Matkakertomus elokuu 2007 (Norja, Skotlanti (Orkney, Hebridit), Irlanti ja Englanti)

Huomasit varmaan oikealla olevan telineen kiinnityssuunnan lattian kiinnitysputkin nähden? Aivan, myötäsuuntaan. Eli sinne mihin keskiseisontatuki tuuppaa mopoa pompatessaan takaisin normaaliasentoonsa vaikkapa laivan keulan osuttua kovemmin satamalaituriin.

Reitti: Uig - lautta - Lochmaddy (GE) - A867 - Clachan - A865 - Lochboisdale (GE).

Tuulta ja tihkua vaakatasossa tuli riittävästi koko ajan eikä mieli tehnyt vilkuilla ympärilleen jotta vesinoro ei löytäisi reittiä ajotakin kauluksen kautta sisäpuolelle. Ajoin hetken englantilaisen moottoripyöräporukan jatkeena kunnes he kääntyivät saarten puolivälissä sijaitsevan B&B:n pihalle - onneksi, sillä olisin ollut heikoilla joutuessani heidän jälkeensä kyselemään vielä yhtä vapaata huonetta jossain seuraavan lauttasataman ympäristön majoituksessa. Onneksi bensatankkini oli täynnä ja ajovarusteet kunnossa eikä tarvinnut turhaan pysähdellä. Vain hienoisia kännykän latausongelmia ilmeni perillä hotellin parkkipaikalla (laturi tai akku on lähestulkoon sökö) ja päivää myöhemmin selvinnyt uusi vesivuoto toisessa sivulaukussa.

Sen mitä ajaessaan väkisinkin näki, oli samanlaista kuin Orkneylla. North- ja South Uist ovat paikallisten mielestä hyvin kaunista aluetta jota ei käy kiistäminen pelkästään yhden vesikelipäivän ajokokemustensa perusteella. Saarten pohjoisosa oli varsin tasaista ja eteläosa hieman epätasaisempaa ajomaastoa. Jos rantahiekkaa, puhdasta ilmaa ja merta aaltoineen haluaa kokea, niin tuolla näyttäisi olevan siihen erinomaiset mahdollisuudet.

Mainosten mukaan siellä oli koko Euroopan puhtain ilma. Eipä silti, kun noita GE:n kuvia katsoo lähemmin vaikkapa South Uistin ja Eriskayn välisen vesialueen suunnalta, niin merivesikin näyttää olevan melkoisen kirkasta. Eri puolilla näkyi vanhoja raunioita eli pienehköjä paksuseinäisiä kivitaloja, joiden molemmissa päissä oli tulisijat savupiipuineen. T-kirjaimen muotoisissa taloissa niitä oli kolme ja eräässä kirkossa useampikin.

Kun puuta ei ollut poltettavaksi saakka niin puutetta korvasi paikallinen turve, jota oli yhdenkin omakotitalon pihalla sopivasta turvepenkasta erikoisella lapiolla leikattua pitkänomaista brikettia kuutioittain kuivamassa, joka kuivuttuaan riittävästi näkyi palavan savupiipun suun merkeistä päätellen varsin savuttomalla ja puhtaalla liekillä.

Meri oli kohdellut kaltoin yhtä pengertietä jonkun myräkän aikana, melkoisen suuria kiviä näkyy vaihtavan paikkaansa kun aallokon voiman takaa muutama tuhat kilometriä vapaata merta aivan saarten ulkopuolella. Puusto oli sielläkin minimissä, sen sijaan kaikenlaista pansaikkoa ja nummea sekä hieman peltoakin riitti joka puolelle. Jonkin verran näkyi myös polkupyöräilijöitä, joita ei tosiaan käynyt kateeksi heidän polkiessaan posket punottaen vastatuuleen ja päin sadetta.

Jahka meren pinta nousee muutaman metrin seuraavan sadan vuoden aikana niin tuonkin saariryhmän rantaviivat kokevat melkoisia muutoksia. Ja mikäli se Palman saaren kulma joskus romahtaa mereen Teneriffalla niin silloin olisin mieluummin jossain reilusti korkeammalla tsunamiaaltojen saapuessa tällaisiin maisemiin.

Alkuun
Hotel Lochboisdale:n hinta (1 hh, # 3) kuului aluksi olevan yhdeksänkymmentä puntaa (138 €) yö, joka hinnan hyväksynnän jälkeen putosi hotellin baarissa nautittujen paikallisen oluen ja ruuan (pirskatin hyvää ja vahvasti maustettua currykanaa) aikana viiteenkymmeneen puntaan (76 €). Olikohan taas kerran pyrkimys siirtää yksi hintoja kyselevä, vettä lattialle valuva motoristi sangen sujuvasti muualle?

Olisihan saarilla ollut hostellejakin mutta sellainen ei juuri nyt kiinnostanut erityisesti siksi, että sikäläiset korpihostellit eivät esitteiden mukaan ole samaa tasoa kuin normaalit HI:n vastaavat. Niitä ei esimerkiksi voi varata netin kautta vaan kaikki riippuu paikallisesta Wardenista, siispä soita hänelle ensin tai mene käymään, majoituksen saanti selviää vasta sitten. Aurinkoisella kelillä sellainen olisi käynyt hyvin mutta nyt piti saada pahimmat vedet haihdutettua huolella kastuneista ajovarusteista eikä oman sängyn ja huoneen saaminenkaan kuulostanut ollenkaan huonolta. Varsinkaan kun siellä oli myös oma kylpyamme ja kuumaa vettä riittävästi.

Iltapäivällä keli parani hetkeksi jolloin kiertelin eteläisimmässä kärjessä: näkymä eteläisimmälle saarelle eli Barralle vievän pikkulautan satamaan (57 04.231 N, 7 18.481 W) (GE) sekä saman tien päässä hieman kauempana ollut kalastusvenesatama (GE).

Kovin pitkään ei siellä sateessa viitsinyt ajella kun saarten teiden rakennekin oli kuin kalan selkäruoto: vähän parempi tie oli saaren keskellä ja siitä erkanee tarvittava määrä "luita" molemmille sivuille rantaan - tylsää edestakaisin ajettavaa pidemmän päälle silmukoiden vähäisen määrän vuoksi. Lampaita riittää täälläkin mutta eräs liikennemerkki saaria yhdistävällä, kivisuojatulla pengertiellä oli uniikki: Varokaa, merisaukkojen ylityspaikka; muita vastaavia merkkejä olivat ne normaalit kotieläimistä ja pari päivää aiemmin bongattu, tietä ylittävistä sammakoista varoittanut merkki. Joku motoristi oli pystyttänyt tunnelitelttansa rantanurmelle aivan meren äärelle, luulisi nukuttavan hyvin sateen ropinaa ja meren kohinaa aikansa kuunneltuaan. Vuorovesi huomioiden..

Hotellin parkkipaikalla oli jonkin verran vanhempi paikallisten moottoripyörä, josta näki hyvin mitä meren suola saa aikaiseksi. Kaikki ohuemmat peltiosat olivat joko puhki tai hyvää vauhtia puhkeamassa ja alumiiniset osat syöpyneitä sekä hapettuneita..

Hotellin baarin ylähyllyillä oli kunnioitusta herättävän pitkä rivi erilaisia Single Malt -viskejä. Osa pulloista ja etiketeistä näytti tutuilta mutta valtaosa oli täysin tuntemattomia. En edes kysynyt drinkin hintoja, ne eivät tunnetusti ole kovinkaan halpoja missään Skotlannin alueella. Joku halvempi Single taisi maksaa siellä päin pubissa reilut puolitoista puntaa paukulta. Suosittu Metsäkana (Teeri?) -annos kuivana maksoi punnan ja oli aivan riittävän hyvä verenkierron kohentaja. Parissa paikallisessa oluessakaan ei ollut moitteen sijaa, vaikka en mikään olutharrastaja olekaan.

Postikortteja lähti iso nippu liikkeelle kun hotellin baarissa ja huoneessa oli aikaa niitä kirjoitella. Kortteja postiin viedessä kiinnitti huomiota paikallisen poliisiaseman ikkunassa olleet julisteet: Ilmianna veistä kantavat henkilöt! ja Kanna veistä kadulla, niin näet sellaisen seuraavan kerran parin vuoden kuluttua!. Siellä näkyikin pitkästä aikaa paikallisten poliisien ajoneuvo liikkeellä. Juolahtipa taas mieleen että takaboksissani lukon takana oli Marttiinin kunnollinen ja riittävän terävä kurssipuukko, joka on muine tykötarpeineen ollut mukana jostain 1980-luvun alkupuolelta saakka jokaisella työ- tai vapaa-ajan metsä-, teltta- ja vastaavalla reissulla, eikä siihen olla missään kiinnitetty koskaan minkäänlaista huomiota. Parempi niin.

Tämä oli sellainen paikka jossa oli ajoittain niin hiljaista, että samanlaista en muista kokeneeni ihan äsken missään! Vaikka avasi huoneen ikkunan ja yritti pinnistää kuulonsa äärimmilleen, niin sateen ja tuulen tyynnyttyä sekä aallokon rauhoituttua oli hetkittäin täydellisen hiljaista, ainoa mikä kuului oli oman veren kohina korvissaan. Lintujen saati hyönteisten ääniäkään ei kuulunut vaikka meri oli alle viidenkymmenen metrin päässä. Jos sellaista rauhaa on vaille, niin ehkä tuonne kannattaa mennä muutamaksi päiväksi kuuntelemaan ajoittain ei mitään?

Paikallislehdessä oli juttua että yksi syy noiden saarien vakituisen väkimäärän vähenemiseen ovat liikkumiskustannukset saarelta mantereelle: esimerkiksi Hearthrown lentokentältä pääsi lentokoneella jenkkeihin noin kahdellasadalla punnalla kun samaan aikaan lento saarilta Heathrowlle maksoi noin kolmesataa puntaa. Siellä on saman sanomalehden mukaan ilmassa oli aikomus "pakottaa" lauttapalveluja tarjoavat yhtiöt pudottamaan hintojaan lähes sille tasolle, jota perittiin esimerkiksi eräillä maksullisilla moottoriteillä tai eräitten maksullisten siltojen ylityksestä.

Toivottavasti johti tuloksiin, senhetkiset laivalippujen hinnat olivat yksittäiselle turistillekin aika suolaisia, saati jos mukana olisi ollut toinen pyörämme ja koko nelihenkinen perheemme (varovaisesti arvioiden > 2000 € pelkkiin laivalippuihin => reittikin olisi todennäköisesti ollut toisenlainen isommalla porukalla liikuttaessa).

Alkuun

Päivä 10, Lochboisdale - Oban - Loch Lomond (13.8.2007)

140 km.

Reitti AutoRoute-muodossa.

Ylityksen hinta oli 61,05 £ eli 93,4 €.

Tuulta ja sadetta oli tarjolla koko aamun.

Hotellin respan nainen kertoi aamulla että heillä oli ollut viikkoja paremmat ilmat kuin mantereella, jopa niin että vedestä alkoi olla pulaa luonnossa, onneksi viimeisen viikon on satanut senkin edestä. Niinpä niin, normaalia tuuriani vaikka toisaalta en mantereella joutunut myöskään väistelemään teille ja alaville paikoille nousevaa sadevettä, jota oli muutamaa viikkoa aiemmin ollut reilusti eri puolilla (jälkiä niistä tulvista näkyi monessa paikassa edelleen). Taisipa se suu- ja sorkkatautikin päästä liikkeelle ja leviämään tulvavesien mukana.

Kello 06.30 vesisateessa kiitoravia hölkäten paikalliseen Calmacin toimistoon lippuja ostamaan (57 09.151 N, 7 18.298 W). Tilaa oli tällä kertaa paremmin, mutta pari viikkoa aiemmin samaan aikaan laiva oli kuulema ollut kuin nyrkillä täyteen lyöty. Toki kaksipyöräiselle useimmiten tilaa useimmiten löytyy, vaikka ennakkovarausta ei olisikaan.

M.V Clansman oli melkein laiturissa koko yön, peruuttaen oikealle kohdalle vasta lastauksen alussa. Alla näkyvät matkaliput kerättiin aina pois jo odotusalueella, joten tämä valokuva on ainoa näköiskappaleeni sikäläisistä laivalipuista. Täälläkin riitti sukunimen ja rekisterinumeron ilmoittaminen.



Lastaus alkoi kello 07.00 eli hotellin keittiön avautuessa samaan aikaan jäi hintaan kuulunut lämmin hotelliaamiainen syömättä.

Pyörän ensimmäinen sidontayritys autokannella meni niin pahasti /C:lleen että oli pakko puuttua tilanteeseen, vaikka sitojana oli laivan autokannella työskennellyt mies jonka olisi luullut osaavan hommansa. Keskiseisontatuelle käskystään nostettu pyörä olisi kaatunut varmasti etukautta kyljelleen kun hepulta menivät sidonta- ja kiristyssuunnat täysin sekaisin. Näytettyäni mikä meni pieleen suostui hän hakemaan toisen sidontaliinan ja kiinnitti sen vetämään pyörää taaksepäin, eli esti keskiseisontatuelta tipahtamisen. Tuskin siinä olisi mennyt muuta kuin peili, vilkku tai kanteen osuva kahva poikki ja jokunen naarmu ilmestynyt katteisiin, mutta nekin olisivat kyrsineet vissillä tavalla (jarru- tai kytkinkahvan katkeaminen riittävän läheltä nestesäiliötä olisi pahimmillaan voinut estää ajamisen vähääkään pidemmälle).
Alkuun

Laiva lähti klo 07.40 ja laivassa oli tarjolla Full Scottish Breakfast hintaan kuusi ja puoli puntaa + kahvikupillinen päälle. Päiväruoka siihen lisättynä nosti molempien ruokailujen hinnat yhteensä kahteentoista puntaan.

OPPITUNTI #2:Ota mallia paikallisista kulkijoista äläkä kiirehdi laivan ravintolan jonoon ensimmäisinä niin saat vähän myöhemmin juuri paahtimesta nostettuja paahtoleipiä ja lämmintä ruokaa, kun aiemmin jonottaneille kiireisimmille on tarjottu etukäteen tehdyt, kenties hieman jo viilenneet annokset. Kylmähkö täysi skottilainen aamiainen on varsin mieltä ylentävää purtavaa, jos antaa kulinaristisen puolen vaikuttaa asiaan. Toisaalta, jos on nälkä niin sillä on harvinaisen vähän väliä.

Kyseiseen aamiaiseen näkyi yleisimmin kuuluvan pari palaa paahtoleipää, paistinpannulla rasvassa lillunut lyhyt makkarapötkö yhtä tai kahta sorttia, puoliksi paistettu kananmuna, black pudding eli mustaa makkaraa muistuttava paksuhko viipale (kuin kansakouluajoilta tuttua veripalttua ilman sipulinpalasia) ja papuja tomaattikastikkeessa. Joskus saattoi mukana olla myös paistettua kinkkua, pari isohkon perunaletun neljännestä tai paistettuja herkkusieniä. Paahtoleiville sai ottaa päällysteeksi erilaisia marmeladeja tai voita.

Tomaattiketsuppia, sinappia ja muutakin vastaavaa lisämakua löytyi annospusseina. Saihan sitä olla vaikka mitä tarjolla, mutta varsinkin pavut tomaattikastikkeessa ja sienet saivat jäädä suoraan tarjoiluastioihinsa. Juurikin sopiva aamiainen useimpien makuun, jonka jälkeen ei ihan heti tarvitse jääkaapilla pyörähtää.

Laivamatkaan kuului lyhyt pysähdys saariketjun alimmalla saarella Barralla, Castlebayn satamassa (56 57.214 N, 7 29.302 W) (GE).

Oban (GE) näytti aurinkoisella ilmalla paljon isommalta kuin muutama vuosi aiemmin, kun ajoimme sen läpi vesisateessa. Koska päämääränä oli Irman ja lasten valitsema Loch Lomondin järven lounaiskulmassa oleva iso hostelli (56 00.982 N, 4 37.101 W), niin en jäänyt sen enempää ihmettelemään Obanin mahdollisia ihmeitä. Bensatankkikin alkoi olla jo kuiva kun edellisillä saarilla ei ollut bensa-asemia auki ainakaan kulkureittini varrella.

Reitti: Oban - A85 - Clifton - A82 - Crianlarish - Ardlui - Tarbert - Youth Hostel Loch Lomond (GE).

Loch Lomondin järven rantaa seuraillut ajoreitti oli hidasta ajettavaa usein toistuvien ja toisen ajokaistan kokonaan katkaisseiden tietöidensä vuoksi. Hostellin vieressä oli puiden lehvästöjen kokonaan varjostama tunneli ajotien ympärillä, paksuimpien puiden runkojen ympäröimiseen olisi tarvittu vähintään neljä käsi-kädessä kädet levällään seisovaa aikuista.

Hostelli Loch Lomond oli tosiaan melkoinen linna, joka oli luovutettu pysyvään hostellikäyttöön vuonna 1945. Tässä on näkymä sen keskellä olevaan halliin. Alimmassa kerroksessa oli respa, yhteiset keittiö- ja ruokailutilat, nettihuone, kirjasto ynnä muuta vastaavaa, toisessa kerroksessa hallin lisäksi muun muassa neuvotteluhuoneita ja aamiais-/ruokailusali. Yhteismakuutilat eli dormit pesutiloineen olivat kolmannessa kerroksessa.

Molemmat sivulaukkujen sisälaukut sisältöineen piti kantaa dormiin kuivamaan, kun Kappa Touring -laukkujen kantokahvojen päällä olevat punaiset heijastimet eli epämääräiset muovipalat kiinnitysruuveineen olivat löystyneet ja päästivät sisälle vettä. Ei vedestä muuta haittaa ollut mutta laukussa oli läjäpäin karttoja, matkaoppaita ja muuta sälää vaatteiden seassa. Eipä siinä muukaan auttanut kuin kysyä hostellin respasta neuvoa ja sen jälkeen polkaista vartin ajomatkan päähän Dumbartoniin etsimään sieltä se vuorokauden ympäri auki oleva "ostoshel.. eikun -paratiisi" (GE) kunnollisen ilmastointiteipin hankkimiseksi.

Kauppakeskuksessa oli varmaan kaikkea mitä ihminen elämässään tarvitsee, käytävien ja hyllyjen sekä esillä olevien tarvikkeiden lukumäärästä päätellen. Onneksi tyttäret eivät olleet mukana, silloin kaupassa olisi varmaan mennyt iäisyys. Aika kauan siellä meni nytkin kun olin liikkeellä t-paidassa sekä shortseissa ja ulkona pieni ukkospilvi tyhjensi itsensä kerralla kaupungin kaduille.

Jälleen kerran huomiota kiinnitti maksamisen helppous. Kun isket luottokortin kassalla lukijaan ja tarjoat sille pyydettäessä oikean pin-koodin, niin homma on ohi melkein silmänräpäyksessä (enää ei mennyt varttituntia kortin hyväksymiseen, kuten meni vielä kolme vuotta sitten eräässä englantilaisessa pikkukylässä). Väärän pin-koodin kirjoittaminenkin aiheutti poikkeuksetta sen, että kassa printtasi ulos kuitin ja otti siihen nimikirjoituksen ilman minkäänlaista elettäkään henkilöllisyyden tarkastamiseksi. Kadonneen luottokortin kuoletuksen on parasta tapahtua nopeasti.

Kämpille takaisin päästyäni kuului molemmista sivulaukuista rasahdus, joiden jälkeen oli huomattavan helppoa liimata sopivat Kenny Roberts -teipinpalat paljastuneiden, noin viisimillisten kiinnitysreikien (2 kpl / laukku) päälle. Koska mukana ei ollut muuta puhdistusainetta niin pahin lika oli pakko irrottaa talousviskiin kostutetulla paperinenäliinalla, joka oli silkkaa jalon aineen väärinkäyttöä. Nuo reiät pitää tukkia kotona kunnolla, joko ultraäänihitsauksella tai sitten sopivalla Sikaflex-massalla. Ja niiden tilalle ehkä liimata jotain kunnollista 3M:n (vast.) punaista heijastinteippiä.
Alkuun

Päivä 11, Loch Lomond - Cairnryan - Larne - Bushmills (14.8.2007)

250 km.

Reitti AutoRoute-muodossa.

Matka Skotlannin puolella karttaetelään Glasgown ohi oli puolikuiva, Irlannissa hyvinkin märkä.

Reitti Skotlannissa: Hostelli - A82 - A898 - Erskinen silta - M8 - A8 - B768 - M77 - A77 - Maybole - A77 - Girwan - A77 - Cairnryan.

Ennen kello 07 ylös ja aamutoimiin. Punkat olivat taas niitä narisevia, peltirakenteisia, kaukoidässä tehtyjä vehkeitä, mutta sehän ei ole meidän majoittuneiden vikamme että äänetön nukkuminen on niissä mahdotonta. Dorm #202 oli yöllä melkein ääriään myöten täynnä (10 henkilöä).

Aamupala maksoi toisen kerroksen aamiaishuoneessa 2,5 £ ja hintaan tarjottiin myös erityisen mukava näköala ulos. Paikallista työväkeäkin kuului käyvän siellä joka aamu ruokailemassa eikä monipuolisessa Continental Breakfastissa mitään valittamista ollutkaan.

Pari hollantilaista kaveria oli menossa kokeilemaan miltä tuntuu ajaa samaa rautatietä tien A830 molemmin puolin, jossa joku Harry Potterin junamatka on ainakin osittain kuvattu (Fort William - Mallaig). Kyseinen rautatie näkyy hyvin GE:n asianomaisen kerroksen valinnan jälkeen.

Lehdissä ja uutisissa kerrottiin moottoritiellä tapahtuneesta motoristin ampumisesta englannin puolella, mutta onneksi se tieosuus ei sattunut reittini varrelle tutkinnanaikaisten suurten ruuhkiensa vuoksi. Uutisoinnista päätellen kyseessä oli tilaustyö eli kliinisen tarkasti hoidettu moottoripyöräjengiläisen poisto muonavahvuudesta, ei mikään moottoritiellä automaattiaseella arviolta ympärilleen roiskineen sekopään avautuminen. Siksipä tapahtuma ei vaikuttanut minunkaan ajamiseeni sen enempää.

Glasgowssa oli melkoisesti tietöitä eri puolilla moottoriteillä joten kämmäsin tietysti itsekin yhden väliaikaisen kiertotien aikana yhden paikallista jalkapallostadionia edeltävän kiertoliittymän oikean uloskäynnin kokonaan (käännyin oikealle poikkikadulle, mutta kaksi uloskäyntiä liian aikaisin eli 180 astetta väärään suuntaan). Hetkellinen lukkihärijö vissiin kun aurinkoakaan ei näkynyt missään. Kun siitä muutaman sadan metrin päässä sivummalla Shieldall Roadilla tutkin hetken karttaani tuli joku paikallinen henkilö tarjoamaan apuaan. Hän olisi tarvittaessa lähtenyt vaikka omalla autollaan näyttämään oikean risteyksen, mutta antamansa suulliset ohjeensakin olivat aivan riittävät, kiitos vaan avusta. Kun gps:n kartallekin ilmestyi lopulta oikea etelään vievä tie eli M77, niin jatko oli taas pala kakkua paitsi että siellä moottoritien varrella oli erittäin harvakseltaan bensa-asemia, joista huomautettiin moottoritien alussa.

Rantatieltä ennen Cairnryania jäi mieleen vähän kauempana merellä näkynyt pieni korkealakinen saari, jonka huippu oli kokonaan yksinäisen, paikallaan pysyvän pilven peittämä. Kaikki muut pilvet olivat jonkin verran ylempänä ja liikkuivat tuulten mukana eri suuntiin.

Tiettyjen paikallisten lihaelintarvikkeiden vienti rajan yli oli ehdottomasti kiellettyä Briteinsaaria vaivaavan suu- ja sorkkatautiepidemian leviämisen estämiseksi, josta muistuttivat useat suurikokoiset ukaasit eri puolilla satamia. Ilmeisesti samasta syystä Skotlannin tulli (54 57.928 N, 5 00.925 W) (GE) halusi poikkeuksellisesti tutkia yhden valitsemansa sivulaukun sisällön ennen Irlannin lauttajonoon päästämistä.Ja Irlannissa piti ensimmäiseksi ajaa jonkun desinfiointiainematon yli sekä ottaa yhteyttä paikallisiin viranomaisiin, mikäli oli ollut tekemisissä skotlantilaisen karjan kanssa. Lehtiuutisista päätellen kyseinen tauti puhkesi juuri pahaan aikaan paikallisten lampaankasvattajien tuotteiden myyntikauden alussa.
Alkuun

Laivassa pisti silmään sen ulkokannella oleva pelastusliivien jako- ja käyttöohje, joka oli kirjoitettu englanniksi ja osittain myös suomeksi, liivien toimittaja kun oli muuan kotimainen yritys. Laivan ravintolassa oli muun muassa erittäin hyvin puhelahjoin varustettu myyjätär eikä mennyt aikaakaan, ennen kuin huomasin kantavani tarjottimella huomattavasti monipuolisempaa (kalliimpaa) ruoka-annosta mitä alkujaan olin mennyt sieltä hakemaan. Onneksi vesisateessa ajo hieman myöhemmin vei nopeasti energiaa eli ei mennyt hukkaan sekään sapuska.

Reitti Irlannissa: Larne - A8 - A36 - Ballymena - A26 - Ballymoney - B62 - B17 - Bushmills. Vettä tuli kuin aisaa etenkin Larnen maisemissa.

Irlannissa moottoriteillä haluttiin joskus laittaa bensakuitteihin myös moottoripyörän rekisterinumero, laivoilla riitti varausvaiheessa yleensä sukunimi ja rekisterinumero. ICAO:n aakkosilla lausuttuna sukunimestäni ei näköjään saanut kirjoituskelpoista, joten parhaaksi tavaksi osoittautui perinteellinen tavaaminen kirjain kerrallaan, passia tai mitään virallista henkilökorttia ei turhaan kyselty. Shellin tankkauskortti oli usein käytössä ja toimi hyvin, tosin ensi vuonna sen käyttöön tulee lisäkustannuksia pakollisten laskutuslisien muodossa.

Kaksi yötä Hostellissa aivan Bushmillsin keskustassa (GE) pääkadun varrella kolmannessa kerroksessa maksoi yhteensä 28.98 £ eli 44,34 € (55 12.389 N, 6 31.438 W).

Kattohuoneen # 8 ikkuna näkyy avoimena kuvassa oikeanpuoleisen lipun vieressä. Kuvassa vasemmalla näkyvä pub oli enää kolme iltaa auki ennen kuin siirtyi muualle, niinpä siellä oli hieman maailmanlopun meininkiä havaittavissa muun muassa hinnoittelun suhteen; kaikki olisi viimeisenä iltana ollut myytävänä ja halvalla. Onneksi en ollut autolla liikkeellä, toisaalta esimerkiksi baarin kaikkea nähneelle isolle Bushmills-peilille olisi varmaan sovelias paikka löytynyt kotoakin. Oikeanpuoleisessa Terapiassa ei tullut poiketuksi.



Hostelli vaikutti varsin uudelta, jossa oli isot yleiset tilat, pienehkö yhteinen keittiö ja muut normaaliasiat kunnossa, pyörän sai jättää parin auton kokoiselle sisäpihalle yöksi parkkiin. Portti oli yön kiinni joten lepopuoli oli pyörän säilymisenkin kannalta kunnossa. Huone # 8 oli tarkoitettu neljälle, oletettavasti se oli siis perhehuone mutta sain sen omaan käyttööni kuorsausherkkyyteeni vedoten. Ainoa pitkä miinus tuli vessan ja suihkun katossa tuuletuspuhaltimia ohjaavista, viallisista infrapunailmaisimista, jotka naksuttelivat käytävälle saakka kuuluvia releitään jatkuvasti ja aamuyöllä oli lopulta pakko ruuvata tulpat korviinsa. Todennäköisen satunnaisaggression eli mekaanisen hiljentämisen välttämiseksi..