myrkkyjen tuontitarkastus ollut menossa.

Saksassa ajelin pääosin noin 160 km/h mittarinopeutta [A6] - [A93] - Regensburg - [A9] - Munchenin kehä [A99] - [A8/E45], jos kohta se ei kovinkaan monessa paikassa ruuhkien vuoksi onnistunut kuin pätkittäin. Yhtään kunnollista ruuhkaa ei onneksi vielä kohdalleni sattunut.

Tankkaus: 13,59/174,7/6,2/3920    Shell, Natural á 36,90 Kc/litra
Tankkaus: 16,79/198,7/39/4119     Serways, Super Plus á 1,544 €/litra
Tankkaus: 11,05/142,4//4261
Tankkaus: 15/245,8/23,6/4507

Itävallassa [A93 - A12 - Innsbruck] hankin heti ensimmäiseltä bensa-asemalta kymmenen päivän moottoritiemaksutarran, mp-mallissa liima on tarran taustalla ja automallissa pinnalla kiinnityspaikkojen eroista johtuen. Kolmekymmenpäiväinen on sen verran kalliimpi että ennemmin kannatti ostaa vaikka toinen vastaava kymmenpäiväinen paluun mennessä yliajalle. Tarran kantalappu kannatti taltioida lompakkoon sillä jos joku olisi nyysinyt tarran katteen pleksin sisäpinnalta niin mahdollisessa tarkastuksessa olisi vielä voinut todistaa sellaisen hankkineensa. Tarraa ei tarkastettu missään ainakaan manuaalisesti, mutta paluumatkalla muuan motoristi kertoi joutuneensa kerran moottoritiellä tehotarkastukseen, jossa jokainen ajoneuvo tarroineen käytiin poliisien toimesta tarkkaan läpi.

Alkuun

Brenneron solassa [A13 - A22] lämpötila sen kun nousi koko ajan kiitettävää tahtia merenpinnan tason lähestyessä. Niinpä Trenton alapuolella ennen Fornacista Rivalle kääntymistä piti tankata pyörän lisäksi kuskiakin, samalla kun lähestymisvaroitus lähti kännykästä Kössille.

CLS 200u-ketjurasvarin [L] säätö oli jo hyvin kohdillaan eikä liikaa öljyä valunut pyörän alle tai roiskunut taakse rekisterikilven päälle. Puolisynteettinen Stihl moottorisahan teräketjuöljy *) levitetään takarattaan pinnalle sitä laahaavalla, alhaalla kello kuudessa parin millin päässä ketjun yläpuolella olevalla muovisuuttimella, josta öljy leviää kohdalla oleviin ketjulenkkeihin rattaan pyöriessä vastapäivään noin kello kahteentoista mennessä. Öljyä leviää myös rattaan toiselle puolelle lenkkien holkkien sekä tappien kautta, tosin levityspuolta hitaammin.

Ketjun, holkkien ja x-rengastiivisteiden voitelun varmistamiseksi oli kovemmilla ajonopeuksilla syytä nostaa tiputussäätöä yhden napsun verran isommalle takarattaan pinnan suuremman, öljyä ulospäin siirtävän keskipakoisvoiman vuoksi. Lämpötilasta johtuvasta öljyn ohenemisesta ei tarvitse huolehtia ohjainyksikön seuratessa sitä automaattisesti. CLS:n ohjekirja varoittaa käyttämästä mitään muita, etenkään biohajoavia tai muita ekoöljyjä niiden ei toivottujen hapettumis- ja lämpötilaominaisuuksiensa vuoksi. 250 millilitran säiliöllinen riittää normaalisti noin viiden tuhannen kilometrin ajoon.

Jos tuolla moottoriteiden läheisyydessä enemmän ajelisi, niin ehkä parempi olisi hankkia vaikkapa niiden tai kilpailijansa valmistama, takarenkaan kierroslukua seuraava malli, joka takaa voitelun määrän optimoinnin automaattisesti myös suuremmilla ajonopeuksilla.

*) Stihl SynthPlus, teräketjun kiinnitysöljy osasynteettinen, 0781 516 2002, säilytysaika 7 vuotta pakkauspäivästä.

Vasemmanpuoleinen kuva on otettu 5.7.2011 ja siinä näkyvät pinnat ovat täysin reissun aikana vallinneiden ympäristöolosuhteiden ja normaalin käytön vaan ei minkäänlaisen puhdistuksen jäljiltä.

Oikeanpuoleinen kuva on otettu 10.7.2011 Peenemundessa noin 2200 kilometriä myöhemmin, kaikki pinnat edelleen täysin puhdistamattomana. Öljyn levitys on ollut normalia suuremmalla asetuksella pitkän moottoritieosuuden ajan, joka näkyy rattaan pinnoissa. Silti yöllisen parkkeerauksen aikana ei maahan ilmestynyt rasvaisia tippoja.

Bandiitissani oli öljyä takarattaaseen levittämässä kaksipuoleinen Scottoiler Dual Injector [L],  mutta sen ikävimmän ominaisuuden eli paksummilla silikonikumiputken pätkillä jakopalikkaan kiinnitettyjen ohuempien, mustasta ohuesta muoviputkesta taivutettujen öljynlevityssuuttimien liian helpon putoamisen = oikeaan paikkaan kohdistuvan voitelun katkosten ja toistuvan uusimistarpeen vuoksi tyydyin tässä alkuperäiseen yksipuoliseen levittäjään sekä aavistuksen suurempaan tiputuksen perussäätöön. 

Kun noita on käyttänyt reissun tai parin verran niin paluuta vanhaan ketjun irtopullospreijaamiseen ei enää ole kuin poikkeustilanteissa. Pelkän halvemmasta öljystä (viiden litran pönikkä maksaa moottorisahaliikkeessä 18 € ja riittää vajaan 100 000 kilometrin matkaan) erityisiin ketjurasva- ja vahaspraypurkkeihin muodostuvan kustannussäästön lisäksi ketjun käyttöikäkin kasvaa huomattavasti jatkuvan voitelun vuoksi (63 000 km ajon aikana isoon Bandiitiin vaihdettiin ensimmäisen kerran ketju/rataspaketti 27 000 km kohdalla ja sen jälkeen jatkuvasti voideltu toinen paketti oli edelleen täysin käyttökelpoisessa kunnossa 36 000 km myöhemmin). Näin ollen automaatti kuolettaa nopeasti hankintahintansa. Samoin jatkuva läträäminen erityisesti sormiin tarttuvien ketjurasvojen ja -vahojen kanssa jää kokonaan pois, vaikka ketjun ajoittaista pesua löpöllä ei olekaan syytä unohtaa kokonaan. Oikein säädetty voitelulaite ei sotke pyörääkään yhtä paljon kuin jotkut aikoinaan myynnissä olleet "Valvoline -vannerasva" -tyyppiset aineet.

Teräketjuöljy ja suuri osa ketjun pintaan kertyneestä liasta peseytyvät pois kovassa sateessa, jolloin tien taas kuivuttua ketjun uudelleenrasvaukseen parinkymmenen seuraavan ajokilometrin kuluessa riittää ohjainboksin HI-asetus. Ja koko homma tapahtuu hoituu vaikka pyörää pysäyttämättä eikä saman toistuessa uudelleen esimerkiksi varttitunnin välein tarvitse asialla sen enempää stressata, niin kauan kun säiliössä riittää tiputettavaa.

Normaalisti vastaavalla pyörällä ketju- ja rataspaketteja kuulema kuluu vaihtokuntoon himpun yli 20 000 km aikana, toki kaasukädestä, ketjujen pesusta, rasvauksesta ynnä muista seikoista riippuen. Tuo kilometrimäärä ei tietenkään ole yleispätevä sääntö kaikille pyörille sillä Travemundessa muuan seiskapuolikkaan Yamahan kuski sanoi ajaneensa yhdellä ketjulla jo kaksi kertaa pidemmän matkan - ostettuaan vinkin saatuaan tonnisatasten käyttämää vahvistettua ketjua seiskapuolikkaille tarkoitetun alkuperäisen muututtua kuminauhaksi aivan liian nopeasti. Mikäs siinä kun jako sattui kohdalleen, ei muuta kuin pari lenkkiä pois ja niitattava liitos tilalle, kyllä kestää.

Kössin ja Kaijan neljän hengen vuokrakämppä löytyi helposti Riva del Gardan rannan yhdestä vaaleanpunaisesta hotellista (GE) siitä tornin vierestä, olin soittaessani rakennuksen edessä kävelykatualueella odottamassa hakumiestä. Ei muuta kuin tarvittavat tavarat kantoon ja sisälle vaihtamaan kevyempää päälle. Pyörä sai jäädä hotellin oven eteen hetkeksi ilman väliaikaista parkkilappuakin, onneksi sitä ei ehditty laputtamaan saati hinaamaan pois sinä lyhyenä hetkenä mitä vaatteiden vaihtoon kului.

Hotellin saksalaiskilpisellä autolla liikkuva naispuolinen edeskäypä ei sallinut parkkeeraamista hotellin sivuoven viereen vapaaseen paikkaan, johon mitään pyörää isompaa ei voisi parkkeerata, niinpä ajoin maksulliseen parkkitaloon muutaman sadan metrin päähän. Ei ollut huono paikka sekään, listahinta viisitoista euroa vuorokaudelta. Kadunvierusparkkiin nähden se oli huomattavasti suojaisampi, sisältäkin autojen etenemisen kannalta puomitettu ja ilmeisen kattavasti kameravalvottu tai ainakin niillä varustettu. Parkkeerasin pyörän samaan parkkiruutuun heidän autonsa kanssa enkä siksi maksanut ekstraa omasta parkkipaikasta. Harvinaista jäykistelyä respassa aiempien täkäläisten kokemusten valossa, ehkä se lähiparkkeerauskin olisi lopulta onnistunut sopivaan lisähintaan, jota kuulema kyseltiin siinä paikassa monesta muustakin asiasta.

Suihkun jälkeen oli hyvä poiketa läsnäolijoiden kanssa porukkapäivällisille. Pohjalle otettu litran olut hävisi hetkessä olemattomiin eli kehon nestehukka oli aika suuri päivän ajon jälkeen, vaikka vettä olevinaan koko ajan joinkin. Ilmankos se välillä vähän nyki pohkeista. Sapuskaa tulikin yhdellä tilauksella enemmän kuin napa veti, sillä grillistä eteen kannettu moniliha-annos lisukkeineen oli kertakaikkiaan liikaa reissun jo pienentämälle vatsalaukulle.



Illalla parannettiin maailmaa jonkin aikaa ennen kuin oli aika pistää kyljelleen lakanoiden päälle, illan liiallinen viileys ei todellakaan ollut tuolla minkäänlainen ongelma.

Ei vieläkään itikoita.

Alkuun

Päivä 9. Riva del Garda - vuorisolia, noin 230 km.

29.6.2011.

Ajoreitti: Riva del Garda - [SS240] - Biasega di Ledro - Ledro - Storo - [SS237] - Lodrone - Ponte Caffaro - [SS669] - Bagolino - Valle Dorizzo - [Parco Dell'Adamello] - Strada Provinciale Delle Tre Valli - [SPB345] - Passo di Croce Dominii (1892 m) - osin hiekkatietä - Giogo di Bala (2162 m) - Dosso dei Galli - Dasdana - Passo Manniva (1664 m) - Collio - [SPB345] - Bovegno - Brozzo - [SPIII] - Biogno - Lodrino - Nozza - [SPIV] - Salo - [SS45BIS] - Riva del Garda.

Läksin eilisestä johtuen vasta puolen päivän jälkeen liikkeelle kohteena läheinen, reilu parikilometrinen mäennyppylä Dosso dei Galli (GE) ja siellä Ace High Troposcatter/LOS -toistinaseman vielä jäljellä olevat jäänteet. Sään piti olla kelvollinen vuorilla, muuten sinne oli turha ajella.

Alla näkyy Zumon tallenne päivän ajoreitistä välimatkoineen, nousuineen ja laskuineen. Korkein piikki on kyseinen rele- eli toistinasema, jossa kävellessäni Zumo roikkui laukussaan vyölläni.

 

Tuo vasemmalta ensimmäinen tappi on väärä tie vuorelle, kun eksyin ennen toisen tunnelin suuta Madonnaan vievälle kapeammalle tielle [37]. Seurasin siellä kun rinnettä nousi polkupyöräilevä pariskunta mies edellä ja nainen satakunta metriä taaempana. Naisen ilme oli jostain syystä sellainen että mihin tahansa kysymykseeni olisi saattanut tulla aika purskemainen vastaus; rentouttavaa hommaa tuo ylämäkipyöräily ;-)  Toinen tappi on väli Biasega di Ledro - ... - Lodrone. Koska kuvassa näkyvy edestakainen ajomatka joka eroaa vain hieman meno- ja paluureitiltään, niin ison tapin molemmin puolin olevat montut ovat yksi ja sama laakso. Oikeanpuoleinen isohko tappi on vihreällä karttaan merkitty maisematie kohti Saloa. Loppupää on Gardan rantatietä välillä Salo - Riva.

Zumo ei ole normaalia paikannuslaitetta kummempi joten korkeussuunnan metrintarkkojen lukemien kanssa kannattaa olla tarkkana. Esimerkiksi GE kertoo ylhäällä maaperän korkeudeksi 2177 metriä ja toinen lähde 2196 metriä kohdassa 45°51'17.53"N - 10°22'31.11"E, johon lisättynä pari kerrosta majoitusrakennusta ei vielä kovin paljoa lisää tee, varsinkaan tuota Zumon ilmoittamaa lukua. Suuntaa antavasti tuokin tarkkuus riittää, kun yht'äkkisiä piikkejä kumpaankaan suuntaan ei esiinny.

Maasto oli erinomaisen mukavaa silmälle ja pyörälle, joten jos Gardan maisema alkaa väljähtyä niin sivummalta löytyy uutta tutkittavaa reilusti. Ja lämpötilan noustessa rannalla liian ylös nousu korkeammalle auttaa myös siihen vaivaan.

Nousu maantieltä viimeisille huipuille oli aluksi normaalilevyistä, sitten alle puolitoista- ja ajoittain jo alle normaalilevyistä yksikaistaista asfalttitietä mutta ylempänä ajoittain taas hieman leveämpääkin. Molempiin suuntiin liikkujia oli lukuisia muitakin samalla alueella, onneksi mutkissa eikä maisemissakaan oltu säästelty. Jonkun alueella kaksipyöräisellä aikaisemmin liikkuneen liikkeen pysäyttänyt, Googlella löytyvä Tornantino bastardo (sempre ghiacciato) oli tällä kertaa sula ;-)

Menihän se kipuaminen noinkin kunnes huipulla eteen tuli aitoa hiekkatietä useamman kilometrin verran rinteessä olleen puomin oltua auki. Ajo onnistui sielläkin kun ei kaahannut ja väisteli pahimmat veden kaivamat kulumaurat, terävät kivikot ja paikalliset crossipyöräilijät, kuten kuvassa urku auki takavasemmalle etenevän KTM-kuskin. Onneksi hiekkatiellä ei ollut sitä katupyörän renkaita helpommin puhkovaa teräväreunaista sepeliä eikä pehmeää, kinostunutta hiekkaa. 

Pyörän vieressä näkyy hyvin nyppylän sisustakiven pylväsmäinen sisärakenne.

Lopulta näkyviin tuli kylmän sodan aikaisen viestikeskuksen kaksi suurta, Mustille kukkuloille Saksan Feldbergiin suunnattua parabaloidiantennia.

• https://www.usarmygermany.com/Units/Signal/Feldberg%20AFEZ%20ACE%20HIGH.jpg
• https://www.ace-high-journal.eu/gallery/Amerikanische-Station--3--Copy-.jpg

Vastapää Saksassa on purettu pois jo aikapäiviä sitten, samoin toisen ison peilin takakulmalla päällekkäin näkyvien pienten peilien kohde Cavrianassa, Italiassa. Toinen vielä pystyssä oleva vastaava kohde Cavrianasta etelään on nimeltään Monte Giogo, Italiassa sekin.

Netistä löytyy Tropo.kmz:n lisäksi myös italiankielistä materiaalia alla näkyvän paikan yksityiskohdista, esimerkiksi camperi_padberg.pdf.


Alkuun

Alueen ollessa vielä nykyäänkin ainakin lampaiden vuoksi aidattua ja kyltin mukaan yksityisaluetta ei sinne voinut ajaa perille saakka, niinpä pyörä ja päällä kuumimmat ajotarvikkeet jäivät tien varteen odottamaan kuskin paluuta. Ei muuta kuin lukitun portin pielen vieritse ja töppöstä toisen eteen parin edellä ylämäkeen kävelevän paikallisen motoristin esimerkin mukaan. Herrat olivat siellä ties kuinka monetta kertaa mutta eivät silti tienneet juurikaan mitään kyseisen paikan tarkoituksesta ja mihin se liittyi, kunnes korjasin asian vähän paremmalle tolalle.

Peiliantennien 2 + 2 kpl lisäksi siellä oli jäljellä muutamia, aikoinaan huolellisesti ukkossuojattuja betonirakennuksia sekä muuta sälää tasoitetun vuorenhuipun päällä. Edellisen kuvan alareunan valkoinen koppi hiekkatien päässä eli vedenpumppaamon rakennuskin näkyi olevan pystyssä. Alue on varsin hyvin säilynyt ulkoisesti mutta sisältä on kuulemma kolmesta neljään vuotta sitten kerätty rahan arvoinen materiaali talteen. Antenneja ei sentään ole purettu mutta muun muassa kaikki kuparia sisältäneet antennien syöttöjohdot, radiolaitteiden jäänteet, generaattorit, ovet, ikkunat ja muut vastaavat kyllä.

Majoitusrakennuksen ullakkokerros on jossain vaiheessa hieman palanut ja moni muukin paikka rikottu, tägätty tai muuten töhritty. Lattioilla ja nurkissa leviää paikoitellen jo vihreää kasvustoa rakennusten täyttyessä ainakin osittain lumesta talven aikana. Sadevesikin löytänee tiensä osittain palaneen katon läpi, alueen peittävien pilvien ajoittain mukanaan tuomaa lisäkosteutta unohtamatta.

Paikan yleinen idea selvisi tunnin kiertelyllä, on se tuokin systeemi maksanut maltaita niin tekovaiheessaan kuin 24/7/365-käytönkin aikana. 



Kokonaisuuden ollessa vielä noinkin hyvin säilynyt ei seuraavana päivänä tarvinnut ajaa satoja kilometrejä edestakaisin etelään vastaavan tropo-aseman Monte del Giogo (IMXZ) sijaintipaikkaan, vaikka sen antennijärjestelyt hieman erilaisia ovatkin. Se on nykyään ilmeisesti italialaisen radioamatöörikerhon käytössä radioamatöörien omilla taajuusalueilla ja radiolaitteilla.

Paluumatkalle oli syytä lähteä pian ukkosen noustessa kahdelta suunnalta. Muutama vesipisara tipahti jo niskaan ennen kuin pääsin jatkamaan asfaltoitua tietä alamäkeen. Vuoristossa kun ollaan niin tie peittyi hetkessä alhaalta nouseviin pilviin; oli metkaa ajaa ikään kuin kolmiomaisessa tunnelissa niin kauan kun näki hyvin tien molemmat reunat. Laaksosta ei pilven läpi näkynyt yhtään mitään, ainoastaan tuulen suuntaa ja voimaa esittävän rinteen puolelle asetetun putken, jonka yläpäässä olleet metriset muovinauhan pätkät lepattivat noin viidenkymmenen asteen kulmassa ylämäkeen päin. Kunnon hernerokkasumussa en tuonne haluaisi joutua sillä vieläkin muistissa on Söldenin lähellä Timmelsjochin solan ja tunnelin läpiajo sellaisessa vuonna 2002. Sanotaan että jännitys pitää mielen virkeänä mutta joku raja siinäkin on, toki pakkotilanteita lukuunottamatta.

Alempana Bovegnossa vietetyn kahvitauon (cappuzzino, 3 €) jälkeen suuntasin karttaan vihreällä korostetulle kapealle maisematielle joka oli todella hieno muun muassa Biognon kieppeillä, varsinkaan kun siellä ei ollut juuri muita liikkeellä. Yhdessä pikkukylän tienvarsibaarissa nautittu toinen kahvikupillinen kului nopeasti seuratessani paikallisten vanhempien herrojen korttirinkiä, jossa näytti vahvasti siltä että kohta kaivetaan kättä pidempää povitaskusta ilmeisten erimielisyyksien ratkaisemiseksi, vaikka tavallista keskusteluahan se lienee vain ollut. Samanlaista varsin intensiivistä pelaamista näkyi Madonnassa, Laghi 5:n yläaseman ravintolassa. Reissun ainoat jalankuvat käytössä olleessa kyykkyvessassa tulivat vastaan tuolla.

Seuraavan tankkauksen jälkeen matkavauhti kasvoi Salon kaupunkia lähestyttäessä, niinpä pieni ketunlenkkikin piti tehdä yhden vauhdilla ohi ajetun liittymän vuoksi. Salon kaupungin pohjoispuolella rantatiellä oli tapahtunut liikenneonnettomuus, jossa jollekin mitä ilmeisimmin kävi todella huonosti. Näin kun ilmeisesti auton kuljettaja selvitteli poliiseille kädet heiluen mitä oli tapahtunut, maahan levitetyn peitteen vierellä.

Lämpötila oli palannut takaisin sinne reiluun pariinkymmeneen asteeseen ja Bond-elokuvasta tutunomainen, Garda-järven länsipuolen rantakallioihin louhittu tie oli paikoitellen pullollaan hitaasti eteneviä autoja.

Parkkitalossa jätin ajopuvun ja kypärän yöksi ulos kaksimetrisen kettingin avulla pyörän viereen lukittuina. Sen jälkeen oli aika tarjota Kössille ja Kaijalle päivällinen, jonka jälkeen siirryin suihkun kautta punkkaan. Nukahtaminen viivästyi hieman kun Rivan kaakkoispuolelle nousi ukkonen ja Rivassakin alkoi sataa, myrskytuulen noustua ensin järveltä päin. Komeaa jytistelyä, jota olisi oikeastaan voinut seurata rantakiviltäkin. Kolmannen kerroksen ranskalaisen parvekkeen oviaukko piti sulkea kokonaan mutta sateen loputtua avasin sitä sen verran, että sisälämpötilalla oli edes pieni mahdollisuus päästä laskemaan aamuun mennessä.

Italia-Suomi -matkasanakirjani jäi Kössille lainaan kun en itse jaksanut panostaa siihen tällä kertaa enempää.
Alkuun

Päivä 10. Riva del Garda – Madonna di Campiglio, noin 65 km.

30.6.2011.

Aamupalan jälkeen kävelin Kössin kanssa pyörälle ja matkani jatkui. Kiitos molemmille supportista! 

Ajoin aluksi ilman ajotakkia hien kuivaamiseksi mutta loppujen lopuksi takki jäi selän taakse koko ajomatkan ajaksi, joka näkyi hiljaisena ajonopeutena. Aika moni ohittaja kuittasi kädellä viitaamani ohituskehotukset tekemänsä ohituksen jälkeen vilkulla tai kädellä. Pyörien suuresta lukumäärästä johtuen kaikkia vastaantulijoita ei tervehdysmielessä ehtinyt enää noteeraamaan.



Yllä olevaa kuvaa [SP37] eiliseltä tutussa rinteessä ottaessani alkoi vähän alempaa kuulua nopeasti lähestyvän moottoripyörän ääni: jokaisen neulansilmän läpiajon jälkeen moottorin kierrokset pomppasivat vaihteiden vaihtoon saakka ennen seuraavaa mutkaa edeltävää jarrutusta, kunnes hän lopulta saapui näköpiiriin ja havaitsi kädessäni olleen kameran - vauhti hyytyi kuin kananmuna aamiaislautasen reunalle. Taisi luulla kameraani joksikin muuksi. Mukavahan noiden seassa on puikkelehtia heille tutussa ympäristössä eli peilejään oli syytä seurata kaikkialla koko ajan, jotta ohi pyyhältävä mopo ei pääsisi pahasti yllättämään. Ja vaikka olisi yllättänytkin, niin mitään suurempia refleksiliikkeitä mihinkään suuntaan ei olisi kärsinyt tehdä.

Kuvasta näkyy syy viileämmälle ilmalle Madonnan päässä, kaksisataa metriä korkeudessa ylöspäin vastaa noin yhtä astetta alaspäin ulkolämpötilassa, jos kuulemani vieläkin oikein muistan.

 

Kuten muuan bemarikuski osuvasti muutamaa päivää myöhemmin tuumasi, yksi italialaisen sloganeista lienee Ohittaminen kannattaa aina. Itse lisäisin siihen vielä toisen Eikä sellaista rakoa olekaan, mihin ei muka (vauhdilla) sovi. Puhuin sitten tieliikenteestä tässä kohtaa; ainahan samalle ajokaistalle toinen pyörä sopii mutta kun siihen tunkee esimerkiksi urheiluauto niin sivutila alkaa usein käydä meikäläisittäin turhan kapeaksi. Eikä koskaan tiedä mitä seuraavan neulansilmän takaa tulee vastaan, siksi niissä kannattaisi pysytellä mieluummin oman kaistansa ulkoreunalla huolimatta vieressä oikealla avautuvasta rotkosta tai vastaavasta.

Kerran ajatukseni alkoivat harhailemaan ja ajauduin oman ajokaistani keskelle mikä oli kohta vastaan tulleen, jyrkässä pimeässä mutkassa oikaisemaan joutuneen rekkakuskin mielestä huono idea. Siirtyminen takaisin oikeaan reunaan vei todella lyhyen ajan suoraan kohti mylvineen alppitorven kannustamana. Pienemmän on parempi väistää tuollakin..

Mahtaa olla ajoneuvoa ja kuskia kuluttavaa ajaa moisilla teillä vaikkapa lava täyteen lastattua neliakselista kuorma-autoa. Laskeuduin näet yhden sellaisen perässä muutaman neulansilmämutkan verran ja jokaisessa niistä kuorma-auton taka-akselisto sekä alas laskettu teli paukkuivat jyrkissä mutkissa, joidenkin renkaiden raahautuessa samanaikaisesti lähes suoraan sivuttain.

Fiavessa vastaan tulleen Despar Marketin pihalla paikallinen vanhempi herrasmies alkoi jututtamaan erittäin hyvällä englannillaan, kertoillen muun muassa menettäneensä onnekseen vain jalkansa kauan sitten tapahtuneessa mp-onnettomuudessa. Niitä tapahtuu pelkästään Trentinon alueella huolestuttavan usein nimenomaan motoristeille sillä viikon kuluessa jo kaksi motoristia oli kuulemma lopettanut harrastamisensa (EMPY -2 eli Elävien Mooottori Pyöräilijöiden Yhdistys -2 entistä jäsentään). Varttitunti ei riittänyt kun välillä katseltiin Zumon näytön lisäksi hänen karttakirjojaan ja keskusteltiin parhaista lähialueen vuorisolista. Esimerkiksi hyvin pienisäteistä 180-asteen oikealle ylös kääntyvää neulansilmämutkaa ajatellen Passo Stelviolle ei kuulema pyörälläni olisi asiaa sen painavan lastin, korkean painopisteen ja kääntösäteen ilmeisen suuruuden vuoksi.

No joo, piti varmaan yleisesti ottaen paikkansa. Pitääpä kaivella esiin tai mitata GSX:n minimikääntösäteen tiedot ja verrata arvoja GSF:n vastaaviin, esimerkiksi Timmelsjoshia noustessa sai kahden hengen kuormalla GSF:n ohjaustankoa kääntää pariinkin otteeseen aina rajoittajaan saakka oikealle, ilman sen kummempia etenemisongelmia. Vähän lisää kaasua ja pyörä taipuu enemmän ulkokehälle eli vasemmalle ja päinvastoin, joka auttoi tasapainon säilyttämisessä.

Lopulta päästiin kauppaan saakka. Taisi olla koko reissun halvin ostospaikka tuo: 2 x puolitoista litraa hapollista pullovettä maksoi yhteensä 0,60 €, kaksi valkoista sämpylää 0,45 € ja kuusi banaania 1,32 € laskun loppusumman ollessa huimaavat 2,37 € muovipusseineen. Kyllä, sain ne pikkukolikotkin eli summaa ei pyöristetty mihinkään. En viitsi edes yrittää laskea mitä nuo samat tarvikkeet maksaisivat paikallisessa siperian valinnassa.

Vesivarastojen täydennyksen jälkeen tiet Riva - [SP37] - Pranzo - [SS421] - Ballino - Fiave - [SP5] - Cavrasto alkoivat jälleen nousta, niinpä sopivan ruokailualueen löytymisen jälkeen kaasukäyttöinen pikku-Trangia pääsi toimeen ja toinen mukana olleista hernekeittopurkeista poistui kuormasta.

Tankkaus: 21,83/333,3//4850
Alkuun

Loppumatka  - [SP222] - Zuglo - [SS237] - Dione Di Trento - [SS239] - Pinzolo - Madonna oli kerrassaan lyhyt hitaasta ajonopeudesta huolimatta, joten Madona di Campiglion kartta [L] ja muut merkit tulivat vastaan nopeasti.



Hetken päästä edessä oli Hotel Ariston, Piazza Brenta Alta 14, 38084 Madonna Di Campiglio, (GE). Se oli avautunut samana päivänä eikä esimerkiksi Irman tekemää nettivarausta oltu edes havaittu vielä, samoin kerroskohtaiset sammuttimet jaettiin paikoilleen ja muutamaa muutakin yksityiskohtaa hiottiin iltapäivän kuluessa.

Huone 204 käytiin hotellin respan naisen ohjauksesta katsomassa ensin, ennen kuin maksoin kolme seuraavaa päivää etukäteen vaikkei olisi tarvinnut. Hotelli maksoi 132 € kolmelta ja 176 € neljältä yöltä, vielä oli halpa ajanjakso menossa kaikissa hinnoissa vaikka kuun vaihtuminen sitä muutamalla eurolla jo nostikin. Suomalainen saunakin olisi lämminnyt haluttaessa mutta kun kukaan odottelun alla olleista yhdeksästä polkupyöräilijästä ei hotellille saavuttuaan sinne halunnut, niin en lämmityttänyt sitä vain itseäni varten. Yhdeksäntoista-asteinen huoneeni takasi pitkästä aikaa kunnon päivä- ja yöunet, niinpä huoneeseen päästyäni otin pikku nokoset suihkun päälle ja myöhästyin siksi päivälliseltä noin neljäkymmentä minuuttia. Siitä huolimatta olisin omistajan mukaan saanut mitä tahansa, vaikka koko Menun. Oma moka, niinpä otin muiden syöjien nauttiessa jo jälkiruokaa vain yhden pääruoan, oluen ja Tiramisun jälkiruuaksi.

Pyörä oli kolme yötä läheisen autoparkkipaikan Parking 3-Tre ensimmäisessä torinalaisessa kerroksessa, pysyen pölyyntymättömänä paikallaan ketjun ja lukkojen sekä mp-peitteen alla. Hotellin asiakkaana se ei maksanut minulle ekstraa, heillä on kuulema siellä melkein kolmekymmentä paikkaa kahden hotellinsa tarpeita varten, eikä suurempaa tungosta pääse ihan helposti esiintymään. Parkkipaikan maanalaisen luiskan yläpäässä olevat puomit eivät tunnista kaksipyöräisiä joten ne oli mennen-tullen kierrettävä puomien päiden väliin jätetyn poikittaissuuntaisen aukon kautta - parkkivahdin mahdollisesti puuttuessa asiaan oli hänelle ilmoittauduttava Hotelli Aristonin asiakkaana.

Respan rouva varotti erikseen ettei hotellin ja parkkiluolan edessä olevaa yksisuuntaista ajokaistaa pidä ajaa väärään suuntaan vaikka se olisi lyhentänyt heille tuovaa ajomatkaa useammalla sadalla metrillä, se nimittäin oli ystäviensä eli paikallispoliisin yksi tarkimmin valvomista asioista sillä alueella. Seuraavana päivänä yksisuuntaisuuden syykin selvisi kun kaikki kylän läpi alaspäin menevä liikenne kiersi torin ja hotellin edestä kulkusuuntaansa nähden oikealta vasemmalle.

Skype toimii ainakin chattimielessä sen jälkeen kun langalliselle verkkokortille oli määritetty respan antamat huonekohtaiset tcp/ip-osoite- ja muut määrittelyt kerrotussa laajuudessa. Respasta piti lainata myös verkkokaapeli ja maadoitettu pistorasiasovitin, kun läppärin powerin piikit eivät sopineet tarjolla olleisiin päällekkäisiin reikiin ilman sovitinta (maadoituskin hoitui siinä samalla). Kolmepiikkinen, piikit päällekkäin samalla linjalla oleva pistorasiamalli on heillä.

Pienen iltalenkin aikoihin ulkona näytti jo tältä:


Alkuun  

Päivät 11 - 13. Madonna di Campiglio, kyläpäiviä.

1.-3.7.2011.

Läheisen rakennuksen peltikattoa uusittiin ja kattomiehet olivat tikkana paikalla joka aamu kello 08. Voi sitä vasaroiden mäiskettä. Aika hyvin lähti päivemmällä ääntä myös Aristonin laajennuksen puolelta, johon he tekevät lisää uutta kuntoilutilaa suomalaisine ja turkkilaisine saunoineen sun muine tiloineen. Melkoinen määrä ravintoloista ja majoitusliikkeistä oli vielä kokonaan kiinni, osaa vasta remontointiin ja esimerkiksi läheisille vesiputouksille menevä bussilinja, uuteen paikkaan siirtyvä infopiste eivätkä kaikki viereisillle huipuille menevät hissilinjatkaan olleet käytettävissä ennen kuin heinäkuun alun jälkeen.

Tulomatkalla jostain Farmasiasta viidellätoista eurolla ostettu ja verta ihon alta tehokkaasti poistavaksi mainostettu kellertävä Centellase Vital gambe -voide oli käytännössä hyvänhintaista ja -tuoksuista placeboa, mutta samalla se osoittautui myös varsin tahraavaksi pitkän imeytymis- ja kuivumisaikansa vuoksi. Luulen pilkku että se oli luonto joka ylimääräisen mustelmaveren poiston teki omaa tahtiaan, ei tuo vahvasti yrteiltä ja hieman mentholilta tuoksuva voide. Aivan, aamulla piti jättää voidetuubi yöpöydälle siivoojan nähtäville, niin ei ihmettele lakanoiden väriä polvitaipeen kohdalta.

1.7. oli Dirk Pitt -lukupäivä, muutamaa lyhyttä kävelylenkkiä lukuun ottamatta en tehnyt mitään muuta hyödyllistä.

Lähin avoin sekatavarakauppa oli aukion toisella puolella, josta piti ostaa muun muassa vettä ja olutta (lähes ilmaista), tuoreita vihanneksia (halpaa), pieni siivu kestomakkaroille sopivaa niin sanottua varvasvälijuustoa (haisevan kallista) ja pari yhteen niputettua pientä pötköä villisikakestomakkaraa (vielä kalliimpaa). Kassajonossa oli hyvä seurata kuinka kauppiasperheen noin nelivuotias tytär piti vanhempiaan liikkeessä kaupassa edestakaisin sinkoillessaan ja eri asioita kirkkaalla äänellään kommentoidessaan, harmi etten muiden tavoin tajunnut mistä oli puhe. Hymyistä päätellen se oli pelkkää asiaa eikä herättänyt pahaa verta kenessäkään, vaikka kassajono välillä vähän tökkikin. Onneksi omat lapsemme ovat jo tuon ikäkauden ohittaneet, voisi nimittäin olla aika paljon vaativampaa kasvattaa heitä tässä iässä kuin silloin aikoinaan lähes kaksikymmentä vuotta nuorempana.

Hotellihuoneessa halkaistun tuoreen sämpylän keskelle edellä mainituista kasattu makuyhdistelmä oli niin voimakkaasti maustettu etteivät tomaatit saati oluetkaan pystyneet parantamaan sitä herkullisen puolelle, niinpä melkein puolet erikoisemmista elintarvikkeista jäi lopulta syömättä kun huoneessa ei ollut jääkaappia. Mp-reissuvarustukseen vakiona kuuluva kurssipuukko oli taas tarpeen paperinohuiden siivujen vuolemisessa, vähääkään paksumpia villisikamakkarasiivuja kun sai jauhaa poskihampaillaan huolella ja pitkään.

Vähän alempana kylällä oli suurempi market laajempaa tavaravalikoimaa halajavalle. Lähellä olevasta vanhasta Infopisteestä ei löytynyt vielä alueen karttoja edellisen painoksen loputtua kesken ja uuden ollessa vielä painossa. Onneksi hotellilta löytyi viimevuotinen versio, jonka hamstrasin luvan saatuani välittömästi itselleni.

Jekku vieraili illemmalla. Ehkä siitäkin syystä vastaus läppärin esittämään kysymykseen Kopioidaanko vai korvataanko samannimiset videotiedostot? meni poskelleen. Ei korvata olisi jälleen ollut oikea vaihtoehto mutta tallensin kiivastuksissani viimeisimmät videotiedostot Dosso dei Gallin videomateriaalin päälle tyyliin "Jaa aiemmin jäi osa tiedostoista siirtämättä kortilta kiintolevylle, no menkööt sitten uudelleen ja uudet niiden perään". Prkl mikä idiootti, muun muassa Canon G10:n mahdollistama tapa nimetä otokset juoksevasti ei kuulu automaattisesti joka vehkeen tyyliin. Reissu on juuri oikea paikka kokeilla puolihuolimattomasti uusia leluja.

Totta kai jätin kerran valkoisen, sirulla varustetun avainkorttini huoneen oven sisäpuoliseen lukijaan huoneen valojen sytyttämiseksi, johon tavallinen kortti ei kelvannut ja jota ilman tästä huoneen ulkopuolella olevasta lukijastakaan ei kovin pitkälle päässyt. Tuosta Allarme-tekstistä en tiedä lähdettä vai olisiko valvontajärjestelmä havainnut esimerkiksi parvekkeen ovien olevan auki vai kertoiko se ettei patterilinjoissa kiertänyt lainkaan lämmintä vettä. Hienoksi menee nykyään, en edes halua tietää mistä järjestelmä tunnistaa vieraan olevan sängyssä (ospite presente)..



Monenlaista kulkijaa oli liikkeellä kuka minkäkinlaisilla kaksi-, kolme- tai useampipyöräisillä kulkuvälineillä. Erityisen paljon oli BMW:n isoja matkaenduroita suurine alumiinilaukkuineen ja muita matkamalleja, monenlaista italialaista pyöräkalustoa kuten erikokoisia ja -mallisia kyykkyjä sekä cafe-racereita että vanhoja retro- ja museopyöriä, japseja, harrikoita ja muita vastaavia, trikeja, skoottereita ja tietenkin polkupyöräilijöitä omine erikoisvälineineen.

Avoautojakin riitti tavallisten sedaneiden, maastureiden, bussien ja rekkojen sekaan. Tulipa elävästi mieleen muuan naapurin mies joka saattaisi nauttia näistä maisemista omalla avoautolla cruisaillessaan; ei muuta kuin Finnlinesilla Travemundeen tai Rostockiin, auto DB Autozug -junaan Hampurissa tai Berliinissä ja Bolzanossa ulos, niin Alpit ovatkin jo äärellä ;-)

Motoristeillekin on jo olemassa palveluja joissa pyörä pakataan Suomessa, siirretään se rekkakyydillä jonnekin Keski-Eurooppaan, puretaan paketista ja valmistellaan (usein lentäen) paikalle saapuvan henkilön haettavaksi. Kotiinpaluu hoituu käänteisessä järjestyksessä, hintaluokka hauskuudella satoja euroja - tonni, tjsp + lentoliput. Mukavin vaihtoehto toki olisi pyörän pysyvä säilytys vaikkapa Itävallassa, jolloin kaikki turhat pohjoisen moottoritie- ja meriosuudet sekä pyörän rahtaamiset voisi jättää kokonaan pois.

Yksi moottoripyörä pisti kunnolla silmään eli luultavimmatusti harrikka, jossa oli todella omaperäinen etukate: kuvittele eteesi elefantin pää ilman korvia suoraan edestä katsottuna. Jatka kuvittelemalla kärsä nelikulmaiseksi, ota kärsästä koko takareuna ja sisukset pois ja sijoita se otsanahkan kanssa harrikan keulalle siten, että kärsän pää on eturenkaan päällä sen sivun muotoa aivan aluksi seuraillen, kärki hieman etuakselin alapuolella ja koko ajan levenevä otsa yltää suorana ainakin kahvojen korkeudelle ja leveydelle. Olipa melkoinen esitys lajissaan, harmi etten äimistykseltäni ehtinyt taltioimaan sitä kameroiden muistikorteille. Kyseessä ei ollut esimerkiksi mikään sellainen Victoryn malli, joita olisi kotimaisissa mp-lehdissä esitelty.

Tai sitten se oli joku uniikkikappale lähimaiden choppereiden rakentajilta, joiden tuotteita tuli vastaan ainakin kerran loivemmilla teillä. Silloin kyseessä oli custom jonka tekijä saattoi olla se sama firma, joka toimitti eräälle Kimille hänen pyöränsä jos ne tuuppaavat nettiosoitteensa pyöriensä vanteiden reunaan.

Alkuun

2.7. Henkilökohtainen huoltopäivä, jolloin tuttuni KariS ja vaimonsa saapuivat alueelle viikoksi, kiertääkseen lähes päivittäin ja isommalla porukalla tarjolla olevia opastettuja sauvakävelylenkkejä vaihtelevissa maastoissa. Pitkän linjan radioamatöörinä ja matkamotoristina minulla ei ole varaa ihmetellä kenenkään muun vapaa-ajan harrastuksia, varsinkin kun kyseinen kuntoilumuoto näytti kaikessa haastavuudessaan olevan mieluista hommaa ;-) Äkkiseltään voisi kuvitella ympäristön minimikorkeuden noin 1500 metriä tuntuvan jollain tavalla erilaiselta kotimaahamme verrattuna..

Illemmalla käytiin yhdessä pizzalla paikallistenkin suosimassa pizzeriassa. Hyvä pizza, keskikokoinen olut ja cappuzzino maksoivat tarjoiluineen yhteensä 17,50 €. Siitä suivaantuneena jatkoin hotellimajoitusta vielä yhdellä yöllä ja Irma varasi seuraavan majoituksen Cortinasta suoraan neljäksi yöksi.

Mietittyämme porukalla mitenköhän paljon lunta täällä talvikauden aikana sataa ja mihinköhän sen saa vietyä kun vapaata lasku- tai varastotilaa ei juurikaan näytä ympärillä katutasossa olevan, oli siellä asuva suomalainen opas kertonut heille että viime talvena oli maasta poistettu yksitoista kertaa metrinen lumikerros ja siitä kertyneet lumet oli kipattu kylän keskellä virtaavaan jokeen, joka huolehti lopusta. Hmm, se siitä vuorilta virtaavan veden puhtaudesta, samalla tämä meikäläinen lumimäärä alkoi juuri tuntumaan varsin pieneltä.

3.7. Aamun ensimmäinen edestakainen eli Andata+Ritorno nousu maksoi yhteensä 10,30 € pohjoispuolen hissiin nimeltään Tc Spinale, jonka yläpäässä meni vajaa parituntinen maisemia ihmetellessä auringon paistaessa täydeltä terältä ja elohopean noustessa varjossakin jo kahteentoista lämpöasteeseen. Tuollaisessa maisemassa se sielukin lepää, ehkä vielä joku päivä kirjaimellisesti.

Madonnan etelä- eikä alla näkyvä pohjoispää näytä enää kovinkaan suurilta kun niitä katselee ilman kiikareita (GE) pieneltä nyppylältä lähes Tc Spinale -hissilinjan yläpäästä.



Siellä ylhäälläkin näytti olevan kaikenlaisia kävelyreittejä ja muita kohteita valittavina, eikä noususta tuttu gondolihissi ollut alasmenoonkaan ainoa vaihtoehto:



Laskeutumisen jälkeen nousin edellisen linjan vastapäätä hissin Tc 5 Longhi puolelle hinnan ollessa sama. Ylös noustessa silmiin pisti molemmin puolin alas vievää laskettelu-uraa sijainneet, tolppien päähän sijoitetut ja kääntyvät lumetuskoneet. Lumivaipan puhaltaminen ei voine helpompaa olla, ellei noita sitten tarvitse alvariinsa huoltaa. Ei täälläkään voi moittia maisemia eikä yläasemalla syötyä spagetti-bolognese -annosta Italian MotoGP-kisan näkyessä samanaikaisesti isolta tv-näytöltä. Ruokaan olisi saanut jonkun lisämuutoksen mutta aiemmista kerroista viisastuneena ensimmäinen valinta ei muuttunut enää, ehkä siksi aterian loppuhinta oli kohtuullinen 16 €.

Vielä kuului Giacomo Agostinin nimi mainittuna sekä tv:sta että paikallisten katsojien suusta, itse mestarikin näkyi olevan mukana kisa-alueella edelleen lukuisien kameroiden ja mikrofonien mielenkiinnon kohteena.

Aika lennokasta otetta oli havaittavissa joidenkin hotellien kattokoristeissa, olisikohan tuossa samalla joku pulujen ja muiden lintujen karkotusaspekti mukana.



Keskemmällä kylää olevan puiston kävelyreittien varrella oli useita opasteita, joissa annettiin oikeita malleja "Nordic Walking"-kävelyn itseopiskeluun.

Illalla oli tarjolla tavaroiden pakkausta ja sitten nautittiinkin jo pieni olut kaiman ja hänen vaimonsa palattua rinteestä takaisin hotellilleen ja edelleen kävelykatualueelle. Lämpötila oli jo neljätoista astetta tuntuen hieman lämpimämmältä kuin eilen. Näppituntuman perusteella porukkaa alkaa noihin aikoihin valua alueelle ja vajaata kuukautta myöhemmin siellä lienee jo täysi hulina päällä.

Tämä *** hotelli on saanut erinomaisia arvioita asiakkailtaan booking.com kautta, joihin on pakko yhtyä sataprosenttisesti. Rivan hotellin palvelu oli tasoa neljä, tässä taso oli täysi kymppi yhtään liioittelematta.
Alkuun

Päivä 14. Madonna di Campiglio - Passo Giau - Cortina d’ Ampezzo, noin 200 km.

4.7.2011.

Loppulaskun 44 € jälkeen liikkeellelähtö oli muuten normaali mutta hotellin emäntä tarjosi vielä cappuzzinon lähtiäisiksi, rupatellen sen juomisen ajan seuranani niitä näitä.

Sinne oli tullut ensimmäisiä venäläisiä kymmenkunta vuotta sitten, majoittuen vain vähintään neljän tähden hotelleihin. Paikallisia oli eniten ihmetyttänyt heikäläisten lähinnä holtiton rahankäyttönsä, millään hinnalla ei tuntunut olevan mitään väliä kun hyödyke tahi tavara sattui miellyttämään silmää ”Paksuista setelirullista kuorittiin silmää räpäyttämättä tiskiin se summa mitä vaadittiin”. Huonona puolena oli erittäin tyly käytös paikallisia kohtaan.

Kun se naapurin romahdus sitten tuli, niin tulijoista 90 % jäi tulematta joka oli iso isku paremmille hotelleille ja muutamille liikkeillekin. Tähän erinomaiseen kolmen tähden hotelliin oli viime kaudella majoittuneet ensimmäiset venäläisturistit, jotka olivat kuulemma erittäin ystävällisiä ja mukavia asiakkaita. Keskiluokkaahan heillä ei ole joten vieraat lienevät olleen sitä alempaa yläluokkaa, ei aiempia superrikkaita jotka ovat jo muualla.

Kiinteistöjen ja maan hinnat olivat tuollakin jo sitä tasoa ettei nuoremmalla väellä ole mitään mahdollisuuksia niiden hankintaan etenkään keskustasta. Porukka tuppaa asumaan noin kolmekymppisiksi eli naimisiin menoonsa saakka vanhemmillaan, joten asuntolainojen takaisinmaksukin alkaa usein aika myöhään.

Suomalaisia vieraita heillä vierailee jatkuvasti, vaikka yhteistyö ei enää nykyään tapahdukaan suoraan suomalaisen vaan ruotsalaisen matkatoimiston kautta. Rouvan sanoma nimi oli tunnettu matkatoimisto vuosien takaa. Lentoja tulee Innsbruckiin, Veronaan ja olikohan jollain halpalentoyhtiöllä joku muukin kohdelentokenttä (Bergamo?). Ainakin kahdesta ensin mainitusta pääsee Madonnaan joko julkisilla kulkuneuvoilla tai jopa hotellin omalla shuttle-bussilla.

Ei muuta kuin kädenpuristuksen jälkeen ulos, pyörän näkyvien osien tarkastus joka-aamuiseen tyyliin ja pian keula kääntyikin hetkeksi ylämäkeen. Liikennettä oli vain vähän ja ajokelikin näytti hyvältä. Huipun toisella puolella yhdessä laskevassa mutkassa takarengas liukui varoittamatta muutaman senttimetrin sivulle. Siitä ei ollut mitään haittaa, pitipähän paremmin hereillä pinnan liukkauden ja epätasaisuuden suhteen.

Olipa todella hienoa maisemaa [SS239] ja [SS42] niiden jälkeen väliin jäänyttä maksullista moottoritieosuutta [A22] lukuun ottamatta, vaikka kyseisen pätkän etenemisnopeus oli suorastaan riittävä hintaan 1,50 €. Moottoritieltä erkanemisen jälkeen maisemat sen kun paranivat. Matka jatkui [SS241] - [SS48] - [SS346] - San Pellegrino, jossa piti pysähtyä sen verran että se toinenkin keittopurkki hävisi muonavahvuudesta tienvarren ruokailupaikalla, samoin annos kahvia. Mukin puutteeseen auttoi tyhjä litrainen vesipullo ja terävä puukko, kahvimaidon puutteeseen poretablettiputkiin pakattu maitojauhe.

Passo San Pellegrinolta matka jatkui edelleen alamäkeen [SP346] - [SR203] - Lago di Alleghe - Passo Giau - [SR48] - Cortina d'Ampezzo ja sekin ajopäivä oli siinä.

Kolmen viikon matkakamat pyörän päällä neulansilmämutkien eli serpentiinien ajaminen ei ollut aivan niin mukavaa kuin voisi kuvitella, mutta mihinkäs niitä olisi voinut jättää. Aika moni motoristi vetikin ohitseni nousun ja laskun aikana joten peilejään oli täälläkin syytä pitää silmällä koko ajan. Vaikka nopeamman liikkujan homma onkin hoitaa ohitus mahdollisimman turvallisesti, niin tilan antaminen jos mahdollista ja ohituskehoitus vilkulla tai muuten ei ole koskaan kiroilua. Äkkinäiset ja muuten ennalta arvaamattomat liikkeet sen sijaan ovat, myös kyydissäolijan tekeminä, niissä kun alkaa helposti omaa tai jonkun muun peltiä rypistymään ja muovia naarmuuntumaan.

Passo Giau näkyy korkeimpana ja jyrkimpänä piikkinä kuvan oikeassa reunassa. Se taisi olla pisin yhtäjaksoinen, loppua kohti kiristyvä nousu siihen mennessä eli noin tuhatviisisataa metriä kahdenkymmenenviiden nousevan kilometrin matkalla. Matalin osa on maisemaa edellisten isojen kuvien alatasolta eli laakson pohjalta. Tässä GE:n ilmoittama tien korkeus heitti vain viisi metriä (2234 m) gps:sta.

 

Yhdessä ylämäen kyltissä luki kannustavasti 29 Tornanti. Ja se oli vasta nousun lopussa [SP638], josta seuraava kuva esittää Passo Giau:n viimeisiä nousuja.



Heti Passo Giau:n jälkeen alkoi sataa vettä ja rakeita sen verran taajaan että pysähdyspaikan löydyttyä ajotakki oli syytä napittaa kokonaan veden pitämiseksi kauempana iholta.

Otin riskin ja jätin kypäräkameran kiinni kypärään ILMAN sen omaa sääsuojaa, joka kohta osoittautui huonoksi päätökseksi sateen määrän moninkertaistuttua. Koska alla oli kymmenen prosentin lasku märässä alamäessä ja liikennettä molempiin suuntiin riitti, niin oli paras jättää pysähtymisajatukset toiseen kertaan meni roiskevettä sietävä Contour 1080 HD rikki tai ei. Ei onneksi mennyt kun kuivattelin sitä huoneessa seuraavaan aamuun takakansi auki, ilman akkua ja muistikorttia.

Erityisesti noilla alueilla pudotus asfaltilta hiekalle oli usein niin suuri, ettei kovin helposti voinut siirtyä ajoradan ulkopuolelle muuten kuin ajamalla reilusti poikittain korkeamman asfaltin reunan ja matalamman hiekkapohjan väliseen kynnykseen nähden. Viistosti kynnykseen ajaen pyörän olisi äkkiä saanut vasemmalle kyljelleen. Eikä maavaraakaan ole kokokatteen ja matalalla pakoputkistossa sijaitsevan katalysaattorin vuoksi enää tuhlattavaksi saakka.
Alkuun

*** Hotelli Impero, Via Cesare Battisti 66, 32043 Cortina d'Ampezzo (GE), löytyi keskustasta helposti.



Pyörä jäi parkkiin pääoven eteen kun kuski siirtyi vastaanottoon, jossa Irman tekemä varaus via booking.com oli havaittu mutta aiemmin Italiasta postitse "ilmaiseksi "kahdella eurolla ja palautuskuorella hankittu italialainen Bikershotel.it -alennuskortti herätti myöhemmin keskustelua. He olivat antaneet b.c:lle 20 % alennuksen ja tämä 10 % kortti olisi nostanut prosentin jo kolmeenkymmeneen mikä oli heille liikaa.

Joka tapauksessa sain kahden hengen huoneen kerrosta ylempää pitkän paikalla oloni vuoksi ilman lisäkustannuksia, neljännen kerroksen huone # 52 olikin oikein hyvä ja siellä oli joka reissun kohokohta eli kylpyamme, josta kohta lisää.

Hotellin respan emännän poika näytti kellarin autotallista paikan pyörälle, ei muuta kuin sinne kunhan kamat oli ensin pudotettu pieneen hissiin ja myöhemmin huoneeseen. Luiska alas oli sen verran liukas että takarengas luisti jarrutettaessa hetken pöntiönään nurkasta valuneiden jätteiden liemessä, mutta eipä tuo sen enempää haitannut. Tilaa parkkeerata oli varsin ruhtinaallisesti kiiltävän lattian ollessa normaalin liukas hienon pölykerroksen vuoksi.

Salaamaton nettiyhteys toimii langattomasti, harmi vaan että kymmenmerkkistä koodia sai syöttää usein uuden selainyhteyden avautuessa vaikka käyttö muuten ilmaista olikin. Radistille kyseinen rytmikäs numerosarja oli oppimismielessä pala kakkua, onneksi.

Ensimmäinen kylpyamme tarjolla koko reissussa ja kuskilla kipeä reisi, takana hikinen ja vähän sateinen ajopäivä, kädessä tölkki olutta, ympärillä ammeellinen kuumaa vettä hajusaippuineen sekä silmien edessä kuvassa näkyvä näkymä Dolomiiteille.



On se välillä niin raskasta, ei siis ollut ihme että myöhästyin läheisen Cooperativen eli ruokakaupan ovelta noin kaksi minuuttia. Ympäröivän kaupungin katot avautuvat ikkunan molemmin puolin ja suoraan edessä neljännestä kerroksesta huolimatta, niinpä pesu- ja huuhteluvaiheissa oli syytä pistää uloin pimennysluukku kiinni jos ei muuten, niin edes häveliäisyyssyistä.

Kävelykadulla kuului olevan jokunen suomalainenkin perhe muiden kulkijoiden seassa. Ja näkyivät siellä ne pakolliset pari japanialaistakin kameroineen parveilemassa. Kevyttä sadetta ukkosella vahvistettuna tarjoiltiin paikallisille illemmalla, kylläpä se jyristelikin pitkään vuorten rinteillä.

Illalla vesisateessa yhden pizzerian edessä jonossa seisoneen naisen mukaan ainoastaan se pizzeria oli auki, jonne olisi saanut jonottaa ainakin puoli tuntia. Onneksi kirkon tornin välittömässä läheisyydessä oli toinen vastaava jossa sai melkein maailman toiseksi parasta tonnikalapizzaa, kun siihen saakka ja sen jälkeen parasta oli tarjolla Italian Stresassa vuonna -87. Ellei sitten aika ei ole jo kullannut muistoja. Pizzan hinta alkupaloineen ja oluineen oli vajaat 20 €. Yhdessä toisessa baarissa iso olut maksoi 4,5 € ja muutama vapaalla kädellä kaadettu sentti irlantilaista viskiä á 4 € per lasi, hintataso ei ainakaan vielä ollut noussut huippukausien tasolle.

Kävelykadulla olleiden liikkeiden ikkunoiden tarjonnan mukaan reilun viissatasen olisi erittäin helpostikin voinut sijoittaa vaikka naisten villapaitaan, jotain hieman hinnakkaampia kello- ja laukkuliikkeitäkin siellä näkyi olevan niitä tarvitseville.

Tämähän on se paikallisten ja muidenkin pintaliitäjien Must-paikka johon itse tunsin sopivani sekaan ainakin yhtä hyvin kuin lihapulla kermavaahtoon. Onneksi vuorisolia, kävely-, ajo- ja muitakin kuten Via Ferrata-reittejä sekä hienoja maisemia riittää ympäristössä yllin kyllin, jos itse kylä käy ahtaaksi. Ei se missään nimessä huono paikka ole, sen verran pieni kuitenkin että viikko pelkästään siinä kävelykadun maastossa olisi ehkä liikaa.

Ensimmäistä kertaa mukana ollut Samsungin halpa NF310 miniläppäri + 2 Gt muistia, Win7, neopreeninen kuljetuspussi ja pyörälatausta varten 12 - 19 VDC step-up -hakkuripoweri tavallisen 230 VAC-powerin lisäksi *) oli hintansa arvoinen Skypen ja Winampin käytössä, säätiedotusten selailussa ja hotellivarausten teossa, päätarpeen eli valokuvien tallannuskapasiteettinsa lisäksi. Kuvamateriaalia näytti kotosuomessa olevan kiintolevyllä jo noin 52 gigaa tuon peijakkaan Full HD videon viedessä tilaa enemmän kuin laki sallii, vaikka sen raakamateriaalista saa harsittua kasaan ehkä vain muutaman minuutin verran hyödyllistä videota talven hiljaisina hetkinä.

*) mikron puoleisen pään liitin ei tietenkään sopinut joten ei muuta kuin alkuperäisen AC-virtalähteen DC-johto poikki ja siihen juottamalla uros- sekä verkkolaitteiden puolelle molempiin vastaava naarasliitin. Hyvin toimii kun kaikki puristus- ja juotosliitokset on tehty huolella kutistesukkineen sun muineen, kauneusarvoista viis. Kaapeleissa olevat liittimet voidaan kytkeä vain oikein päin toisiinsa.

Illalla vielä skypettelyä kotiin ja päivä oli täynnä.
Alkuun

Päivä 15. Cortina d’ Ampezzo – Passo Cibiana, noin 110 km.

5.7.2011.

Sänky oli yllättävän pehmeä eikä rassannut selkää, niinpä rentouttava yöuni oli taattu. Taustamelutaso kadun suunnasta tai hotellin sisältä oli sekin olematon eikä koko yön auki ollut ikkuna haitannut unta ennen aamukuutta. Sen jälkeen roskakuskit alkoivat tehdä työtään. Kuuluvasti ja pitkään.

Aamu avautui aurinkoisena ja kello 08:00 aamupalan jälkeen lähdin ajelemaan kylän läpi kohti otsikon solaa.

Tankkaus: 14,92/240,9/22,8/5081

Liikennettä oli jonkun verran mutta solaan vievällä tiellä vain muutamia autoja, suurin etenijäjoukko olivat kymmenet polkupyöräilijät. Tulipahan sekin pätkä ajettua, ei tuo päätieltä [SS51] etelään poikennut kapeampi tie [SP347] mitenkään erityinen ollut, tosin sillä oli hyvä ottaa pidempiä pätkiä talteen kypäräkameraan. Pitoa oli riittävästi ainakin kuivalla ja aurinkoisella kelillä, samoin mutkatkin olivat pääosin helppoja vaikka korkeuseroja riitti. Kannattanee sielläkin poiketa, jos kohdalle sattuu ja sää suosii.

Passo Cibiana näkyy hyvin piikkinä ennen kuvan puoltaväliä.



Yhdessä pikkukylässä vastaan tuli niin äkkijyrkkä, valkoisella värillä karttaan piirretty kadunpätkä että oksat pois, olisiko sen nousukulma ollut lähempänä kahtakymmentä kuin viittätoista prosenttia (varmaan samoja lukemia kuin Berchtesgadenista sille tietylle rinnemökille vievän bussilinjan ala-aseman tiellä tulee vastaan). Pätkän yläpäässä oli katuun piirretty viiva mihin kohtaan pitäisi pysähtyä ennen risteävälle sivukadulle kääntymistä, mutta onneksi muuta liikennettä ei ollut ja risteyksen saattoi ajaa kyseisen kynnyksen yli pysähtymättä. Tuossa saisi huolimattomalla kaasun käytöllä liikkeelle lähtevän pyöränsä keulimalla ympäri.

Ei mikään pyörällä ajamaton paikka mutta täydellä nyytillä toinen kyydissä ja poikkikatu ruuhkaisena ei ehkä ajettavuudeltaan hauskimmasta päästä. Pidempiakselivälisellä autolla liikkuva jäisi vatsastaan kiinni yläpään kynnykseen. Toinen samanlainen rinne tuli vastaan seuraavana päivänä, onneksi sillä kertaa ajoin alamäkeen eikä karkean asfaltin pinnasta irronnut renkaiden alla mitään laakerikuuliksi kelpaavaakaan. On noista hyvää haastetta talviajan liikkujille.

SP251:n alamäessä leveämmällä tiealueella Forno di Zeldon alapuolella ennen Longaronea tuli vastaan Trattoria da Ninetta, jossa oli paikallista väkeä syömässä lounasaikaan. Se on jossain tuon yllä olevan kuvan ison E-kirjaimen yläpuolella, laskevassa rinteessä.

 

Kympillä sai puolen litran pullon kuplivaa kivennäisvettä, patongin paloja, sopivan kokoisen tagliatelli-annoksen kinkulla ja parmesan-juustolla sekä päätteeksi vielä cappuzzinon oivine maisemineen. Kiitos ja kumarrus.

Vähän tuosta alaspäin oli tarjolla sen verran mutkaista mutta vielä suhteellisen nopeasti ajettavaa kiemuraa oikealla avautuvan rotkon reunalla, että pätkä kannatti tallentaa kypärässä vasemmalla puolella kiinni olevalla Contourilla. Ehkä sekin on joku päivä Youtubessa tagin oh5xb avulla löydettävissä. Siinäkin näkyy hyvin kuinka yllättäen mutkista ilmestyy kuorma- ja muita suurikokoisia ajoneuvoja yleensä ilman ennakkovaroitusta esimerkiksi auton torvella.

Koska en viitsinyt ajaa toistamiseen eilisen 2239-metrisen Passo Giau -solan kautta, niin päinvastaisen suunnan paluumatkan suurimmaksi silmän iloksi jäi suuri silta jossain Lago di Pieve di Gadoren lähimaisemissa Via Col de Zordon lähellä, ennen paluuta aamulta tutulle tielle [SS51].

Nyt piti ensimmäisen kerran jo vähän miettiä mitä tapahtuu perjantain jälkeen: ajaako suoraan Peenemundeen saakka vai lorvaillako vielä yksi yö välimaastossa. Se riippui todella paljon keleistä eli oli turha vielä miettiä liian tarkkaan, oleellista oli päivämäärä 17.7.2011, viimeinen lomapäivä jolloin olisi syytä olla ainakin lähellä Imatraa.

Alkuun

Päivä 16. Cortina d’ Ampezzo – viisi Passoa, noin 250 km.

6.7.2011.

Aurinkoinen aamu.

Sveitsiin päin suunnistava suomalaismotoristipariskunta oli aamulla autotallissa lähtöpuuhissaan. Pientä ulkopuolista apua tarvittiin paikallisen pakettiauton tukkiessa kulkutien, kuten myös ruotsalaiselle autolle samalla kun läksin itsekin ulos hieman myöhemmin.

Solat:

• SR48: Passo Tre Crosi
• SP532: Passo Saint Antonio
• SS62bis: Plöckenpass
• B111, Gaital Strase: joku paikallinen pienempi passo
• SR48: Passo Tre Crosi toisin päin

Reitti [SR48] – [SS52] vei kohti Tolmezzoa, [SS52bis] Itävaltaa ja tie [B110] tielle [B111], joka näytti kartassakin oivalliselta. Alkuun oli vielä hieman kanttaus- ja orientoitumishaasteita serpentiineissä, mutta päivän edetessä luottamus tien kitkaan, muihin liikkujiin ja omien renkaiden pitoon kasvoi niin, ettei loppupäivänä tarvinnut enää olla tien tukkeena kuin valokuvaamisen takia.

Kuten kuvasta näkyy on monen toisiaan seuranneen nousun ja laskun jyrkkyys etäisyyteen ja piikin korkeuteen nähden aika lyhyt, joka tarkoittaa reipasta nousua ja laskua kyseisissä rinteissä. Neulansilmämutkaa siis riitti.

 

Pari perheelleni tuttua oikaisua piti vielä tehdä laakson pohjalla ajaessani, kun vuoren rinteillä näkyi asutusta huomattavasti korkeammallakin [SP30dir] - [SP30]. Ei muuta kun sinne ylös kun Zumokin pystyi keksimään kelvollisen ajoreitin hiusneulamutkaviidakon seasta.



Alkuperäinen ajoreitti näkyy oikealla laakson pohjalla.



Tankkaus: 8,88/152,3//5234
Alkuun

Zumo reitittää edelleen hyvin, tosin ei sekään kaikkea tiedä eli poikkeustilanteissa joutuu kyseenalaistamaan sen päätökset lähinnä kartta-aineiston epätäydellisyyden ja selvien virheiden vuoksi. Tosin eipä tuo vuoden 2009 kierreselkäinen Michelinkaan taida ihan ajan tasalla olla.

Vastaan tuli myös paikkoja missä pyörää ei voinut parkkeerata autojen mallin mukaisesti, pahimmillaan olin käytännössä poikittain kaikkiin nähden koska sivuseisontatuen lyhyydestä johtuva normaalikallistus ei riittänyt alkuunkaan kompensoimaan parkkipaikan kallistusta, eikä toisaalta sivuseisontatuki alamäen puolellekaan viitsinyt pyörää laskea sen todellisen ylikippaamisvaaran vuoksi. Kiipeäminen takaisin satulaan on erityisen mukavaa kun oikeanpuoleinen jalka ei yllä maahan ennen kuin pyörä on jo käytännössä pystyssä.

Tie [SS465] jatkui aina Paluzzaan saakka, josta Itävaltaan menevän tien [SS52bis] piti olla tuttu, mutta on pakko tunnustaa ettei ihan joka mutka ollut enää aktiivisessa muistissa, vaikka Irman kanssa tonnisatasella GSX:lla vuonna 1988 tämä pätkä edestakaisin ajettiinkin.

Osa vanhasta tiestä on korvattu raja-aseman Itävallan puolella tunneleilla, mutta usein uusi paikka vain täydensi vanhoja paikkakerroksia, josta tuloksena oli lähinnä kolmiulotteinen tilkkutäkki.



Tie [B111] Itävallassa Kötschach:sta vasempaan Gail-jokea seuraillen oli päivän kohokohta sen monipuolisuuden ja maisemallisuuden vuoksi. Kartan mukaan sen pohjoispuolella varsinkin Sankt-Jakob Im Lesachtalin ja Birnbaumin kohdilla oli paljon ja varsin pitkiäkin hiekkateitä muun muassa enduropyöräilevien kuskien iloksi.

Olipa monenlaisia latoja tuollakin pellolla, kuvassa kokonaisuudesta näkyy reilusti alle puolet.



Alkuun

Mukavaa alppi-idylliä ja tiukkoja mutkia, kuorma-autoja teillä ja silmälle kummallisia maataloustyökoneita jyrkissä rinteissä heinäntekohommissa - siinä tämän pätkän kohokohdat. Yksi kaksiakselinen vesimylly vuodelta 1705 pyöri tien varressa Wachtissa, harmi ettei sen sisälle saakka päässyt katselemaan lisää yksityiskohtia.

[B111] vaihtui ennen Italian rajaa [B100] ja edelleen [SS52/E66]. Toinen erittäin hieno [SS51] pätkä oli Cortinaan lähestyminen alla näkyvää laaksoa pitkin:



Siellä ennen viimeistä solaa Parco Naturale Dolomiti di Sesto:ssa lisätunnelmaa toi matalalla vastaan lentänyt armeijanvihreä Bell 412. Hyvin läpätti peräroottori. Samoja vehkeitä lenteli päivittäin alueella, liekö siellä jokin harjoitusalue. Ainakin ajoneuvoliikenteen seurannan ja sopivilla välineillä convoyn pysäyttämisenkin luulisi onnistuvan aika hyvin noista rinteistä.

Jokunen harrikka ja muu custom-pyörä oli tiestöllä liikkeellä kohti Cortinaa, yksi niistä oli ajaa jyrkästi oikealle kaartuvassa mutkassa vastaan tulevan auton kylkeen motoristin laajennettua liikaa oman kaartonsa sädettä. Umpipimeisiin ja kapeisiin, oikealle kaartuviin mutkiin meno kannatti tehdä sivulaukku sisäseinää hipoen samaan suuntaan etenevät polkupyöräilijät muistaen, sen verran monta kuorma- tai jakeluautoa niissäkin varottamatta vastaan tuli. Joissakin paikoissa tien [B111] varrella näkymää auttoivat tiukimpiin mutkiin asennetut peilit, mutta niitä ei riitä kaikkialle.

Lago di Misurina oli komea mutta samalla ilmeisesti melkoinen turistirysä juuri ennen Parco Regionale Dolomiti D'Ampe:a ja Cortina d'Ampezzoa.

Tankkaus: 13,96/222,4/14,8/5456

Tankki täyteen sataoktaanista, pyörä talliin, kuski ammeeseen ja kohta ruokakaupan (lievito ei sitten ole margariinia tai muuta aivojen assosioimaa voileipälevitettä, vaan hiivaa) sekä tutun pizzapaikan kautta takaisin kämpille, huominen onkin pelkkä huolto- ja lepopäivä ennen ajoa pohjoisemmaksi.

Ajoasu ja pohjallisista tyhjennetyt -saappaat olivat koko illan tuulettumassa parvekkeella, jos ne tuoksuisivat ei niin raikkaalle vielä aamullakin niin edessä olisi ainakin huuhtelu.

Ja ei muuta kuin ajoissa nukkumaan Radio Rockin soidessa taustalla. Valitettavasti Winamp:n puskuri ehti tyhjentyä varsin usein sillä hotellin WLAN-verkon viiveet olivat keskimäärin 95 millisekuntia: hetken hiljaisuuden jälkeen homma toimi taas siihen saakka kunnes hotellin järjestelmä halusi päivityttää koodinsa ja homma tyssäsi siihen.

Alkuun

Päivä 17. Cortina d’ Ampezzo, kyläpäivä.

7.7.2011.

Hieman oli myös paikan korkeudesta johtuvaa huimausta havaittavissa heti aamusta, siispä "Älä häiritse" kyltti oveen ja aamupalan jälkeen lisää unta kaaliin.

Päivemmällä tarjolla oli jälleen pikkupyykin pesua, jossaY3 näytti jälleen tehonsa ja päälle kuivausta parvekkeella kevyessä tuulessa kolmen mustekalan muodostamassa kuivaustelineessä, Contourin molempien akkujen lataus pyörän perälaukussa Samsungin USB-portin kautta tapahtuneen latauksen oltua muka liian hidasta sen energiansäästöohjelman vuoksi, hotelliarvostelun teko edellisestä hotellista booking.comille, paluureitin miettimistä ja huoneen varaus Peenemunden alapuolelta Wolgastista 9.-10.7. väliseksi yöksi, kun kuitenkin jään jonnekin matkan varrelle edelliseksi yöksi.

Brennerin solaankaan ei tee uudelleen mieli vaikka se laskennallisesti kaikkein nopein reitti olisikin sillä Itävallassa ja Saksan eteläosassa sataisi ennusteen mukaan vielä aamukuudelta ja Itävallan moottoritiemaksun merkkikin vanheni juuri käsiin. Josko sitä sittenkin vähän idempää ajaisi vaikka Kizbuhelin kautta, se pätkä onkin vielä ajamatonta maastoa. Ja niin edelleen, lopullisen paluupäivän ollessa edelleen täysin avoimena (jos joskus pukkaisi kiireen päälle niin Travemundeen ajaisi helposti ja vaikkapa SS1000 veisi jo Ruotsin puolelle..).

Kuuden tuhannen kilometrin huollon mielellään teettäisi jossain päin Saksaa matkan edetessä, semminkin kun mukana oli alkuperäinen öljynsuodatin. Huollon ollessa lähinnä osien kiristelyä, jotka kävin näkyviltä osin läpi joka päivä ja öljyn vaihto, ei sen merkitys ole niin kilometrikriittinen juuri ennen reissuun lähtöä tehdyn ylimääräisen öljyn- ja suodattimen vaihdon vuoksi. Kilometrilukemaa ei kuitenkaan kannata vetää liian ylös joten paluu esimerkiksi Bornholmin, Ruotsin itärannikon, Grisslehamnin ja Eckerön, Ahvenanmaan saariston sekä Nauvon kautta saattoi unohtaa.

Henkilökohtaisen pizzakiintiön täytyttyä Trangia hoiti korvaavan annoksen spagetti-bolognesea neljännen kerroksen parvekkeella. Täkäläiset tuoreet tomaatit ovat todellisia makupommeja joilla edellä mainitun purkkituotteenkin saa maistumaan kerrassaan erinomaiselta. Ja leipäkin on usein uunituoretta myös iltapäivällä. Varmaan hotellistakin olisi jotain saanut pikkunälkään mutta ei tullut kysytyksi.

Näkymä parvekkeen ovelta huoneen toiseen päätyyn:



Alkuun

Parvekkeella istuskellessa ainakin hotellin välittömässä lähiympäristössä näytti siltä, ettei valtaosa kiirekauden majoitustiloista ollut vielä auki. Vuoristosta näkyi yhden hissilinjan yläasemalta (Tofana Di Mezzo, 3244 m) pelkkä kirkas vihreä valo alamäkeen, muttei ainoatakaan gondolia kummallakaan kaapelireitin puolikkaalla, toisella vastaavalla huipulla edellisestä vastapäivään näytti olevan kirkko tai muu maja, jos oikein sain tihrustettua sinne saakka ilman kiikareita.

Kävelykartan mukaan ympäristö on täynnä eritasoisia kulkureittejä Via Ferratasta helppoihin kävelypolkuihin, siinä on osasyy miksi alueella liikkuu ajoittain muitakin motoristituttujani.

Ehkä Cortina Dolomiti Walking Map:n voisi tilata sen takasivun osoitteesta

Cortina Turismo
via Marconi 15/B
32043 Cortina d'Ampezzo BL
Italy
Puhelin: +39 0436 866252
cortina@dolomiti.org

Kävelykadulle oli rakennettu maaliintulopaikka "53 éme Rallye International des Alpes, 3.-8.July 2011" -rallin osallistujille. 



Rallin reitti: Lausanne - Zermatt - Sankt-Moritz - Seefeld - Cortina lähiympäristöineen. Ainakin viimeksi mainitussa katsojia riitti maalialueelle saakka, varmaan muissakin taukojen aikana.

Osallistujat autoineen löytyvät tältä listalta [L]. Ei liene ainakaan ajoneuvolistauksen perusteella ihan persaukisten hommaa tuokaan..

Alkuun

Päivä 18. Cortina d’ Ampezzo – Amalienfelde, noin 950 km.

8.7.2011.

Aamulla piti nousta ajoissa ylös ja vasta kello 08:00 alkaneen aamupalan yhteydessä viedä ensimmäiset tavarat pyörälle. Jälleen piti yhä edessä ollutta autoa siirrättää sivummalle, mutta toisaalta ne autotallin luiskan edessä seisoessaan varmistivat ettei sieltä lähtenyt mitään suurempaa tietämättä ulos. Sikäli aivan hyvä järjestely joskaan ei täysin aukoton. Pyörä nousi sen jälkeen ylös hotellin pääoven viereen odottamaan loppuja tavaroita.

Asiakirjoista, luottokorteista ja gps:n tyyppisistä arvokkaammista irtotavaroista piti aina pitää tarkkaa huolta, niinpä tälläkään reissulla ei mitään varastettu, pudonnut tai muuten kadonnut pysyvästi. Myöhemmin muuan englantilainen motoristi kertoi että heillä sekään ei välttämättä olisi riittänyt esimerkiksi liikennevaloissa seisottaessa (helposti mukaan repäistävät magneettilaukku, gps ja niin edelleen).

Täkäläiset tavat eroavat meikäläisistä monessakin suhteessa, tässä niistä yksi: päivittäin pari hotellin omistajien koiraa vietti vapaa-aikaansa respassa ja välillä ruokailuhuoneen takana olevassa keittiössäkin, jonne respan naisen äiti (joka kenties omisti koko hotellin pukeutumistyylistään ja olemuksestaan päätellen) kantoi kerran myös puudelinsa.. Liika hygieenisyys ei ole täällä muotia.

220 € myöhemmin majoituspuoli oli selvä, josta summasta 4 x 15 € meni autotallipaikan vuokraan. Zumo ohjeisti jälleen kerran kiertämään keskustan läpi ja nousemaan eilisestä tuttua kiertoreittiä ylös rinteeseen Passo Tre Crosille. Se oli hyvä, sillä samalla läntisen laakson suunnalla oleva aprs-tukiasema saisi jälleen mahdollisuuden havaita trackerin lähettämät paikkatiedot ja näkisin uudelleen vieläpä toisesta suunnasta myös eilisen loppupätkän mainiot maisemat.

Grazie e Arrivederci

Itävallassa [B100] - [B108] - [B161] - [L202] - [B178] - [B173] - [A12] oli muutamassa kohdassa todella hienoa, pittoreskia maisemaa eli ei se Itävaltakaan häviä yhtään Italialle mitä esimerkiksi maisemiin tulee. Tällä kertaa kyseessä oli pelkkä siirtymäpäivä joten maisemakuvia tai muuta sellaista ei ole esittää. Yritin ostaa sen menneiltä vuosilta niin tutun Currywurst mit kartoffelsalad und äpfelstruhel.. -annoksen paristakin eri paikasta, mutta eipä onnistunut tällä kertaa. Cappuzzinoa ja vettä sentään sai kaikkialta. Ravintolahintoja: 500 ml vettä 2,20 €, Wieninleike lisäsalaatilla 11,80 € ja kahvikupillinen 2,20 - 3 €.

Välissä oli myös maksullinen, yli viisi kilometriä pitkä Tauern-tunnel hintaan kahdeksan euroa pyörältä (Kategorie: A1/Motorrad), jolla sai toimivan oikotien lisäksi pari tarraakin katteeseen näytille.



Tunnelissa oli tuttu normaalin nautittava ilmanala joten sen loppupää ei tullut yhtään liian aikaisin vastaan. Liikennettä oli onneksi aika vähän, varsinkin sitä puoliksi palanutta naftaa savuttavaa bussi- ja rekka-sellaista. Jonkin pienemmän ajoneuvon jarrut haisivat alamäen puolella todella vahvasti, jostain syystä moottorijarrutus ei vielä ollut tuttua kaikille kuskeille vaikka saa sen automaattilootankin ainakin useimmiten lukittua jollekin pienemmälle vaihteelle - mieluiten sille samalle millä noustiin rinnettä ylöspäin. Sellaisen ajoneuvon ohituksen jälkeen pidin huolta etten jäänyt eteensä mahdollista jarrujen pettämistä todistamaan. Suzuki kun ei auton edessä liukuessaan paljoa sen etenemistä hidastaisi.

Tunnelin ympärillä avautuu Nationalpark Hohe Tauern.

Tankkaus: 11,40/194,8//5651         OMV Tankstelle, OMV Super, 1,409 €/litra
Tankkaus: 14,58/231,1/19,5/5882  Autobahntankstelle, FuelSave Super E10, 1,594 €/litra
Tankkaus: 14,36/185,8/9,9/6068    Agip Service Station, Super E10, 1,594 €/litra
Tankkaus: 14,43/149,2/8,2/6217    Total Station Horn, Super, 1,614 €/litra, (ajonopeus 200-220 km/h)
Tankkaus: 12,21/163//6380            Esso, Super, 1,614 €/litra, (ajonopeus max. 170 km/h)

Jossain edellä mainitun tunnelin läheisessä itävaltalaisessa kylässä pisti silmiin huomattavan laajaan käyttöön otetut aurinkoenergian keruujärjestelmät, kun lähes jokaisen rakennuksen etelän puoleinen katto oli päällystetty sähköä tuottavilla aurinkokennoilla. Saksan puolella vastaan tuli myös laajoja peltoaukeita samassa käyttötarkoituksessa. Ja tuulimyllyjäkin riitti melkein jokaiselle suuremmalle mäelle varsinkin Itämeren rannikon tuntumassa. Ehkä niistä jonkinlainen tippa energiamereen syntyy riittävän aurinkoisella ja tuulisella säällä, mutta uusiutuvan energian sataprosenttiseen omavaraisuuteen on heilläkin vielä reilusti matkaa.

Kizbuhelista laskeuduin takaisin moottoritielle [A12]. Matkaa rajalle oli enää sen verran vähän että moottoritiemaksulappuja myyvä bensa-asema aivan Saksan rajalla tuli vastaan jo muutaman minuutin ajon jälkeen.

Vähän myöhemmin Munchenin kaakkoispuolella moottoritiellä [A8] vastaan tuli reissun viimeisenä havaittu onnettomuuspaikka: keskellä tulosuuntaan menevää nopeaa ajokaistaa oli pystyssä 999 Ducati ja muutama kädet kasvoillaan seisova henkilö sen vieressä, niinpä en turhaan yrittänyt kurkkia ohi mennessäni enempää yksityiskohtia. Viranomaiskaistalla kauempana ruuhkan keskellä oli useita hälytysajoneuvoja menossa onnettomuuspaikalle, tuskin siinä kovin hyvin kävi.

Munchenin yläpuolella [A9] pitkään paikallaan seisoneessa ruuhkassa muuan autokuski teki käytännön pienen pilan roiskauttaen tuulilasin ja ajovalolamppujensa pesuvedet silmilleni, kahden kaistan välissä kävelyvauhtia eteenpäin lirutellessani. Juurikin tuosta mahdollisuudesta johtuen pidin ruuhkissa visiirin vain vähän raollaan ja aurinkolasit tiiviisti ihoa vasten. Koska kypärän sisälle silmiini saakka ei päässyt tippaakaan pesuaineliuosta niin ei muuta kuin ystävällisesti vasemman käden peukalo käsivarren jatkeena ylös ja Parempaa onnea ensi kerralle.

Aiemmin ohittamani henkilöpakettiautollinen poliiseja katseli tarkkaan ohimenoani muttei reagoinut siihen mitenkään muuten, jonojen ohituksen voi tehdä myös heille kelpaavan siististi liikenteen seisoessa paikallaan. Vähääkään nopeammin liikkuvien jonojen välistä ajaminen on asia erikseen ollen huomattavasti vaarallisempaa erityisesti motoristille itselleen, niinpä siihen ei ollut tarvetta ryhtyä.

Kesäisessä Stau:ssa seisoskellessaan tajuaa ilmastointilaitteen puutteen vallan hyvin mutta se on näitä harrasteeseen kuuluvia haasteita, ei sen kummempaa.

Alkuun

Yhtäällä liruteltiin alle kävelyvauhtia ruuhkissa Munchenin läheisyydessä ja toisaalla taas matka joutui välillä aika rivakastikin, kuten alla näkyy. Tuo on Aprs.fi sivuilta katsottavissa ollut reaaliaikainen paikkatieto, kohteena allekirjoittaneen radioamatöörikutsu ja sen mp-käyttöönkin vakiintunut SSID -7.


 

Pyörän takalaukussa ollut MT-AIO APRS-tracker lähetti ohjelmointinsa mukaisesti paikkatiedon radioamatöörien VHF-radioverkkoa kuunteleville radioasemille niissä maissa, jossa laitteen käyttö on sallittua. Asemat, joilla oli vastaanottimen lisäksi mikrossa asianmukainen softa ja internet-yhteys saattoivat välittää paikkatiedot nettiin. Havaitut paikat näkyvät tällä kartalla punaisina pisteinä ja niiden väliin piirretty suora violetti viiva yhdistää pisteet viivaksi. Trackerin pääteasteen lähetysteho oli kahdeksan wattia, taajuus EU-alueella 144.800 MHz ja antenni varttiaallon pituinen ajoneuvopiiska takalaukun yläkannessa kuljettajan selän takana.

Piiska-antennin maatasona oli takalaukun kannen sisäpinnalle kulmasta kulmaan liimattu viiden senttimetrin levyinen alumiiniteippiverkko ikään kuin Iso-Britannian lipun leikkauskaavan mukaisesti. Silloin trackerin gps:lle jäi riittävästi paljasta taivasta muovisen laukun kannen läpi seurattavaksi ja samalla antennin säteilykuvioon vaikuttava sähköinen maataso oli tasaisempi piiskan kannalta. Asianmukainen radioasemalupa oli syytä pitää koko ajan mukana mahdollista tarkastusta varten.

Polttoaineen kulutuksessa tuo tiealue edustaa noin kymmenen litran kulutuspiikkiä. Laadullisesti arvioiden alla vaihtunut tienpinta kuluneen päivän moottoritieosuuksilla oli kaikkialla vähintäänkin hyvää. Bensankulutuksen lisäksi suurimmat vapaata ajonopeutta rajoittaneet tekijät olivat ruuhkat sekä nopealle kaistalle saakka siirtyneet hitaat ajoneuvot, joskus jopa toisiaan ohittelevat rekat. Osassa niitä ei näyttäisi olevan kovin kummoisia nopeusrajoittimia käytössä mutta eivät ne yli satasta kulkeneet alamäissäkään.

Illalla kypärän visiirikin alkoi mustua kaikenlaisista vastaan lentävistä hyönteisistä. Soitin Wolgastin hotelliin illan viimeiseltä bensa-asemalta mutta en ollut tervetullut sinne myöhemmin illalla, hotellin vastaanoton jo sulkeuduttua.

Yöpaikkana oli tällä kertaa Berliinin kehätien [A10] pohjoispuolella [B273] Amalienfeldessa sijaitseva Linda´s Pension und Gaststätte, Mittelweg 18, 16766 Kremmen (GE), kun muutaman kilometrin päässä Gros Ziethenissa aiemmin vastaan tullut linnamainen hotelli Schloss Ziethen oli käyttötarkoitukseeni nähden aivan liian hieno pelkkää muutaman tunnin unentarvetta ajatellen. Yhden hengen huoneen hinta oli kohtuullinen 102 euroa mutta tummiin pukuihin pukeutuneita vieraita oli liikkeellä joka paikassa ja linkkuveitsimäinen autonkuljettaja toi juuri pari itämaista vierasta lisää pääovelle.

Kun allekirjoittaneella oli pistää peliin ajoasun lisäksi vain tumma t-paita, ryppyiset farkut tai shortsit sekä sandaalit niin väistöliike oli tyylikkäin ratkaisu. Linnan respan mies järjesti lyhyellä puhelinsoitolla korvaavan majoituksen muutaman minuutin ajomatkan päähän eli mitä ilmeisimmin en ollut ensimmäisenä samoissa merkeissä liikkeellä. Siitä sitten näpelöimään osoite Zumoon ja suunta takaisin tulosuuntaan (L17), majoitusliike löytyikin melkein karttaohjelman kertomasta paikasta, junaradan takaa vain parisen sataa metriä osoitettua kauempaa hiekkatien päästä.

Asiallinen majoituspaikka sijaitsi pienen kylän sivulla, aktiivisessa käytössä olleen junaradan takana pellon reunalla.

Muuten kaikki oli ok mutta vastaanottajasta tuli nopeasti mieleen se netistä tuttu pilapiirros "Ake.jpg" [L]. Ehkä hän oli nähnyt myös sen asiakaspalveluaiheisen lehtileikkeen: "Ja pitääkö niille vielä hymyilläkin, Per..!".

Passi eikä majoittujan henkilötiedot kiinnostaneet lainkaan. Homma kuitenkin hoitui koko ajan mikä oli tärkeintä, muusta viis. 

Hyvin nukutti päivän ajon, iltapalan ja suihkun jälkeen.

Alkuun

Päivä 19. Amalienfende - Puola - Peenemunde - Wolgast, noin 450 km.

9.7.2011.

Kukot aloittivat keskustelunsa noin 05:30, josta ikkunani viereinen varpuspopulaatio sai vettä myllyynsä - maaseudulla on puolensa, muuten kyllä nukutti oikein hyvin.

Aamupala oli asiallinen ja pensionaatissa myös kiertäviä soittajia yöpymässä soittokierroksellaan, muutaman sanan aamulla vaihtanut soittaja taisi puhua joistain filharmoonikoista. 

Majoitus aamupalalla maksoi 35 € yöltä. Iltapalaksi nautitun Currywurstin, sämpylän, currykastikkeen ja kahden oluen jälkeen hinta oli yhteensä 41,90 €. 

Paluu takaisin Berliinin kehätielle [A10] vaati pienehkön paluulenkin ja aika pitkään sai senkin jälkeen ajaa pohjoiseen [A11] - [A20] - [B111] , ennen kuin Itämeri lopulta tuli näkyviin. Onneksi en enää jatkanut yhtään pidemmälle edellisenä iltana.

Tankkaus: 13,87/204,3/7,8/6585    Btf Tankstelle & Kfz Service, Super Bleifrei, 1,579 €/litra
Tankkaus: 11,04/195,4//6788         Oil! Tankstelle, Super, 1,489 €/litra

Kapeilla puiden reunustamilla teillä suurten peltojen keskellä oli muuten hyvä ajaa, mutta turhan monesta tien varren puusta näki että niitä oli kolhittu erilaisilla liikkuvilla kulkuvälineillä. Jos tuolla pitäisi yrittää yllättäen väistää vaikkapa kahdeksankympin nopeudessa väärällä kaistalla vastaan tulevaa autoa, niin runkojen väliin jäävät vapaat raot olisivat monessa paikassa olleet aivan liian tiheässä moottoripyörällekin.

Siellä saatiin helposti aikaan vähintään satojen metrien pituisia autojonoja pelkästään kylissä olevilla liikennevaloilla, lukuisten peltipoliisien aiheuttaessa vain normaalia kuminauhamaista nopeusvaihtelua. Pari paikallista motoristia ajoi minut aika nopeasti kiinni jonoja ohittaessani, he liikkuivat paljailla pyörillä kun taas GSX:ssani on kaksi 42-litraista Kapan sivulaukkua eikä sillä ole syytä mahdottoman pieneen rakoon pyrkiä. Kyljissä olleista .. racing -tarroista päätellen herrat taisivat olla menossa Peenemunden lentokentälle mp-kisoihin osallistumaan tai niitä katsomaan.

Wolgastissa meni ylimääräinen hetki seuratessa Peenemunden puolelle vievän ison rautatie-, auto- ja jalankulkusillan käyntiä ylhäällä ja muutaman kymmenen purjealuksen edestakaista liikettä kannen vapauttaman laivaväylän kautta. Aikaa molempien suuntien purjevenejonojen purkuun meni varmaan kymmenen minuuttia - varttitunti suuntaansa. 

Alkuun

Peenemunden tienviitta kymmenkunta kilometriä myöhemmin vasemmalle [B111] - [L264] meni huomaamatta ohi kun gps:n reititys ei ollut päällä ja tuli tutkailtua maisemia vähän rennommin, josta syystä ajoin hieman pidemmälle itään kuin oli aikomuskaan eli Ahlbeckiin saakka. Matkan varrella yhdessä kylässä vastaan tuli tivoli, jonka takana nurmella muutama norsu laidunsi muiden eläinten vierellä. Siitä onkin aikaa kun niitä on näkynyt eläintarhan ulkopuolella.

Tiellä [K42] Garz -nimisen kylän sisällä kirkon vieressä vastaan tuli muuan Karl-Marx Strasse, joka suureellisesta nimestään huolimatta muistutti lähinnä kinttupolkua. Sic transit gloria mundi. Siitä vähän eteen päin Kamminkesta olisi päässyt Puolaan vain polkupyörällä tai kävelemällä ja sitä reittiä ilmeisesti käytettiinkin, koska eri kokoisille autoille oli varattu hyvin tilaa pysäköintiä varten.

K42:n varrella Zumoa räplätessäni havaitsin siitä Muzeum Bunker V3 -POI:n ja pitihän sinne ajaa [L266] - [B110] - [93] - [E65] - Wisco katsomaan kun V2 ja Peenemunde olivat selvästi jutun juonena. Eipä aikaakaan kun huomasin olevani jälleen Puolan puolella [93] toiselle rannalle vievässä lossissa.

Perille Wiscoon päästyäni saatoin todeta että silkkaa ku*etustahan se taas oli. Tapa se on tuokin houkutella väkeä auringossa lerppuvien, viemäriputkimuovisten "tykin", -"it-ohjuksen" sekä -"monivaiheisen V3-tykin" mallikappaleen *) varjolla oluen ja muiden maksullisten virvokkeiden pariin.



*) ilmeisesti siinä yritettiin mallintaa sitä samaa V3-supertykkiä mitä muuan Saddam yritti rakennuttaa Irakiin ja josta on yksi takavarikoitu pala nähtävänä Imperial War Museumissa Duxfordissa. Se on peräisin samalta aikakaudelta kuin V1 ja V2.

En riisunut edes kypärää päästäni, alle puoli minuuttia riitti tähän museon irvikuvaan pyörän satulasta havainnoituna. Ja pois, turha viidenkymmenen kilometrin lenkki moisen takia ei hirveästi mairitellut, toisaalta eivät siitä kyllä yöunetkaan kärsineet.
Yhdessä kaupungissa juuri ennen Saksaa silmiin pisti sama ilmiö kuin täällä Imatralla Venäjän rajan pinnassa, tankkausretkellä halvemman bensan luo jonottavat, tuolla saksalaiset autoilijat. Jokaisella avoimella bensa-asemalla oli vastaavaa jonoa.

Paluumatkalla Zumo ohjasi tällä kertaa suoraan oikeaan V1-, V2- ja muiden vastaavien sekä lentokoneiden testialueelle [L], jossa muun muassa alla näkyvä museorakennus, sen takana oleva aidattu ulkoalue esineineen ja rakennuksineen sekä rannan ravintola olivat jo sulkemassa oviaan.



Satamassa olleeseen venäläiseen sukellusveneeseen en viitsinyt lähteä sen tornissa pyörineen tutkan pyöritysmoottorin kiilahihna- tai vastaavan välityksen jumitellessa ja vinkuessa silloin kuin syötävä, se mahtoi kuulostaa mielenkiintoiselta veneen sisätiloissa. Aika rupiselta näyttivät tuon aikoinaan lentotukialuksia vastaan suunnitellun veneen kyljet tätänykyä.



Alkuun

Peenemunden lentokentällä oli lentotoiminnan lisäksi menossa moottoripyöräkisat tai ainakin mahdollisuus ajaa vakiopyörillä jonkinlaista ratakisapäivää. Ajo jatkui myös seuraavana päivänä ja tulevana viikonloppuna siellä olisi ollut nähtävänä myös vanhoja lentokoneita, autogiroja sekä muita lentolaitteita (Historiche Ausstellung am Flugplatz Peenemunde).

Tähän se aprs-trackerin etäseuranta netissä sitten päättyi eli 1/4-aallon piiskan irtoamiseen. Ilmeisesti värinä teki tehtävänsä ja ruostumaton teräspiiska katkesi jostain resonanssi- tai muuten heikosta kohdastaan jousen yläpäästä.

Katkenneen piiskan löytäminen tien [L264] vierestä oli täysin onnenkauppaa eikä sitä löytynytkään, koska tarkasta putoamispaikasta ei ollut varmaa havaintoa. Hyvällä tuurilla trackerin pääteastekaan ei ilmeisesti rikkoutunut, vaikka sen antennin pituudesta hävisi noin 8/10-osaa ja laite lähetteli paikkatietoa ainakin tunnin ajan ilman kunnollista antennia.

Hotel Spitzenhoernbucht, Am Fischmarkt 52 -56, 17438 Wolgast (GE), on rannalla Wolgastin vanhan kaupungin kyljessä, ei ollenkaan pahan oloinen vaikka yhteistä kieltä piti hakea jonkun aikaa vanhemman isännän kanssa.



Alkuun

Huone kadun tasossa vasemmalla tuossa pyörän parkkipaikan kohdalla sopi tavaroiden kantomielessäkin oikein hyvin.

Tämä sisäpihalla oleva pieni mutta hieno puutarha oli selvästi omistajiensa silmäterä, tässä siitä näkyi vain pieni otos.



Iltaruoka kivenheiton päässä olevassa gasthausissa nimeltään Am Fiscmarkt maksoi yhteensä 19,30 €, sisältäen kananrintaa kevätsipulilla ja riisillä kastikkeineen (Hähn.-brustfilet Lauch, 12,90 €) + 2 x iso olut (Lubner Pilz, 6,40 €). Kerrassaan erinomaista varsinkin kun kyseessä oli ensimmäinen lämmin ruoka koko päivänä. Ruokailutilan toisessa päässä paikallinen nuorehko esiintyjä jaksoi laulaa kappaleesta toiseen yhden hengen bändillään, musiikkivalinnat oikeastaan natsasivat yllättävän hyvin siihen aikaan ja ympäristöön. Rammstein olisi ollutkin siihen väliin ehkä turhan rankkaa, tai toisaalta.. kyllä, liikaa.

Vanha saksalainen kaupunki on vasta osin korjattunakin mukavaa katseltavaa. Illalla tuulen tyynnyttyä kokonaan saisi varmaan sieltäkin osatessaan otettua aika hyviä valokuvia vaikka pokkarilla. No eiköhän näistäkin räpsyistä paikan yleinen idea selvinne.



Aika paljon on täälläkin ehditty peruskorjata asuin- ja muita rakennuksia joten aiempi ympäristö alkanee palautua hiljalleen menneeseen loistoonsa. Mukulakivikadut tosin ovat sateella aika haastavia ajettavia näille nykyvälineille. Yksisuuntaisia katujakin oli vanhassa kaupungissa riittävästi.

Nettiyhteys toimi WPA2-salauksella, koodi oli kolmekymmenmerkkinen numeropötkö. Kertasyöttö onneksi riitti ja koodi toimi N82-puhelimessakin ongelmitta.

Lopulta tulossa ollut ukkosrintama alkoi näyttää todella kynsiään ja pian pyörän suojapeite oli haettava pois ennen kuin tuuli veisi sen, tai kaataisi purjeen muodostuttua myös pyörän. Alle kolmekymmentä sekuntia meni ulkona ja olin jo ytimiä myöten läpimärkä, hyvä suoritus myrskyltä. Suojapeiton kahina tuulessa oli myös muita majoittujia ajatellen turhan suuri. Hotellin valot vilkkuvat ajoittain kuin diskossa voimansiirtolinjojen saadessa jossain oman osansa. 

Varasin saman tien toisen yön niin ei tarvitse sunnuntaiaamuna hötkyillä. Booking.com muuten ottaa täällä viidentoista prosentin välityspalkkiota huoneen hinnasta kun Italiassa vastaava määrä oli kaksikymmentä prosenttia.

Alkuun

Päivä 20. Peenemunde, noin 30 km.

10.7.2011.

Peruin majoituksen aamulla booking.com:sta huonon sään vuoksi. Peruutus onnistui mutta nettisivun mukaan se maksaisi minulle 38 €. Siitäkin huolimatta menköön.

Aprs-trackeriin löytyi matkatavaroista myös joustava portable-piiska, jonka tietysti ruuvasin paikoilleen ja teippasin koko pienen keltaisen Peli-casen mustalla Kenny Roberts-teipillä pyörän tuulilasiin testatakseni paloiko sen pääteaste vai ei. Yhtään paikkamerkkiä ei nettiin ilmestynyt vaikka sitä samassa paikassa Peenemunden kentällä ja satamassa kokeilinkin. Prkl, ei hyvältä näytä. Katkenneesta antennipiiskasta meni heti reklamaatio Tampereelle siihen vastaanotin- ja lähetintuotteita myyvään liikkeeseen keväällä mp-käyttöön myymänsä piiskan lyhyen käyttöiän vuoksi, harmi vaan että vahinko sattui viikkoa liian aikaisin. Tieto tapahtumasta ja pari mikroskooppikuvaa antennin katkeamiskohdasta on kuulema toimitettu Allgonille, saapa nähdä mikä on vastaus takuukysymykseen. Posti toi uuden piiskan 2.9.2011, palautin samalla entisestä jääneen jousen tutkittavakseen kyseessä kun oli ennenkuulumaton vika.

Iso kupillinen kahvia maksoi satamaravintolassa 2,60 €.

Peenemundessa oli aikaa kierrellä vanhoja betoniteitä kello 12:55 saakka ja hypätä sitten tasalta kuuden euron arvoiselle kiertoajelulle lentoaseman parkkipaikalta siitä vanhan maaliohjuksen/-suihkulennokin kohdalta, kohteena muun muassa lentokentän suljetun pohjoispään muutamat Fi 103 eli V1-rakettien lähtöalustat, vedellä melkein täyttynyt pieni lähetysbunkkeri ja muita vastaavia vanhojen rakennelmien jäänteitä. Itäsaksalaiset olivat kuulemma pistäneet aikoinaan lähes kaikki sen aikaiset käytössä olleet rakennukset täyteen räjähtävää materiaalia ja tulta perään, joten jälkipolville ei ole jäänyt juuri mitään rauniota ja romurautakasoja suurempaa maastoon tutkittavaksi. Kyseessä oli joku sopimus länsivaltojen kanssa, tjsp. Kierroksella oli mukana kolme pyöräkuntaa eli yhteensä neljä ajopukuista motoristia.

Kuvassa on yksi esimerkki metallirakenteisesta kiinteästi suunnatusta lähtöradasta ja hieman sivummalla oli testattu myös käännettävää lavetti- tai vastaavaa suunnattavaa versiota, alkuperäisten kahden betonirakenteisen radan osoittauduttua liian helposti lentopommitettaviksi. Toisen metallirakenteisen radan (GE) karkea suunta on noin 120 kilometrin päässä olevan Bornholmin saaren eteläpuoliselle merialueelle päin, GE:n viivaintyökalun avulla arvioituna.



Ensimmäisen auton kuljettajan saksankielinen selostus lähetettiin radioteitse toiseenkin autoon. Valitettavasti en ymmärtänyt siitä juurikaan mitään ja ansiokas selostus meni kohdaltani puhtaasti kannatusyhdistyksen puolelle. Sen sijaan autossa kiersi mappi, josta löytyi englanniksi paljon asiaa kuvien ja tekstien muodossa, erityisesti se aikaan sidottu testiselostus eri vehkeiden ongelmista ja onnistumisista olisi ollut mukava saada edes kopion kopiona mukaan tarkempaa lukemista varten. Melkein täyteen ahdetun, viimeisillään liikkuneen VW Transporter -romun takapenkillä vierelläni istunut keski-ikäinen nainen oli lähtenyt vastentahtoisesti miehensä mukaan ja kiinnostuksensa tason kyllä huomasi kehon kielestään - taisin sittenkin jäädä voitolle tässä kaupassa vaikkapa häneen verrattuna.

Aidattu ja varoitusmerkein varustettu alue niemen kärkeen vievän päätien molemmin puolin ja lentokentän pohjoissivulla oli paikoitellen erittäin vetistä maastoa eikä liittoutuneiden pommitusten kaikkia räjähtämättömiä pommeja ilmeisesti voida raivata sieltä ainakaan järkevillä kustannuksilla 100% varmuudella pois. Niinpä aidatulle alueelle meno omatoimisesti tai siellä kaivelu voi edelleen olla jossain määrin vaarallista. Se on toisaalta erinomainen asia jollekin alueella pesivälle lintulajille. Kuten Google Earthista näkyy, on alueella edelleen nähtävissä useita selvärajaisia räjähdysten jälkeen jättämiä kraatereita sikäli kun nuo kaikki ovat liittoutuneiden käyntien aikaisia, eikä tuoreempia jälkiä.

Kun ensimmäisen auton kuljettaja piti V1-lähetysalueella esitelmäänsä heitellen samalla koiralleen sen tunteman vakiokaavan mukaisesti puolimetristä keppiä, niin eikös jonkun aikaa myöhemmin joku kierrokseen osallistuneista naisista halunnut tehdä saman. Eli linkosi sen kepin taivaalle enempi voimalla. Onneksi kuulin ja vieläpä tajusin vähän sivummalla minulle osoitetut varoitushuudot ja ehdin huomata kohti laskeutuvan karahkan. Sekin vielä, onneksi hän ei aivan osunut.

Lentokentän reunamilla oli useita Mig 21:n ja vastaavien suihkukoneiden suojakorsuja Itä-Saksan ajoilta, sillä samalla kentällä millä testattiin uusia suihku-, raketti- ja muita salaisia lentokonetyyppejä edellä mainittujen rakettitestausten aikana. Oppaan mukaan yhdellä betoniplatalla oli testattu pystyyn nousevaa suihku- ja toisella vastaavalla rakettilentokonetta sekä kolmannella jotain muuta, mikäs siinä kun kerran toinen puolisko koko alueesta oli samaan aikaan Luftwaffen omistuksessa.

Museossa ei tullut käydyksi kuin sen parkkipaikalla ja ulkoalueen aidan ulkopuolella kun kyseisiä raketteja on nähnyt läheltä jo Duxfordissa sekä Lontoossa muun muassa Tekniikan- ja Imperial War-museoissa. Samoin se sataman vetonaula eli venäläinen sukellusvene ja laiturissa olleet muut pinta-alukset jäivät kokematta tällä kertaa. Lähellä oli myös ilmeisen aktiivisessa käytössä oleva ampumarata(?) tai joku vastaava aidattu alue keskeisellä paikalla ja ainakin yksi isohko pienvenesatama kuivalla maalla sijaitsevine korjaustelakoineen. Jos käyt siellä veneitä katsomassa niin jätä ajoneuvosi portin ulkopuolelle, silloin vahti ei koputa olkapäähäsi esimerkiksi kesken valokuvausta - sisälle kyllä saa mennä vapaasti mutta vain jalan.

Keli oli aika hyvä tuollaiseenkin ajanviettoon, mitään suurisuuntaisempaa en aikonut sunnuntaina itselleni enää haalia.

Paluumatkalla kävin yhdessä paikallisessa Lidl:n kilpailijassa, jossa oli malliinsa nähden täsmälleen sama layout, ostamassa kaksi sarjaa AA-paristoja trackeriin seuraavan päivän ajoa varten. Takalaukussa oleva sähköjohto oli tuohon tarkoitukseen liian lyhyt. Muutamaa kilometriä myöhemmin silmiin jäi hetkeksi paistumaan kuva paikallisen palolaitoksen edustan aluesähkökaapista, joka oli saksalaiseen tyyliin maalattu prikulleen aidon paloauton mallin mukaiseen ulkoasuun. Ja illalla löytyi sama Gasthaus kuin eilenkin hintaan 18,10 €, edelleenkään sen tarjoilijattaret eivät turhaan palauttaneet mitään kolikoita takaisin mikä menköön puolivapaaehtoisen tipin piikkiin. Musikanttikin oli jo lopettanut esityksensä.

Alkuun

Päivä 21. Wolgast - Rugen - Köningsfeld, noin 450 km.

11.7.2011.

Varasin aamulla kännykällä paluuliput Travemundesta Helsinkiin, saas nähdä joudunko maksamaan satamakopilla 60 € lisää pyörästä kun IBF:n kortti jäi kotiin. Netissäkin varaus olisi onnistunut mutta ilman Smoton alennusta.

Aamupalan jälkeen oli pakkauksen aika, jolloin kuuntelin pyörän vieressä miten isäntä keskusteli kahden sikäläisen polkupyöräilijän kanssa Suomesta tyyliin: "Siellä on tälläkin hetkellä vain pari astetta plussaa, lunta maassa ja .." juuri niin hitaasti ja selvästi, että minäkin tajusin kehen hyväntahtoinen herjanheitto kohdistui ;-) Oli vissiin katsonut aamulla säätiedotuksen, jossa Suomessa oli edelleen kunnon helteet ja heillä senkun tihuutti vettä. Taisi olla sitä välitöntä palautetta..

Teippasin APRS-trackerin uudelleen kiinni katteen pleksiin alla näkyvään malliin, jospa se kuuluisi edes vähän lähempänä oletettavasti vielä vastaan tulevien radioamatöörien antenneja. Kuuluihan se, mutta huomattavasti aiempaa pienemmällä säteellä.

Ei muuta kuin vanhaan kaupunkiin kiertotietä etsimään, jonka löydyttyä reitti jatkui [B111] - [A20] - [B96] - korkea silta - [B96N] - [B196] - Sellin - [L29] - Sassnitz. Rugen oli hieno saari, ei siinä mitään. Myös aamupäivän ajan vesisateessa. Ruuhkaa riitti moneen paikkaan etenkin itärannikolla, jossa oli enemmän näkemistä kuin pelto- eli maatalousvoittoisella länsipuolella.

Kuvissa näkyy Rakennuttaja AdolfH:n työ- tai puolueväelleen rantakesälomapaikaksi aikoinaan teetättämä, varmaan viisi kilometriä pitkä talokompleksi (GE). Malliesimerkki siitä, ettei nuorisokaan sentään kaikkeen pysty: kun rikottavia ikkunoita on kerta kaikkiaan liikaa niin se alkaa käydä pian työstä ja homma jää helposti kesken. Pohjoisempana noita kolosseja näkyi olevan jo purkuvaiheessa ja eteläpäässä osin käytössäkin, saas nähdä millainen pala kokonaisuudesta jää lopulta muistoksi jälkipolville.

 

Sen vierestä löytyi Tekniikan Museo (Eisenbahn- und Technikmuseum Prora) ja ylempänä Sassnitzin keskustan edessä vastaan tullut satama museoineen sekä "H.M.S OTUS"-museosukellusveneineen. En käynyt sisällä saakka niistä missään, ainoastaan satamassa Otuksen läheisellä kahvilan terassilla kaffilla (Latte Machiato 2,90 €) ja sämpylällä (Nordisch Rib 2,90 €). Reitti kaupungista alas kohdalla olevaan satamaan oli mukulakiveä eli sateella kovin liukasta.



Sataman pohjoispäässä olleen vastaavan nousun korjausten vuoksi eteläiselle reitille kasaantui melkoisesti molempiin suuntiin jonottavia ajoneuvoja.

Sassnitzin isosta satamasta olisi päässyt laivoilla vaikkapa Ruotsin Bornholm-saarelle, jonne olisi todennäköisesti tullut mennyksikin, ellei huoltovälin kilometrit olleet jo niin korkealla. Olipa muuten melkoisia kasoja niitä mereen laskettavia maakaasuputkia satama-alueen eri varastoissa käyttöä odottamassa, se verran niitä siirreltiin autojen lavoilla eri suuntiin että kasat huvennevat nopeasti toisen putken rakennuksen edetessä suunnitellusti. Ensimmäinen putkilinja valmistui elokuun lopulla ja kaasu alkanee virrata syyskuulla.

Sassnizin pohjoispuolella olevaan Nationalpark Jasmund -luonnonpuistoon vei kaupungista lyhyt mutta kirotun täristävä Stubbenkammerstrase, samanlaista mukulakiveystä oli tuleva vastaan useammassakin kylässä rannikolla. Varmaan tuo on erittäin kestävä pinnoitetapa eikä niissä paikoissa tarvita mitään alennettuja nopeusrajoituksia tärinän hoitaessa sen puolen. Kirjaimellisesti helisevää kyytiä varsinkin asuntoautoille.

Luonnonpuistossa [L303] oli todella mielenkiintoinen valaistus auringon päästessä vain paikoitellen maahan saakka, harmi ettei samaa tunnelmaa meinaa millään saada aikaiseksi edes DPP:lla G10:n maksimikoon raakakuvia muokkaamalla. Ehkä EVO, ehkä ei.

Loppuosa saarta oli pitkälti samanlaista maastoa kuin Tanskassa, joten saaren ja muutaman pikkukaupungin jälkeen jouti hyvin sen tulomatkalta tutun korkean sillan yli takaisin mantereelle.

Nationalpark Jasmund - [L30] -  Altenkirchen - [K1] - Putgarten - Varnkevitz - Schwarbe - Kuhle - [K2] - [L30] - Wiek - Wittower Fähre (lossi) - Trent - Samtens - Scharpiz - silta toisin päin.

Tankkaus: 11,51/183,3//6963           Total-Station Behrenwolt, Super E10, 1,509 €/litra
Tankkaus: 10,94/174,4/7138            Star Tankstelle, Super, 1,549 €/litra
Tankkaus: 15,13/143,3/18,7/7281    OIL-Station, Super Plus, 1,598 €/litra

Alkuun

Soitto levähdyspaikalta Irmalle ja pyyntö varata majoitusta jostain Rostockin ja Lyypekin väliltä toi kohta kännykkään osoitteen, jonka perusteella ajoin keskelle julmetun suuria viljapeltoja, kauas moottoritien eteläpuolelle koko ajan pienenevien kylien taakse pitkähkön hiekkatien päähän – meniköhän se paikanmääritys sittenkään ihan oikein vai iskikö käytännön pieni pila? 

 - [B96] - [A20] - [B104] - Rehna - [L02] - Köningsfeld - ja edelleen 2,3 kilometriä - Teichstrasse - Krimm 11.

Privatpension Kastanienhof, Krimm 11, 19217 Konigsfeld, (GE) olikin parasta lajissaan koko reissulla vaikka pensionaatti olikin, täysin samaa tasoa kuin Madonna di Campiglion *** Hotelli Ariston. 31 € oli hintaa huoneella ja aamupalalla, kolme paikallista iltaolutta lisää nosti hinnan hieman yli neljän kympin. Booking.comin varausta ei tosin näkynyt ei kuulunut vielä silloin kun saavuin paikalle mutta vapaa huone löytyi ja pääsin sen siistimisen jälkeen majoittumaan kuvassa toisen kerroksen oikeanpuoleisen ikkunan taakse. Jaettu vessa ja suihku eivätkä lukottomat huoneiden ovet haitanneet eloa mitenkään.



Kolme miestä, joista yksi oli ilmeisesti keikkahommissa oleva norjalainen, pitivät paikkaa yllä. Ja sen kyllä huomasi että tämä oletettavasti jonkin päivätyön oheinen harrastus oli mieluisa: ensinnäkin rakennuksen sisäinen atmosfääri oli edelleen aidossa maalaistyylissään todella hieno...



 ... ja toisekseen rakennusta ympäröivä puutarha todella paljon työtä, aikaa ja rahaa vaatinut ja edelleen sitä jatkuvasti vaativa. Seitsemäs työvuosi oli kuulema menossa johtuen muun muassa tekemisen määrästä ja LVIS-tarvikkeiden sekä sähkö- ja muiden ammattimiesten korkeasta työn hinnasta.

Kuvassa näkyy korkeintaan noin kymmenesosa rakennusta ympäröivästä puutarhakokonaisuudesta eri teemoineen.



Norjalainen kaveri teki viherpuolella töitä koko ajan, aloittaen aamulla samaan aikaan kuin kukot kiekumisensa ja lopettaen illan hämärtyessä yhteisruokailuun omistajien kanssa. Kiitettävien pituisia työpäiviä oli hänelläkin eikä ilmeisesti osin halvaantunut oikea käsi haitannut työskentelyä ainakaan havaittavasti. Onneksi ilmeenikään ei enää värähdä vaikka kättelyssä tarjotaan väärän puolen kättä puristettavaksi.

Nettiin pääsyyn tarvittiin kuusitoistamerkkinen WPA2 -koodi ja yhteyden nopeus riitti oikein hyvin.

Jos tietyt maalaisympäristön äänet, tuoksut ja ympäristön tietty samanaikainen äänettömyys, mahtava puutarha, maalaistalon perinteelliset hirsi-, kivi- sekä muut rakenteet, kotieläimet ja erinomaiset ruoat tuntuvat miellyttäviltä, niin tämä paikka oli kertakaikkisen hyvä vaikka useammankin päivän oleskelua ajatellen. Suomalaisia siellä oli viimeksi ollut edellisellä viikolla.

Alkuun

Päivä 22. Konigsfeld - Lyypekki - Travemunde, noin 100 km.

12.7.2011.

Aamun ensimmäinen herätys tuli klo 05 kolmen epävireisen kukon aloitettua kilvanlaulantansa ja parin pääskyn rupatellessa keskenään ikkunalaudallani, onneksi ikkunan sulkeminen pudotti melutason haittaamattomiin. Sivummalla oli myös ankkalauma lammikossaan sekä kanoja ja kalkkunoita osa vielä aitauksessakin sekä pari kissaa vahtikoiran kaverina. Itikoitakin oli yöllä ollut, ilmassa.

Aamupala sovittuun aikaan kello 09:00 oli erinomainen, kovin harvoin on tullut syödyksi hopeisilla aterimilla pellavaliinoin pensionaateissa heidän omasta pellostaan nostettuja vieläkin tuoreempia kasviksia ja muita elintarvikkeita, kahvipannukin painoi vielä tyhjänäkin tuntuvasti. Ja sen alla matalan korokkeen sisällä paloi tuikku pitäen pannun sisällön kuumana koko ajan mikä oli todella huomaavaista, vaikka siinä paahteessa pelkkä aurinkokin olisi saattanut riittää.

Tätiäni varten piti kuvata puutarhaa eri kulmista oikein tuelta, sen verran hyvältä se näytti kokonaisuudessaan ja osina. Itselläni on viherpeukalo keskellä kämmentä mutta onneksi silmät toimivat ainakin vielä.



Tuo paikka pitää pitää mielessä jatkossakin jos matkoillaan tarvitsee lepoa ennen tai jälkeen laivamatkaa. Talvisaikaankin heillä ovat ovet auki ja parina viime talvena pieneksi haasteeksi ovatkin osoittautuneet lumen täysin tukkimat peltotiet, joiden aukaisuun sikäläisellä aurauskalustolla menee helposti päiviä. Mutta siitä ei selviämismielessä ole kuulemma ollut sen suurempaa haittaa suurten vesi- ja ruokavarastojen sekä puu- ja sähkölämmityksen vuoksi.

Ja eikun vaan reitille Krimm - Köningsfield - [L02] - Rehna - [B104] - [B75] - Lyypekki - ja jonkin matkaa ristiin-rastiin länsipuolella olevia pikkuteitä - [B76] - Travemunde.

Lyypekissä aikaa kului hetki keskustan kadunvarsikuppilassa lounaalla (Spagetti-Bolognese 8,50 € ja Bercher Filter 1,80 €) kunnes lämpötila alkoi nousta ajovaatteet huomioiden turhan korkealle, siispä pyörän keula länteen ja hetken päästä myös pohjoiseen eli Itämeren rannalle Scharbeutziin. Travemunden ympäristössä aika kuluikin hieman sen pohjoispuolella olevalla uimarannalla, muistaakseni jonkun Cafe Am Meer -kahvion varjonpuoleisella sivulla hitaasti, mutta kuitenkin siedettävästi merituulen viilentäessä varjopaikkaa.

Siinä kirjoittelun ohessa valvoin omien tavaroideni lisäksi hetken jonkun englantilaisen motoristin pyörää ja ajokamoja hänen käydessään Itämeressä uimassa. Kuulema vaimo nauraisi hänet tärviölle ellei mies mereen saakka ehtisi reissullaan. Häneltä meni tovi miettiessään uskaltaako luottaa allekirjoittaneeseen vahtiessani käytännössä hänen koko mukana ollutta omaisuuttaan, mutta vajaan varttitunnin päästä merestä palatessaan hän oli niin hyvillään odottamattomasta tuesta että toi tyttärilleni merestä muistoksi pari valkoista simpukan kuorta. Mukava ele perheelliseltä alle nelikymppiseltä henkilöltä, tosin Lauralla ja Jaanalla noita taitaa olla molemmilla ainakin kilo muistoina edellisiltä reissuiltamme. Loppukommenttinsa oli: "Saksalaiset ovat [sensuroitu] mutta suomalaiset hyviä", joka oli pakko heti oikaista sanomalla "Älä yleistä, eivätkä ne paikalliset sentään niin [sensuroitu] ole" (vaikka vaimonsa sikäläinen onkin)..

Ne ovat nuo Suzuki-miehet ja -naiset usein tuollaisia ;-)

Kiersin myös sen satamasta lähtevän laivaväylän viereisen korkean tornitalon kohdalta tunniksi rantabaariin kaffille, nostin lisää käteistä automaatista, ajoin tuhlaamaan lisää aikaa Ivendorfin leirintäalueen La Caseta-trattoriaan (älä osta sikäläisiä "pizzoja" hintaan 10,50 €, sillä ainakin salaatit hintaan 5,00 € olivat parempia, kuten myös yksi Radeberger 0,5 l hintaan 3,50 €) muutaman joutilaan kaupunkikierroksen päätteeksi ja sitten oli enää yksi homma tekemättä ennen satamaan ajoa, nimittäin viimeinen tankkaus Saksassa.

Tankkaus: 8,83/141,7//7423    Total-Station, Excillium Super Plus, 1,609 €/litra. Nimestään päätellen todella erinomaista ainetta ;-)

Kohta kääntynee kotimatkamoodi lopullisesti päälle ja kiinnostus ympäristöön katoaa. Sen jälkeen jatkomerkintöjä tulee vain tankkauksista ja poikkeavista asioista.

Satamassa eli Skandinavienkai, Zum Hafenplatz 1, 23570 Travemünde oli pyöräporukkaa nipussa jo jonkin verran, vaikka kello oli vasta 21:30 (suositeltu Check In -saapumisaika oli laivayhtiön edustajalta kuultuna kello 22:00 - 23:00). Aikaa kului aluksi yhden pietarilaisen nuoren motoristin kanssa poristessa, kaveri puhui oikein hyvää englantia ja oli heittänyt melkoisen pitkän lenkin etelämpänä. Rupattelun ohessa päästiin puomien toiselle puolelle muiden motoristien joukkoon. Johonkin näkyvälle paikalle piti laittaa alla näkyvä kortti, jota ei teksteistä huolimatta kerätty pois Suomen päässä.



 Kotvan kuluttua paikalle tuli lisää pyöräporukkaa ja noin parituntinen odotusaika siinä seuraavassakin jonossa meni ohi hetkessä.

Mukana joukossa oli myös kolmesataakuutioinen Vespa, kulutus 3,5 litraa sataselle ja suurin matkanopeus noin 85 kilometriä tunnissa; sen keski-ikäinen kuljettaja oli vaihtanut suuren matkapyöränsä tuollaiseen ja kertoili matkansa sujuneen oikein hyvin silläkin. Suurin homma vaihdon jälkeen oli kuulemma kertoa suomalaisille motoristikavereilleen miksi hän päätyi moiseen ratkaisuun..

Eipä aikaakaan kun auto haki meidät M/S Finnmaid nimisen laivan kannelle 7. Pyörän parkkeerauksen ja kiinni sitomisen jälkeen jätin ajosaappaat pyörän viereen kuivumaan kypärän ja hanskojen lailla, hain saman kannen infosta hyttipaikkalippua vastaan ovikortin ulkohyttiin # 7005, siitä samantien suihkuun ja kevyempää päälle sekä isompaan baariin maastalähtölonkerolle. Sama ohjelmanumero näytti olevan mielessä monilla muillakin.

Hetken näytti että olin saanut koko hytin itselleni mutta se oli turha luulo. Parempi niin, koska palattuani takaisin ovelle huomasin avainkortin jääneen sängylleni, onneksi uusi kämppis saapui paikalle juuri ennen kuin ehdin lähteä takaisin Infoon.

Alkuun

Päivä 23. Lähtö Itämerelle.

13.7.2011.

Läppä lenteli aika taajaan pöydässä ja aika kului siivillä. Kello 03:10 laiva lähti Helsinkiin. Noin 04:xx baari meni kiinni. Noin 04:30 lähdettiin nukkumaan.



Taxfreessa hintataso oli seuraava: Lakritsipatukat 500 g: 4,50 €, Marianne Liquorice Sticks 440 g: 4,20 € ja Stroh 80% 100 cl: 28,10 €. Bar Navigaressa Pittjes Suolapähkinäpurkki 200 g maksoi 1,50 € ja Lonkero 3,00 €.

Aamiaista en nauttinut mutta lounas kelpasi hintaan 17 € ja ruokajuomaksi lisäksi pari Karhu-olutta 40 cl á 3,00 €. Tuolla energiantarpeella ja kulutuksella enempää ei sinä päivänä tarvinnut.

Kiitos juttuseurasta Brysselistä Suomeen lomalle tulleelle kämppikselle ja samaan baariin eksyneille motoristikavereille edellisiltana + itse kunkin herättyä myös koko loppumatkan ajan ;-)

Alkuun

Päivä 24. Helsinki - Imatra, noin 270 km.

14.7.2011.

Helsinki, klo 07:30. Kotiin via Maija ja Jussi, kiitos aamiaisesta ja juttuseurasta.

Tankkaus Imatralla: 17,58/266,21/71,1/7681

Koko reissun pienin kulutuslukema oli hieman alle kuusi litraa ja suurin melkein kaksitoista litraa sataselle. Näköjään jonnekin mittarilukemaan 170 km/h eli noin 157 km/h todellista kulutus pysyy hyvin aisoissa, mutta sen jälkeen pyörre alkaa muodostua polttoainepumpun imupuolelle kolmella laukulla takana + yhdellä tankin päällä eikä niinkään rauhallisella kaasukädellä.

Muita tähän mennessä syntyneitä 2011-mallin GSX-1250FA -ajatuksiani löytyy täältä [L].

Lähtisinkö heti uudelleen vastaavaan reissuun? En, kotonakin kun on mukava välillä olla perheen parissa.

Hermo on todella saanut lepoa erityisesti unohtuneiden työkiireiden osalta, Puolassa revähtänyt reisi on parantunut hienosti ja muutamat pohkeiden öiset suonenvetokohtauksetkin ovat menneet nopeasti ohi. Ehkä suolaa tai magnesiumia olisi pitänyt nauttia enemmän hikoilun vastapainoksi. Lähtiessä kaljuksi leikattu päänahka on peittynyt mikä toisaalta helpottaa mukavasti kypärämyssyn päähän pukemista ja Gardalla palaneiden käsivarsienkin nahka on jo uusiutunut.

Käteistä paloi Vuosaaresta lähdön ja sinne palaamisen välillä alun 850 €:sta lopun maamiesseuran yhteisen kakskymppisen tasolle eli sekin meni aikalailla nappiin. Valuuttaan meni rahaa noin 400 €. Reissun loppukustannukset selviävät korttilaskuista myöhemmin mutta hintataso oli useimmiten vielä varsin maltillisella tasolla ja kokonaissumma jää mukavan alas. Positiivista oli myös se, että pelkällä Debit-kortillakin selvisi joka paikassa ilman ongelmia, maksutapahtumat olivat suorastaan nopeita kaikkialla.

Ensi kerralla en ota mukaan enää makuupussia enkä Trangiaa oheislaitteineen ja ruokailuvälineineen, niinpä voisi yrittää löytää ainakin kapeammat tai mieluummin pienemmät sivulaukut nykyisten tilalle.

Pesukone lähti kotona pyörimään heti, pyörän päälle ruiskuteltiin illan hieman viilettyä moottoripyörän pesuainepullollinen ja riittävän likoamisajan päälle irtolika poistettiin painepesurilla sille turvallisista paikoista. Syylärissä näyttää olevan kaikenlaista moskaa pinnassa, jonka poisotto syvempää saattaa olla hieman haasteellisempaa talven aikana, etupyörä näkyy roiskuttavan sinne myös tieltä löytyvää kiinteämpää maa-ainesta.

 ---

Perjantaina 15.7. oli Imatran Kisassa GSX:n 6000 km huoltoaika odottamassa joten sekin tehtävä tuli hoidetuksi kunnialla loppuun. Kaikki oli kunnossa, ketjuakin sai kuulema tiukata vain vähän. Se oli Soljan Simon viimeinen Suzuki-moottoripyörähuolto ainakin toistaiseksi, joten kovasti kiitoksia kuluneista vuosista ja menestystä uuteen työhön tyytyväisen asiakkaan näkökulmasta käsin.

 ---

Näitä ommeltiin IMK:ssa farkkutakkeihin ja erilaisiin liiveihin, jotkut onnistuneesti jopa nahkapukuihinsa 80-luvun alkupuolella. Kiitokset Uosukaisen Petelle R.I.P. joka lahjoitti kauan säilyttämänsä yksilön minulle eläköityessään ja vaihtaessaan maisemaa joku aika sitten. Omani on kiinni senaikaisessa farkkutakissa, huomattavasti kulahtaneempana.



Tuosta sai otettua värikopiokoneella kunnon paperille siistin kopion, jonka leikkaamisen jälkeen kuva kyllästettiin useaan kertaan PRF:n sinisen purkin muovilakalla. Viimeisen lakkakerroksen jälkeen pinta jäi sen verran tahmeaksi että se tarttui katteen pleksin sisäpinnalle ilman erillistä liimakerrosta. Pysyvyttä sai lisää kuumailmapistoolin avulla eikä paperin toinen puolikaan kerää enää likaa tai pölyä. Tuskin tuo kovin pitkään kestää haalistumatta tai putoamatta paikaltaan, mutta uusiminenkaan ei ole suuri operaatio.

Alkuun      Mp-Matkat